Kun elämässä tapahtuu jotakin merkittävää ja pysäyttävää, jokin meissä ja elämässämme muuttuu pysyvästi. Kun läheinen kuolee, sairastuu, itse sairastumme tai tapahtuu jotakin muuta tavallisen elämän järjestystä järkyttävää, kestää vuosia, että jokin uusi asettuu.
Kun kohtaamme elämässämme kärsimystä muutumme
Kärsimyksen kohdattuamme me muutumme. Kestää vuosia, että jokin uusi minuus asettuu meihin. Jokin on syvästi muuttunut elämässämme ja tämä uusi asettuu meissä ajallaan. Vuosien saatossa alkaa muuttua myös elämämme ulkoisesti. Emme ole enää sama henkilö. Elämämme ei ole tragedian jälkeen enää sama. Ne ihmiset, joita tapahtunut myös koskettaa, eivät ole enää samat.
Kärsimyksen jälkeinen välitila
Yli 8,5 vuotta sitten kun tyttäreni kuoli koko elämäni heilahti eikä enää koskaan palannut siihen mitä se oli ennen. Onneksi ei ja ikävä kyllä ei. Kuolema, suru, ikävä, muutos, kriisi, kärsimys, jämähtyneisyys, saamattomuus, liikkellelähdön vaikeus ottivat tilaa. Minuun asettautui välitila.
Tarpeeksi kun vuosia kuluu ja tarpeeksi antaa tunteiden virrata sekä pysyä paikallaan, jokin alkaa muuttua itsessämme sisäisesti. Sen jälkeen se mikä itsessä on sisällä muuttunut, alkaa tulla ulos ja näyttäytyä myös ulkopuolella itsestämme. Välitila alkaa muovautua uudeksi muuttuneeksi elämäksi.
Ensin muuttuu sisäinen maailma ja sitten ulkoinen
Ihmissuhteemme muuttuvat. Ystäväpiiri täsmentyy. Suhteet muihin läheisiin muuttuvat. Koemme niissäkin kriisejä ja hyvässä tilanteessa löydämme niissä uutta yhteyttä. Jokainen lähipiiriimme kuuluva hakee myöskin omaa muuttunutta olemustaan, koska usein se mikä tapahtuu meille koskettaa myös heitä.
Työmme saattaa muuttua, koti muuttua ja elinympäristömme muuttua, koska olemme osa suurempaa systeemiä. Koko systeemi muuttuu, kun yksi ihminen kuolee, sairastuu tai kokee jotakin mikä aiheuttaa syvää kärsimystä.
Kärsimyksen jälkeen ilo ja elävyys alkavat kutsua
Kun sisällemme ovat taas usein pimeänkin kärsimyksen jälkeisen välivaiheen jälkeen syttyneet värit, kauneus, nautinto, ilo ja elävyys alkavat tuntua kutsuvilta. Alamme pikkuhiljaa tahtoa nähdä näitä samoja ympärillä olevissa tiloissa, kokemuksissa ja ihmisissä. Luomme näitä tiloja itse ja etsimme ne, joiden kanssa voimme kokea näitä tunteita ja uudenlaista elävyyttä, jotta muuttunut itse voi löytää uuden paikkansa välivaiheen pimeyden jälkeen.
Paolo Coelhon sanat: Yö on on synkin juuri ennen auringonnousua, tekivät minuun vaikutuksen reilu kahdeksan vuotta sitten. Kirjoitin nämä sanat sinulle, joka tarvitset niitä juuri nyt. Luota sinäkin noihin sanoihin. Minäkin luotin. Välivaihe menee ohitse ja uusi elämä kärsimyksen jälkeen tulee kyllä. Se ottaa vain aikansa.
Lisää kärsimyksen jälkeisestä elämästä ja uudenlaisesta näkökulmasta kärsimykseen elämässämme kirjoitan tulevassa kirjassani Mennyt meissä – Sukupolvien näkymätön perintö, joka ilmestyy huhtikuussa 2027.
