Kun kärsimys tuntuu loputtomalta, tämä lohtu on sinua varten

Kävelin eräänä päivänä kaupungilla kaikessa rauhassa ja silmiini pisti useampia isiä lapsineen. Kaikki vaikutti ihanalta ja hyvältä. Siitä huolimatta näiden lasten tarkastelu nostatti mieleeni ajatuksen siitä, että juuri nytkin maailmassa on lapsia, joiden suhde huoltajaan, tai huoltajiin, on ongelmainen. Henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, hyväksikäyttävä tai muulla tapaa turvaton.

Sellainen lapsi elää arvaamatonta elämää, jossa epäoikeudenmukaisia käänteitä osaa jo odottaa. Hänen elämästään on kadonnut lapsuuteen kuuluva huolettomuus ja hohto; hän kokee pelkoa ja jännitystä, usein piilotettua surua, ja luovii tilanteesta ja päivästä toiseen. Pahinta kaikessa on se, ettei hänellä siinä hetkessä ole mitään toivoa muutoksesta, sillä lapsi ei välttämättä ymmärrä, uskalla tai osaa hakea apua itselleen. Ainut mikä tällaiselle lapselle jää jäljelle, on sopeutua parhaansa mukaan. Pienentää, hiljentää ja sammuttaa itsensä sekä tunteensa.

Kun kärsimys tuntuu loputtomalta

Kun mietin kaupungilla kävellessäni näitä toivottomia lapsia, tunsin silloin syvästi sen tunteen, joka on, kun epätoivolle ei näy loppua. Montako vuotta vielä?

Elät sitä todeksi joka päivä. Etkä tavallaan sitten osaa enää kunnolla erotella nykyistä elämää ja myöhempää elämää, sillä tietynlainen ankeus ja selviytymismoodi on kietoutunut osaksi sinua. Väistämättä kuljetat sen mukanasi aikuisuuteen, näennäiseen vapauteesi. Jos lapsena jouduit pitämään sisälläsi huumorin tai kyyneleet, ei sitä päivää tapahdu, kun sormia napsauttamalla vapaus yhtäkkiä alkaa – matka turvattomuudesta turvaan on pitkä ja vaatii aktiivista tiedostamista ja työtä.

Kokemukseni kaupungilla, tuo vahva ja liikuttava hetki, ei kuitenkaan päättynyt suruun. Se alkoi tunteella ahdingon loputtomuudesta, mutta kaikista merkittävintä oli, kun sen perään tunsin vahvan ja syvän tiedon siitä, että kaikki kärsimys päättyy aikanaan. Mikään ei ole ikuista.

Ja tämä on myös se viesti, jonka haluan sanoa sinulle tänään.

Vaikka muutos ei tapahtuisi kuin veitsellä leikaten, se tapahtuu. Se on tärkeintä, se on lohdullista ja se on totuus.

Ja vaikka sisäinen muutosprosessi olisi vielä tehtävänä, tai vaikket joka hetki osaisi iloita pienistä asioista, tärkeintä on matka, askeleet ja se todellinen vapaus, jota elät tässä ja nyt. Ei elämää ole tehty kärsittäväksi vaan kärsimyksen voittamiseksi. Ja sinä tulet kyllä onnistumaan! Se oli kuin luvattuna tuossa hetkessä, jonka kaupungilla koin – luvattuna meistä kaikille.

Taistelusta pikku voittoihin

Vaikka sinä, rakas lukijani, taistelisit missä tahansa asioissa, pienemmissä tai suuremmissa, toivoton ja epätietoinen lapsi ei lopulta ole huono vertauspinta meistä kehenkään. Kukaan meistä ei näe nurkan taakse. Siksi on osattava tehdä päätökset intuitiivisesti ja tarvittavalla rohkeudella. Jotkin ongelmat ovat tulleet jäädäkseen ja silloin ratkaisu on toisella tasolla: henkinen.

Kenenkään elämä ei ole ongelmatonta, mutta jos voimme henkisesti hyvin, eli seisomme selkä suorana ja pyrimme elämään ja toteuttamaan omaa elämäämme, on kaikki jollain lailla kumminkin oikein. Kun siirrymme ainaisesta taistelusta pienen pieniinkin elämää parantaviin päätöksiin ja voittoihin, olemme jo oikealla puolella.

Oleellista ei ole olla kokonaan valmis (tavallaan se on kuin halu kuitata kiinni elämän kirja), vaan valita muutos jo tänään, tietoisesti ja pienin askelin. Kun olemme tottuneet tyytymään siihen, mitä annetaan, voi myöhemmin olla hukassa ymmärrys, millaista elämää ansaitsemme. Jo pelkkä sen tutkailu ja tiedostaminen on oikealla puolella olemista. Kärsimys vaimenee pysyvästi asteittain, harvoin kerrasta, ja harvoin juuri siten kuten olisimme kuvitelleet, mutta usein sitäkin antoisammin.

Juuri tässä piilee armo ja lohtu: Kun olemme oikealla puolella, silloin meidän ei tarvitse enää huokaista, että ei enempää tätä. Vaan sen sijaan, että itse asiassa tätä juuri lisää: Keskittymistä vihdoinkin minuun ja siihen, mitä tarvitsen voidakseni paremmin. Omien tunteiden salliminen ja kuuleminen on opeteltavissa oleva taitolaji. Toipuminen saa ottaa aikansa; se on loppupeleissä rakkaudellista ja hyvää aikaa. Tärkeintä on ymmärtää, että voimme vaikuttaa asioihin nyt ja kuulla vihdoin sisäisen lapsemme pyyntöjä, joihin aikaisemmin emme voineet vastata.

Olen itse ollut toivoton lapsi. Tuskin muuten olisin kokenut tuota hetkeä kaupungilla niin vahvasti tai kirjoittaisin tästä tänään. Siltikin fokuspiste on se kaikkein tärkein, enkä voi olla palaamatta siihen näin lopuksi.

Ei se, että jokin sattuu.

Ei pelko eikä epätoivo.

Vaan se tieto, että selviät.

Sinä selviät, ja vieläpä oikein hyvin!

Tunne ja tiedä se luissa ja ytimissäsi. Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä.

Sydämellä, Riikka

Intuitiivisista tulkinnoista ja muista palveluistani voit lukea alta tai täältä.