Eräänä syysiltana, kymmenisen vuotta sitten, lähdin töistä kotiin kädessäni kirja, joka oli lähes tipahtanut syliini työpaikan kirjahyllystä. Kirjan nimi oli The Journey. Elin elämänvaihetta, jossa paniikkihäiriöt värittivät arkeani vaikka olin jo ottanut suuria askeleita oman hyvinvointini ja henkisen kasvuni eteen.
Olin aina ollut ihminen, joka oli ollut hyvä kuuntelemaan muita, mutta omien todellisten tunteideni paljastaminen avoimesti muille oli ollut minulle äärimmäisen vaikeaa. Tiesin, että isäni kuolema oli tuonut mukanaan uskomuksia, joiden kanssa kamppailin.
En uskaltanut myöntää pahaa oloani edes lähimmille ystävilleni, koska tunsin, että he eivät ehkä hyväksyisikään minua enää. En olisikaan heidän silmissään enää se vahva, iloinen Laura. Saatoin jopa kaunistella ystävilleni asioita parisuhteestani. Asioita, jotka monille olisivat arkipäiväisiä tuskastumisen aiheita kumppanin kanssa. Minulle ne kuitenkin olivat salailtavia häpeän aiheita. Tunsin kai olevani huono ihminen jos myöntäisin, että minullakin oli joskus paha mieli. Jokin ääni sisälläni kuitenkin huusi tulla kuulluksi.
Halusin olla vapaa.
Tutustuin The Journey kirjaan ja siinä esitettyyn prosessiin. Kirjan kirjoittaja kertoo, että tunteet täysin tuntemalla ne purkautuvat, jopa solumuistista. Kirjoittaja oli itse prosessin avulla päässyt eroon jalkapallon kokoisesta kasvaimesta vatsassa. Kirja resonoi minuun tavalla, jota en voinut vastustaa.
Päätin kohdata pelkoni sieluni paljastumisesta.
Pyysin ystäväni kylään tekemään kanssani kirjassa ohjatun prosessin. Antauduin prosessiin täysin. Se oli järisyttävä kokemus. Tuon illan aikana koin tunteitani täysin. Puhuin täydellä rehellisyydellä suodattamatta ja tiputtauduin tilaan, jossa tunsin miten kaikki oli aivan selvää, miten minulla ei tuntunut olevan rajoja. Olin kaikkialla ja tunsin vain suurta rakkautta. Tila oli jotain mitä ei voi sanoin kuvailla. Siinä tilassa oli yhtä aikaa läsnä rauha, rakkaus, inspiraatio, ilo, helpotus ja selkeys. Täysi selkeys.
Siitä hetkestä alkaen tiesin, että jos vain tekisin elämässäni päätökset tuosta tilasta käsin, en enää voisi tehdä “vääriä “ päätöksiä. Jos kohtaisin itseni ja muut tuosta tilasta käsin, kohtaisimme aina rakkaudella. Tiesin, että minulla oli vastaukset kaikkiin kysymyksiini itsessäni.
Ymmärsin sydämessäni miten olemme kaikki yhtä. Sain syvän kokemuksen todellisesta olemuksestani ja väylän käsitellä tunteitani. Nykyään hurraan kun tunnen esimerkiksi kiukkua ja osaan tunnistaa sen kiukuksi. Voin antaa tunteen tuntua kehossani ja vapautua. Voin olla vapaa aina kun valitsen niin. Tuona iltana sanoin hyvästit paniikkikohtauksilleni ja astuin uudenlaiseen tapaan nähdä ja kokea maailma. Mikään ei muuttunut, mutta kaikki muuttui.
Intuition johdatuksessa eläminen on tuonut elämääni syvän rauhan ja luottamuksen.
Intuition kuunteleminen ja seuraaminen on tuonut mukanaan niin paljon iloa, etten löydä sille sanoja. Rohkeutta valita rakkaus pelon sijaan päivästä toiseen, uudestaan ja uudestaan. Aitoutta ja rehellisyyttä itseä ja muita kohtaan. Synkroniaa, jonka ansiosta olen hyvin usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Mahdollisuuksia, jollaisista en olisi ennen edes uskaltanut uneksia. Syvää kiitollisuutta elämän kauneutta kohtaan ja upeita ihmisiä.
Se on myös tuonut mukanaan tilan keskeneräisyydelle ja epätäydellisyydelle. Luvan olla juuri siinä missä olen. Niinä hetkinä kun huomaan, että rajoittavat uskomukseni ja vanhat tapani toimia yrittävät pitää minut erossa asioista, joita haluan tehdä, sanoa tai kokea, pysähdyn.
Pysähdyn ja teen nopean prosessin, joka on kulkenut matkassani lähes päivittäin jo useamman vuoden ajan. Tuo prosessi auttaa minut saamaan yhteyden sisäiseen viisauteeni ja toimimaan rauhasta ja selkeydestä käsin. Haluan jakaa tuon prosessin kanssasi seuraavassa blogissani toivoen, että myös sinä, voit saada siitä jokapäiväisen työkalun intuitiolihastesi kehittämiseen.
Koko sydämestäni toivotan sinut tervetulleeksi elämään kanssani intuitiivista elämää.
Rakkaudella,
Laura
