Ahdistaako tai masentaako psykoterapeuttia, Emilia Kujala?

Psykoterapeutti Emilia Kujala kävi Sanna Wikströmin vieraana Entä jos -podcastissa. Voit kuunnella koko podcastin maksutta lataamalla Hidasta elämää -sovelluksen TÄÄLTÄ. Jos sinulla on jo sovellus, voit kuunnella jakson TÄÄLTÄ.

Tässä lyhyt pätkä keskustelusta, jossa puhuttiin myös Emilian uuden Ulkopuolisuudesta-kirjan (Otava, 2024) teemasta eli ulkopuolisuuden kokemuksesta.

Sanna: Suomessa ei ole kovin yleistä, että psykoterapeutti laittaa itseänsä likoon persoonana ja jakaa henkilökohtaisia kokemuksia: miksi olet päättänyt tehdä niin?  

Emilia: ”Olen joskus selittänyt tuota semmoisella ilmiöllä kuin häpeä: olen niin herkkä häpeämään, että en kestäisi paljastumisen pelkoa, mikä voisi tulla siitä, että pitäisin jotain asioita piilossa ja sitten ne onnistuttaisi kaivamaan esiin.

Mutta tärkein syy liittyy mielenterveyteen ja mielenterveyden tabuihin.  Olen kokenut, että edelleenkin meidän maassa mielenterveyshaasteet on aika isokin tabu.  Se näkyy esimerkiksi siinä, että vaikka me nykyään puhutaan mielenterveydestä enemmän ja ihmiset on avoimempia puhumaan mielenterveyden ongelmista, mutta niistä puhutaan usein vähän jälkikäteen.  Silloin kun ne on selätetty tai ainakin halutaan kertoa sitä vaikeuksista voittoon -tarinaa.

Ja kuitenkin me tiedetään, että mielenterveyden pulmat on usein sellaisia kroonisia sairauksia siinä, missä monet muutkin, kuten fyysiset sairaudet, ja myös meillä ammattilaisilla on mielenterveys. Se kaiken aikaa elää ja muuttuu. Tulee tilanteita, missä voidaan paremmin, tulee tilanteita, missä voidaan huonommin.  Ja olen jotenkin halunnut tehdä sitä näkyväksi.

Olen myös kokenut, että kun olen tehnyt nyt useamman vuoden ajan julkista työtä psykoterapeuttina, olen kokenut, että se on minun velvollisuuteni tässä asemassa myös puhua omakohtaisesti niistä ilmiöistä.  En jäisi vain sinne norsunluutorniin. Ikään kuin minua tämä ei koske tai minä olen näiden yläpuolella, minä olen näille immuuni tai minä olen nämä ongelmat selättänyt Sillä tavalla tulee ehkä tahtomattaan vähän sitten uusintaneeksi niitä mielenterveyden tabuja.

Ehkä semmoinen viimeisin jonkinlainen vahvistus tähän rooliin on tullut siitä, kun olen työskennellyt toisten mielenterveyden ammattilaisten kanssa psykoterapeuttina, ja olen tunnistanut sen, että itse asiassa tosi moni ammattilainen pelkää ihan hirveästi sen paljastumista, että suutarin lapsella ei ole kenkiä.  Se voi olla isoin pelko, mitä on, ja jotenkin ajattelen, että senkin takia on tosi tärkeää näyttää, että me mielenterveyden ammattilaiset ollaan ihmisiä siinä, missä muutkin.  Eihän me sanota lääkärillekään, että hei, että sä on mikään lääkäri, jos sulla on sydänvaivaa, tai fysioterapeutille ei sanota, että sä oot huono fysioterapeutti, kun sulla on selkä kipeä.”

Sanna: Se on ihan totta, että jos ulkopuolisena katsoo ammattikuntaa, niin saattaa tulla helposti mielikuva, että ne on jotenkin yli-ihmisiä, jotka ovat käyneet niin kovan myllyn läpi, että niiden ei koskaan tarvitse olla ahdistuneita. 

Emilia: ”Kyllä. Ja sitten kuitenkin jos ajatellaan, miten meidän mieli toimii, niin se toimii niin, että me kaikki ihmiset ollaan joskus ahdistuneita. Oli meillä kuinka paljon tietoa ja osaamista tai terapiassa istuttuja tunteja takana.  Se ei poista sitä.  Se varmasti voi edesauttaa sitä, että voi tulla toimeen niiden ongelmien kanssa vähän helpommin tai voi olla matalampi kynnys vaikkapa hakea apua niihin pulmiin.

Mutta se, että meillä voisi olla joku kuvitteellinen rokote, joka tekee meistä immuunin näille asioille, siihen en oikein usko. Joku on joskus kysynyt, että enkö pelkää puhua omista asioista. Olen puhunut vaikka omasta masennustaustastani tai syömishäiriöstä, jota sairastin teini-iässä pitkään tai pakkooireista tai tämän tyyppisistä asioista. Etenkin pelkään, että ne jollain tavalla paljastuvat sellaisessa väärässä valossa, että joskus vaikka, jos haen jotain työpaikkaa tai haluan tutustua johonkin vapaa-ajalla – johonkin kiinnostavaan ihmiseen – että se häiritsee sitä.

Minulla on ollut tapana sanoa, että jos se jotakin ihmistä häiritsee työssä tai vapaa-ajalla, minä en halua tuntea sellaista ihmistä, minä en halua olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä.”

Millaista ulkopuolisuutta Emilia on kokenut?

Milloin hän ensi kerran huomasi olevansa ulkopuolinen?

Millaisia todisteita ihminen voi löytää omasta ulkopuolisuudestaan?

Kuuntele koko Entä jos -podcast ja muut jaksot maksutta Hidasta elämää -sovelluksen Hetki itselle -osiosta. Lataa sovellus TÄÄLTÄ.

Jos sinulla on jo sovellus, voit kuunnella jakson suoraan TÄSTÄ.