Unelmasi on jo totta – sinä päätät, annatko sille elinvoimaa

sannankynästä

Kuvittelehan pitäväsi pikkuruista siementä kädessäsi: mitä näet? Voit kuvailla sen väriä, kokoa tai muita ominaisuuksia, mutta siemen on siemen. Suhteellisen ankean näköinen.

Yksi hienoimmista tarinoista on Mies joka istutti puitaJean Gionon kirja, joka ilmestyi englanniksi vuonna 1987. Kirja kertoo paimenesta, jonka elämäntehtävänä on istuttaa puita. Hän tietää, että suurin osa istutuksista ei selviä – eikä vähiten siksi, että hän istuttaa puita täysin autioituneelle ja karulle maaperälle. Neljä vuosikymmentä mies istuttaa puita, joka päivä. Kun vihdoin koittaa se päivä, että purot taas solisevat ja alue on täynnä vihreää elinvoimaa, elpymisen uskotaan olevan ihme – ei suinkaan yhden määrätietoisen ihmisen aikaansaannos (sillä eihän se olisi mahdollista!).

Tässä päivässä on ihmeen siemen. Intialainen sananlasku sanoo: ”Kaikkien huomisten kaikki kukat ovat tämän päivän siemenissä.” Ja silti siemen on vain siemen, ei kukka tai puu. Ainoa asia, mikä kukan tai puun saa kasvamaan, on usko siihen, että siemen ei ole ikuisesti pelkkä siemen. Sillä usko saa toimimaan, motivoitumaan, päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Joka päivä siemen saa sen ravinnon, jonka se tarvitsee ollakseen jonain päivänä osa kukkaniittyä tai metsää.

Siemen ei tottele mulle-kaikki-heti-nyt -käskyä. Se alkaa itää vasta, kun joku on uskonut sen elinvoimaan. Ja se pysyy elossa niin kauan kuin usko luo toimintaa, joka ylläpitää sen elinvoimaa. Ilman tuota uskoa, meillä olisi vain kasa siemeniä, pelkkiä talon perustoja, ainoastaan idea autosta tai internetistä. Näemme usein vain lopputuloksen, mutta ennen lopputulosta unelma, idea tai elämäntehtävä on vaatinut herkeämätöntä uskoa.

Nyt kun katselet pikkuruista siementä kämmenelläsi, jonka voit kuvitella olevan ajatus suurimmasta unelmastasi, voit ehkä kokea, ettei siemen, tämä hetki, ole kummoisen kaunis tai merkittävä. Mutta siinä on kaikki juuri niin täydellisessä muodossa kuin tässä hetkessä voi olla. Sinä päätät alatko kastella siementä omalla uskollasi ja vai tuijotteletko kuivaa elottoman näköistä hippusta ja toistelet, kuinka ruma ja ankea se on. Tiedäthän: ”Ei se kuitenkaan ole mahdollista.”

Unelmasi on siis jo totta. Sinä vain päätät, annatko sille elinvoimaa.

Unelma. Usko. Toiminta. Usko. Muuta ei tarvita.

VIITE: Jean GionoMies joka istutti puita, Basam Books 2008.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image