Tämä teksti on kirjoitettu kaupallisessa yhteistyössä Suomen ev.lut. kirkon kanssa ja se on syntynyt yhteisestä kiinnostuksesta suomalaisten henkiseen hyvinvointiin.
Kirjoittaja Jussi Laine on tamperelainen pappi, joka työskentelee kirkon kehittämistyössä eikä koskaan luovu toivosta.
Tänä pyhäinpäivänä sytytän jälleen neljä kynttilää.
Ensimmäisen kynttilän sytytän heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä
Erityisen ajatukseni, sellaisen lämpöisen kaipaukseni, jätän sinulle, jolta opin niin paljon. Sinulle, joka rakastit niin, että se tuntui sydämessä saakka. Jonka elämässä oli sellaisia vaikeita vaiheita, että ei niitä voi ymmärtää. Menetyksiä, surua ja pelkoa. Niitä et jakanut, mutta uskon, että ne opettivat sinut rakastamaan ehdoitta.
Muistoissani tunnen edelleen rakkautesi. Tunnen tuoksuja keittiöstä, halauksesta ja vierellä istumisesta. Tunnen pehmeän lämmön, johon pienenä oli hyvä kietoutua. Näen tuikkivat silmäsi, jotka katsoivat niin lempeästi. Haluaisin sen katseen itselleni, että voisin katsoa toista ihmistä yhtä rakastaen, yhtä hyväksyvästi niin, että toinen tuntee olonsa maailman tärkeimmäksi. Ja sitä kaipaan, että minua katsottaisiin tänäänkin niin. Kunpa ihan jokainen ihminen voisi muistaa sellaisen katseen kohdistuneen ainakin kerran itseensä.
Toisen kynttilän sytytän heille, joiden elämä loppui aivan liian aikaisin
Erityisen ajatukseni, yhä viiltävän surun ja kipuni omistan sinulle, jonka kanssa jaoin lapsuuden ja nuoruuden. En niinkään itke sitä, mitä minulta jäi puuttumaan. Itken sitä kaikkea, mitä sinä et saanut kokea. En itke kuolemaa, vaan itken elämätöntä elämää. Kaikkea sitä, mitä tämä maailma ja ihmiset eivät saaneet sinulta, kun sairaus vei mennessään. Itken sitä puuttuvaa puhelua, jossa olisin voinut kertoa että löysin rakkauden. Itken sitä puuttuvaa puhelua, jossa kuulisin, että sinä saat lapsen. Kaikkea sitä puuttumaan jäänyttä ja jäävää itken. Siitä on jo aikaa, mutta edelleen ajattelen sinua joka päivä. Ehkä itken sitäkin hiukan, kuinka olen sinun jättämääsi tyhjyyttä elämässäni täyttänyt. Kukaan ei sitä paikkaa voi täyttää, eikä kenenkään niin kuulukaan.
Kolmannen kynttilän sytytän meille, jotka täällä elämme ja kaipaamme
Sen liekki on elämän liekki. Elämä on kaipaamista, se on tänne jäämistä muiden lähtiessä ensin. Ehkä se on omankin vuoron odottamista ja toivoa siitä, että omat päivät kuluisivat oikein. Että rakastaisin. Tekisin oikeita ja hyviä asioita. Ja sitä, että kun oma aikani koittaa, minut muistettaisiin hyvällä ja kaipauksella. Haluan jättää hyvän jäljen tähän maailmaan niiden kautta, jotka jäävät tänne jälkeeni. Samalla toivon ja pyydän, että päiviä olisi vielä paljon edessäni. Että pääsisin siihen joukkoon, joka lähtee täältä elämästä kaiken saaneena ja kaiken sille antaneena.
Neljännen kynttilän sytytän toivolle
Muistaminen ja kaipaaminen pitävät menettämämme ihmiset lähellä. Rakkaamme elävät sydämessämme, ajatuksissamme ja siinä jäljessä, jonka he meihin ovat jättäneet. Toivon, että jaksan pitää heistä kiinni tunteillani ja ajatuksillani. Toivon, että voin jakaa eteenpäin sitä rakkautta, jota olen kokenut heidän kanssaan niin, että aikani koittaessa päädyn osaksi sitä sukupolvien ja rakkauden ketjua, jossa muistot elävät. Ja samalla toivon, että elämä ei jatku pelkästään muistoissa, että on olemassa toinen todellisuus. Että elämä jatkuu ja voin vielä kertoa heille kaipauksestani. Siitä toivosta kertoo se rakkaus, joka tänäänkin kulkee kuoleman rajojen yli.
Tämän tekstin sinulle tarjosi Suomen ev.lut. kirkko.
