Uupunut, älä usko näitä ajatuksiasi – 6 yleisintä mielen lannistajaa

Susanna Aarnikallio on uupuneiden oivalluttaja ja Oivallusten Olohuone-yrityksen perustaja, jossa hän tekee ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, ammattijärjestämistä sekä intuitiivisia energiahoitoja. Hän auttaa uupuneita ja henkisestä kasvusta kiinnostuneita. Susanna on kolmen lapsen äiti, entinen sairaanhoitaja ja uupunut itsekin elämässä kaksi kertaa. Hän on kiinnostunut ihmisyyden eri puolista, herkkyydestä, intuitiosta ja henkisen kasvun ulottuvuuksista.

Uupuneilla on usein haitallisia uskomuksia omasta itsestään, jotka ylläpitävät negatiivista ajatusten ja tunteiden kehää. Kokosin listan 6:sta yleisimmästä ajatusvirheestä eli uskomuksesta uupuneilla.

  1. “Minussa on joku vika”

Sinussa ei ole mitään vikaa. Vaikka olet uupunut, et ole epäonnistunut tai viallinen. Todennäköisesti olet ylittänyt toistuvasti ja liian pitkään omat rajasi. Kenenkään ei ole pakko jaksaa loputtomiin kuluttavissa ja ylikuormittavissa olosuhteissa. Oletko herkkä stressille ja erilaisille kuormitustekijöille? Se ei tarkoita, että SINUSSA olisi mitään vikaa. Nyt on aika luopua tästä pienentävästä uskomuksesta.

  1. “Olen ikuinen suorittaja”

Paatunutkin suorittaja voi “parantua”! Et pysty katkaisemaan itsestäsi tuota ominaisuutta kokonaan pois, mutta voit oppia elämään sen kanssa. Voisitko kääntää sen vahvuudeksi? Anna itsellesi lupa, milloin saat suorittaa. Mieti, mitä hyötyä tästä ominaisuudesta on sinulle ollut. Kun pysähdyt tarkastelemaan mitä kaikkea olet saanut aikaan, opit arvostamaan itseäsi paremmin. Suorittamisessa on valot ja varjot. Opettele pysymään valppaana omista motiiveista. Tärkeintä on hyväksyä, että uupumuksesta toipumista et voi suorittaa.

  1. “Kaiken pitää olla täydellistä, muuten en kelpaa”

Oletko perfektionisti? Perfektionismi on kuin kaksiteräinen miekka: siitä on hyötyä joissakin tilanteissa, mutta liiallisuuksiin mennessään se saa sinut kontrolloimaan kaikkea uuvuksiin asti. Kenen arvostelua pelkäät? Kielsikö joku sinua olemasta heikko tai epätäydellinen? Voisitko tavoitella täydellisyyden sijaan ainutlaatuisuutta? Kokeile laskea sisäistä rimaa ja opetella suhtautumaan itseesi hiukan rennommin? Itsemyötätunnon lisääminen on tähän oiva työkalu!

  1. ”Pakko selvitä yksin, hävettää olla tarvitseva”

Uupuminen on tuhannen taalan tilaisuus opetella pyytämään apua ja murtaa pakkopärjäämisen illuusio. On täysin luvallista tunnustaa, että voimasi ovat loppu. Lopeta sinnittely. On turvallista antautua muiden avulle ja tuelle, olla tarvitseva, kaivata hoivaa, lohtua ja turvaa. Se on yksi elämän perustarpeista, jonka todennäköisesti olet ohittanut. Avaa rohkeasti suusi ja kerro tilanteestasi läheisillesi. Saatat yllättyä, miten moni muu on käynyt läpi vastaavanlaisia haasteita elämässään. Häpeän tunteen yli pääset, kun tulet kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenäsi.

  1. ”Ei ole sallittua vetää rajoja, minun täytyy aina joustaa”

Onko sinun vaikeaa kieltäytyä ja sanoa “ei”. Pelkäätkö aiheuttavasi pettymyksen itsellesi ja muille? Nyt on korkea aika opetella ei:n sanomisen taito ilman syyllistymistä. Joustamalla liikaa luovut omasta voimasta. Lopulta ”hukkaat” itsesi, etkä enää tiedä kuka olet ja mitä haluat. Rajojen vetäminen on yksi tärkeimpiä taitoja, joita voit nyt tietoisesti alkaa opettelemaan. Tee se puhtaasti oman itsesi ja hyvinvointisi takia.

  1. ”Elämä on raskasta raatamista, raha on kovan työn takana”

Onko sinullakin alitajuinen vahva puuteuskomus? Ei hätää, valtaosalla suomalaisista on! Jatkuva ponnistelu äärirajoilla ei ole sinun elämäntehtäväsi tai tarkoitus. Elämä voi olla myös helppoa ja sujuvasti soljuvaa virtausta. Kyse on sallimisesta: sallitko itsellesi helppoutta, hyvyyttä ja vaurautta? Uskallatko antautua ja ottaa vastaan? Mihin huomiosi kiinnität: siihen mitä sinulla on vai mitä sinulta puuttuu? Kaikki runsaus ei ole materiaa. Suurinta runsautta on kokea rakkautta ja kiitollisuutta itsestään ja elämästään.

Osuiko joku näistä uskomuksista sinuun? Oletko valmis muuttamaan käsitystä itsestäsi?

Pysyvä toipuminen uupumuksesta kysyy sinulta kärsivällisyyttä muuttaa nämä ajatusvirheet eli haitalliset uskomukset.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image