Entä jos muutos onkin elämäsi paras päätös? – vaikka se pelottaisi kuinka paljon

Elämän suurimmat stressitilanteet liittyvät muutokseen – oli muutos sitten lähtöisin ilosta tai surusta. Stressaavimmat elämäntilanteet ovat tutkimusten mukaan läheisen kuolema ja parisuhteen päättyminen. Mutta heti niiden jälkeen tulevat iloiset muutokset – muutto uuteen kotiin ja työpaikan vaihtaminen.

Ihminen on syntyjään muutosvastarintainen. Suuri osa meistä saattaa kokea positiivisenkin muutoksen jopa fyysisenä kipuna, sairastumisena tai henkisenä ylikuormittumisena.

Ihminen on harvoin täysin valmis tuntemattomaan. Koskaan ei ole takeita siitä, että uusi alku olisi vanhaa parempi. Jos muutos liittyy unelman toteuttamiseen, milloinkaan ei ole varmuutta siitä, että unelmasta tulisi täysin totta tai että unelma olisi ollut kaiken muutosvimman väärti.

Muutoksen edessä pelottaa monesti epäonnistuminen. Silti paradoksaalisesti epäonnistumisen pelko antaa myös mahdollisuuden onnistua. Sillä jos ottaa pelostaan huolimatta riskin, se kertoo unelman tärkeydestä ja vahvuudesta. Silloin on aidompi mahdollisuus onnistua.

Muutoksen tai uuden tarinan aloittamisen tietää oikeaksi vasta jälkikäteen. Siksi muutosta lykkää monesti viimeiseen saakka. Monesti ihminen verhoaa muutoksen aiheuttaman pelon uskomukseen, ettei muutos ole konkreettisesti mahdollinen. Mutta muutos on usein järjestelykysymys. Muutoksen voi tehdä, jos aika on siihen kypsä tai muutos on oman hyvinvoinnin kannalta ainoa vaihtoehto.

Uusi tarina ei tarkoita läheskään aina koko elämän laittamista uusiksi. Muutos ei vaadi irtisanoutumista töistä tai lähtemistä parisuhteesta, muuttamista joogaretriittiin tai ystäväpiirin vaihtamista uuteen heimoon. Muutos saattaa olla uuden kurssin aloittamista, uuden ystävyyssuhteen solmimista, kodin sisustamista harmaasta violetiksi. Muutos on pienenkin unelman toteuttamista.

Vaikka määränpää ei lopulta olisikaan täsmälleen sellainen kuin oli ennalta kuvitellut, elämänkirjan sivuille jää muutoksesta aiheutunut matka. Tieto siitä, että ylitti itsensä ja käytti voimia, joita ei kuvitellut olevankaan. Löysi rohkeuden yrittää.

Ja joskus perille päästessä todellisuus saattaa osoittautua vielä odotuksia paljon paremmaksi. Elämänkirjan käänteentekevimmäksi luvuksi.

P.S. Unelmaansa pitää rakastaa niin paljon, että on valmis päästämään irti vanhasta. Jostain, mitä on rakastanut ehkä aikoinaan ihan yhtä paljon.

Lisää elämän käännekohdista ja ihmeellisistä aluista kirjassa Suuria hetkiä – viisautta ja voimaa elämän taitekohtiin. Kirja sisältää oivaltavia tarinoita, ajatuksia ja runoja Rakkaudesta, Ilosta, Surusta ja Voimasta.

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image