Kirjoittaja Inkeri Laine on 24-vuotias puheterapeuttiopiskelija ja hengitysohjaaja, ja kirjoittaa blogia henkiseen hyvinvointiin liittyvistä aiheista osoitteessa rakastarakkautta.com
Herkkyysteemasta ja etenkin erityisherkkyydestä puhutaan tällä hetkellä paljon ja olen huomannut sen aiheuttavan jonkin verran myös tuhahtelua ja vähättelyä. Halusin tuoda esiin oman näkökulmani siitä, miksi herkkyydestä on tärkeää juuri nyt herättää keskustelua ja pohtia, miksi se aiheuttaa vastareaktioita.
Herkkyyteen liitetään kulttuurissamme vahva negatiivinen leima, koska herkkyys koetaan vastakohtana pärjäämiselle, tehokkuudelle ja suorittamiselle. Moni on kasvanut malliin, jossa olet joko reipas tekijä tai herkkä nyhverö. Tämä ajattelumalli on perintöä historiastamme, jossa itsensä kuunteluun ei ollut mahdollisuutta ja reippaus oli ainoa keino selvitä hengissä. Koemme herkän inhimillisyyden helposti edelleen uhkana, vaikka syytä ei enää olisi.
Oman uupumukseni myötä herkkyyteni on ollut useampaan otteeseen suurennuslasin alla, ja olen hämmästyksekseni ymmärtänyt, että se on oikeastaan valtava voima, jonka puuttuessa juoksemme kovaa päin seinää. Herkkyys on juuri se puuttuva palanen, jota tehokkuutta ylistäessä ja kiireeseen hukkuessa ollaan kipeästi vailla. Yritämme usein kovalla ulkokuorella suojella herkkyyttämme, mutta voisi myös ajatella, että herkkyytemme on oikeastaan olemassa suojellakseen meitä.
Olen aiemmin kirjoittanut herkkyydestä erityisherkän näkökulmasta, mutta uskon, että ihan jokaisen terveydelle olisi tärkeää tutustua herkkyyteensä. Herkkyyden ollessa hyllyllä, alamme helposti suorittaa elämää ulkoa ohjatusti ja ohitamme olennaiset sisäiset viestit.
Kiire ei koskaan tuo herkkyyden valopuolia esiin
Vaatii rohkeutta kuunnella näitä viestejä – omia tunteita, omaa ajan ottamisen tarvetta, itselleen sopivaa tekemisen ja olemisen välistä rytmiä – sekä olla samaan aikaan hyvin tietoinen siitä, että ympäristö odottaa tehokkuutta, nopeita reaktioita ja suuria suorituksia. Vauhti ei kuitenkaan takaa hyviä tuloksia, eikä varsinkaan ihanteellista terveydentilaa.
Mitä herkempi yksilö, sitä enemmän informaatiota ottaa ympäristöstään ja muista ihmisistä vastaan, ja sitä enemmän on myös tarve pysähtymiseen. Herkkä tarvitsee aikaa tarkkailuun, tunnusteluun, pohtimiseen, varmisteluun, ymmärtämiseen ja valmistautumiseen. Tämä luonnollisesti vaatii aikaa enemmän kuin suinpäin toimiminen, mutta johtaa usein luoviin, laajakatseisiin ja huolellisiin lopputuloksiin. Kiire ei koskaan tuo herkkyyden valopuolia esiin. Kun kaahataan koko ajan oman luonnollisen rytmin edellä, seuraa hermoston ylivirittyminen ja ylikuormitttuminen (eli krooninen stressi, joka on monelle ennemmin sääntö kuin poikkeus) – ja ollaan kaukana parhaasta potentiaalista.
Mielestäni käynnissä oleva uupumusepidemia ja kasvavat mielenterveysongelmat ovat yksi hälyttävä esimerkki siitä, että kiellämme vahvasti jonkin inhimillisen tarpeen. Vaikka ulospäin näyttäisikin selviävän tahdissa, jatkuva sisäisen ja ulkoisen maailman epätasapaino näkyy väistämättä jossakin. Seuraamukset voivat näkyä monenlaisina fyysisinä ja psyykkisinä oireina, vuosia jatkuessaan jopa pitkäaikaisena sairastumisena.
Herkkyyden paradoksi on siinä, että mitä enemmän hidastaa, sitä parempia tuloksia saa aikaan. Hidastamisen arvoa on viime vuosina onneksi alettu ymmärtää ja nostaa sen ansaitsemalle jalustalle hieman enemmän, mutta vielä on pitkä matka näiden arvojen toteutumiseen jokapäiväisessä arjessamme. Herkkyys meissä jokaisessa sisältää sen persoonallisen, idearikkaan ja empaattisimman osan itseämme. Tuomalla herkkyyttämme tietoisuuteemme, heräämme hienovaraisemmille huomioille itsestämme ja ympäristöstämme. Näemme ongelmat selkeämmin, ja olemme avarakatseisempia ratkaisuille. Herkkyyttä vaalimalla kykenemme syväluotaavampaan ymmärrykseen siitä, millaista muutosta milloinkin tarvitaan. Herkkinä suhtaudumme myös toisiimme rakkaudellisesti ja tasavertaisina, koska suostumme näkemään sen saman inhimillisyyden muissa, joka itsessämmekin on. Herkkyys mahdollistaa aidon läsnäolon ja kokemusrikkaamman elämän. Toisin sanoen, en näe yhtäkään syytä, miksi herkkyyden leima olisi synkkä.
