Kirjoittaja: erikoispsykologi Nina Lyytinen
Kirjoitus pohjautuu erikoispsykologi Nina Lyytisen ja psykologian professori Kirsi Peltosen kirjaan Trauma, toivo ja toipuminen – Kun eilinen elää tänään (Tammi, 2026). Kirjassa tarkastellaan traumatisoitumista, traumaattisten kokemusten vaikutuksia sekä toipumista tukevia tekijöitä tutkimustiedon ja käytännön esimerkkien avulla.
Ovi kolahtaa äkillisesti kiinni. Anna säpsähtää, sydän alkaa hakata ja koko keho jännittyy. Hetkessä olo muuttuu turvattomaksi. Syntyy voimakas tarve päästä pois tilanteesta.
Hetken kuluttua Anna huomaa, ettei mitään vaarallista tapahtunutkaan. Tuuli oli paiskannut terassin oven kiinni. Hän on turvassa, mutta keho käy edelleen kierroksilla. Miksi tavallinen arjen ääni voi aiheuttaa näin voimakkaan reaktion?
Tämän kuvitteellisen, mutta monelle valitettavan tutun tilanteen taustalla on pitkäaikaisia turvattomuutta ja pelkoa aiheuttaneita kokemuksia.
Anna on elänyt väkivaltaisessa parisuhteessa. Väkivalta alkoi henkisenä painostamisena ja kontrollointina, mutta muuttui myöhemmin myös fyysiseksi väkivallaksi. Suhteessa oli myös hyviä aikoja, mutta ne vähenivät suhteen edetessä. Vähitellen Anna oppi tarkkailemaan puolisonsa käyttäytymistä ja tunnistamaan merkkejä, jotka saattoivat ennakoida väkivaltaa.
Joskus varoitusmerkkinä oli oven kolahdus, kun puoliso palasi päihtyneenä kotiin. Toisinaan se oli vihaista ovien paiskomista tai mykkäkoulua ennen väkivaltaista tilannetta. Anna oppi olemaan jatkuvasti varuillaan. Hänen oli tärkeää havaita mahdollinen uhka ajoissa ja reagoida siihen nopeasti.
Vaikka väkivaltainen parisuhde oli päättynyt jo vuosia aiemmin ja Anna eli nyt turvallisessa parisuhteessa ja ympäristössä, hänen kehonsa saattoi edelleen reagoida tuttuihin ääniin kuin vaara olisi yhä läsnä.
Järkyttävät kokemukset ja pitkään jatkunut väkivalta voivat jättää pitkäkestoisia jälkiä. Vaikka vaara olisi jo ohi, kehon hälytysjärjestelmä voi jäädä herkistyneeseen tilaan.
Miksi kehomme virittäytyy vaaran uhatessa?
Kuvittele, että ihmisen mieli ja keho toimivat kuin palohälytin. Sen tehtävänä on varoittaa mahdollisista vaaroista ja auttaa meitä reagoimaan nopeasti uhkaavissa tilanteissa.
Vaaran hetkellä sydämen syke voi kiihtyä, hengitys muuttua ja lihakset jännittyä. Tarkkaavaisuus suuntautuu ympäristöön ja mahdollisten uhkien havaitsemiseen.
Uhkaavassa tilanteessa ihminen voi valmistautua taistelemaan tai pakenemaan. Joskus hän voi jähmettyä tai lamaantua. Uhkaa voi pyrkiä vähentämään myös esimerkiksi myötäilemällä toista tai neuvottelemalla.
Nämä ovat erilaisia tapoja reagoida uhkaan ja pyrkiä selviytymään siitä. Monet reaktioista käynnistyvät automaattisesti, ilman tietoista päätöstä.
Kun uhka on ohi, kehon hälytystila yleensä vähitellen rauhoittuu. Järkyttävä tapahtuma voi jäädä mieleen kipeänä muistona ilman, että se halitsemattomasti aktivoituu nykyhetkessä.
Traumatisoitumisen seurauksena hälytysjärjestelmä voi kuitenkin herkistyä. Ikään kuin palohälytin alkaisi soida pienimmästäkin käryn hajusta, vaikka tulipaloa ei ole.
Kun menneisyyden vaara elää nykyhetkessä
Järkyttävien kokemusten vaikutukset voivat jatkua pitkään tapahtuneen jälkeen. Menneisyyden kokemukset voivat aktivoitua nykyhetkessä esimerkiksi voimakkaina
tunnereaktioina, kehollisina tuntemuksina tai mieleen tunkeutuvina muistoina.
Aiemmasta kokemuksesta muistuttava ääni, haju, ilme tai tilanne voi käynnistää voimakkaan reaktion, vaikka ihminen olisi todellisuudessa turvassa. Reaktio voi syntyä hyvin nopeasti. Vaikka ihminen tiedostaisi olevansa turvassa, keho voi viestiä aivan muuta.
Traumaperäisiin oireisiin voi kuulua myös painajaisia, jatkuvaa varuillaanoloa ja vaikeuksia säädellä vireystilaa. Joskus muistot ja niihin liittyvät tunteet aktivoituvat niin voimakkaina, että menneisyyden tapahtuma tuntuu olevan läsnä juuri nyt.
Ihminen saattaa alkaa vältellä tilanteita, jotka muistuttavat tapahtuneesta. Välttely voi hetkellisesti helpottaa oloa, mutta pitkällä aikavälillä se voi kaventaa elämää ja ylläpitää traumaoireita.
Jatkuva valppaustila kuluttaa voimavaroja. Rentoutuminen, nukkuminen ja tavallisista arjen asioista nauttiminen voivat muuttua vaikeiksi. Myös ihmissuhteet ja kokemus omasta turvallisuudesta voivat kärsiä.
Kaikki järkyttävät kokemukset eivät johda traumatisoitumiseen
Kaikki järkyttävät tai uhkaavat kokemukset eivät johda traumatisoitumiseen tai pitkäkestoisiin traumaperäisiin oireisiin.
Traumatisoitumisen riskiin vaikuttavat monet tekijät, kuten tapahtuman luonne, aiemmat kokemukset, elämäntilanne sekä se, millaista turvaa ja tukea ihminen saa tapahtuman aikana ja sen jälkeen. Myös yksilölliset voimavarat ja selviytymiskeinot vaikuttavat siihen, miten kokemuksesta toivutaan.
Sama tapahtuma voi siksi vaikuttaa ihmisiin hyvin eri tavoin. Toiselle se voi jäädä raskaaksi mutta vähitellen käsiteltäväksi muistoksi, kun taas toiselle voi kehittyä pitkäkestoisia traumaoireita.
Turvallisuuden kokemus tukee toipumista
Traumasta toipumisessa keskeistä on, että ihminen voi vähitellen kokea olevansa turvassa. Pelkkä tieto siitä, että vaara on ohi, ei kuitenkaan aina riitä rauhoittamaan kehon ja mielen voimakkaita reaktioita.
Turvallisuuden kokemusta voivat vahvistaa luotettavat ihmissuhteet, läheisten tuki ja ennakoitava arki. Myös vireystilan ja tunteiden säätelyn keinot voivat auttaa tunnistamaan ja rauhoittamaan kehon reaktioita.
Toipumiseen voi kuulua vaikeiden kokemusten käsittely turvallisessa ja luottamuksellisessa hoitosuhteessa. Traumasta toipuminen on yksilöllistä, ja siksi myös hoidossa on tärkeää huomioida ihmisen elämäntilanne, voimavarat ja oireet.
Menneisyys ei määritä tulevaisuutta
Vaikka traumaattiset kokemukset voivat vaikuttaa ihmisen elämään pitkään, niiden ei tarvitse määrittää koko elämää tai tulevaisuutta.
Toipuminen ei tarkoita tapahtuneen unohtamista. Sen sijaan tavoitteena on, etteivät menneisyyden kokemukset enää aiheuta yhtä voimakkaita reaktioita tai kavenna elämää samalla tavalla kuin aiemmin.
Toipumisen myötä kehon hälytysjärjestelmä voi vähitellen palautua tasapainoisempaan tilaan. Voimakkaat, hallitsemattomilta tuntuvat reaktiot voivat vähentyä, ja niistä palautuminen voi helpottua.
Myös Anna voi ajan myötä huomata muutoksen. Kun ovi seuraavan kerran kolahtaa, hän saattaa edelleen säpsähtää, mutta keho rauhoittuu aiempaa nopeammin. Hän voi tunnistaa reaktionsa ja huomata olevansa turvassa tässä hetkessä.
Samalla elämään voi palautua asioita, joille jatkuva varuillaanolo ei ole aiemmin jättänyt tilaa: levollisuutta, iloa, läheisyyttä ja luottamusta tulevaisuuteen. Menneisyyden kokemuksia ei voi muuttaa, mutta niiden vaikutus nykyhetkeen voi muuttua.
👉 Tutustu myös erikoispsykologi Nina Lyytisen ja psykologian professori Kirsi Peltosen kirjaan Trauma, toivo ja toipuminen – Kun eilinen elää tänään (Tammi, 2026). Kirjassa tarkastellaan traumatisoitumista, traumaattisten kokemusten vaikutuksia sekä toipumista tukevia tekijöitä tutkimustiedon ja käytännön esimerkkien avulla.
