Moni vaikeus ihmissuhteissa syntyy siitä, että sotkeennumme toistemme tonteille ja tehtäviin. Sotkeentuminen voi olla näppärää neuvojen tuputtamista, valistamista, ohjeistamista tai jopa käskyttämistä. Myös ylihuolehtimista, pähkäilyä ja asioiden ratkaisua ja tekemistä toisen puolesta, ilman, että toinen pyytää. Alamme joskus jopa selvitellä ja korjailla kuumeisesti sotkuja, joita toinen on omalla vastuuttomuudellaan aiheuttanut.
Emme kuitenkaan ole vastuussa toistemme tekemisten ja tekemättä jättämisten seurauksista, emme myöskään toistemme tarpeiden ja odotusten täyttämisestä, omissammekin on aivan tarpeeksi. Elämä tehtävineen ja vastuineen on jokaisen oma, ja jokainen tulee kantamaan itse tekemistensä ja tekemättä jättämistensä myöhemmät seuraukset.
Kun selvittää itselleen, mitkä ovat muiden tehtäviä ja mitkä omiamme, ongelmat vähenevät ihmissuhteissamme huomattavasti.
Näin kirjoitin kirjassani Syvennä ihmissuhteitasi, muuta elämäsi. Samalla oma mieleni oli asiasta jonkin verran erimielinen ja pisti minut pohtimaan, onko asia sittenkään aina aivan noin. Samaa pohdin edelleen, ja mielenkiintoista, että asia on pohdituttanut myös joitakin lukijoita, joiden kanssa olen saanut käydä aiheesta antoisia keskusteluja.
Eräs lukija esitti, että puuttumattomuus on hänen mielestään joissakin tilanteissa suorastaan heitteillejättöä. Hän kertoi esimerkiksi puuttuneensa puolisonsa terveydenhoitoon liittyviin tapahtumiin ja asioihin ja ohjanneensa hänet suunnanvaihtoon, ravitsemus- ja kokonaisvaltaisen hoidon pariin. Vaikka puuttuminen herätti alkuun hieman vastaanhangoittelua, on puoliso myöhemmin kiitellyt häntä lämpimästi, sanonut jopa puuttumisen pelastuneen hänen henkensä.
Eräs alkoholiriippuvuudesta toipunut lukija, oli aikanaan toivonut kumppaninsa puuttuvan tomerastikin hänen juomiseensa. Hän oli jopa vihjaillut toiveestaan, mutta kumppani oli vain todennut juomisen tai juomattomuuden olevan täysin hänen oma valintansa, kuten toki lieneekin.
Tunnustan olleeni ja olevani ehkä vieläkin pelastushaluineni melko innokas toisen tontille sotkeentumisessa. Tarkoitukseni on mielestäni hyvä – haluan todella auttaa ja valottaa vaikkapa vaikeuksissa olevalle kanssakulkijalle ratkaisuvaihtoehtoja, mutta pyhittääkö tarkoitus aina keinot?
Olen kokenut välittäväni toisesta ihmisestä, mutta joutunut tarkastelemaan tarkoitustani, kun vastaanotto ei aina olekaan ollut kovin innokas ja suopea. Kaikkein läheisimmät ovat tulkinneet avunantoni joskus jopa määräilyksi.
Meihin on sisäänrakennettu halu kokea olevamme jollain tavalla tarpeellisia, hyödyksi muille ja maailmalle – halu auttaa, mikä on kaunis ominaisuus.
Auttamishalumme saattaa kuitenkin yllyttää meitä ylittämään toisen ihmisen rajoja. Kumppanin, aikuisen lapsen, ystävän tai kollegan.
Selvää on toki se, että auttaminen ei ole toisen tehtäviin sotkeentumista silloin, kun toinen apua, näkökulmia ja neuvoja pyytää. Selvää lienee myös se, että esimerkiksi puuttuminen työyhteisössä erinäisiin epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuksiin on saanut ja saa aikaan parannuksia. Mutta se muu?
Jokainen meistä kaipaa kuulluksi, nähdyksi ja mielellään ymmärretyksi tulemista. Kuulevia, näkeviä ja empaattisia meitä tarvitaan. Mutta neuvoja, ratkaisuja ja puuttumisia? Joku tarvitsee vain kuulijan, mutta saa näppylöitä neuvojista – hyväntahtoisistakin.
On myös ihmisiä, jotka ehkä salaa kaipaavat puuttumista (=apua), mutta eivät erinäisistä syistä uskalla ilmaista toivettaan. Ehkä heihin on iskostunut yksinpärjäämisen mantra, jolloin he ajattelevat avun ja neuvojen pyytämisen tulkittavan heikkouden ja avuttomuuden osoitukseksi. Joku puolestaan ei kehtaa vaivata muita omilla murheillaan, valinnanvaikeuksillaan ja haasteillaan. Joku saattaa olla yksinkertaisesti vain liian ujo pyytämään apua.
Milloin siis kyse on puuttumisesta ja milloin välittämisestä? Milloin puuttuminen on välittämistä ja puuttumattomuus välinpitämättömyyttä? Milloin puuttuminen puolestaan on toisen asioihin sotkeentumista? Miten reagoida ja toimia viisaasti erilaisissa tilanteissa erilaisten ihmisten kanssa? Olisiko niin, että oikeaa tai väärää ei tähän haasteeseen ole?
Olisiko se tapaus tapaukselta ja tilanne tilanteelta sittenkin aina kahden ihmisen keskinäinen kauppa?
Voit ostaa viimeisimmän kirjani täältä
