Terapeutti-kirjailija Tommy Hellsten painottaa kirjassaan Virtahepo makuuhuoneessa, kuinka vapaus on ehto sille, että jotain olentoa voi rakastaa. ”Muussa tapauksessa rakkauden kohde ei olisi rakkaudesta erillinen vaan sen jatke”, hän kirjoittaa.
Tällainen ajatus vapaudesta on omiaan herättämään meissä voimakkaan epämiellyttäviä tunteita. Se kun tarkoittaa sitä, että kumppanimme on vapaa tekemään omia valintoja myös silloin kun toiveemme ovat ristiriidassa.
Halutessaan hän voi valita toisin – tai toisen.
Ei helvetti, miten kipeältä tuntuva ajatus.
Suhteen sisällä kokemamme hylätyksi tulemisen pelko saa meidät pahimmillaan ripustautumaan kumppaniimme. Koemme, että elämän merkityksellisyys riippuu siitä, saammeko elää yhdessä hänen kanssaan.
Näin toimiessamme luovutamme oman voimamme itsemme ulkopuolelle. Annamme toiselle ihmiselle vallan päättää onnellisuudestamme. Siitä, että voimme kokea olevamme turvassa. Teemme niin huolimatta siitä, haluaako toinen osapuoli kantaakseen moista vastuuta. Luonnollisesti yhdelläkään ihmisellä ei ole velvollisuutta tehdä toista onnelliseksi tai kokonaiseksi. Sellaisen vaatiminen toiselta (edes sanattomasti) on varsin itsekästä.
Mitä ”minä rakastan sinua” todella tarkoittaa?
On valaisevaa mutta myös perin kivuliasta pohtia omalla kohdalla rehellisesti sitä, tarkoittaako lause ”minä rakastan sinua” todellisuudessa sitä, että ”minä rakastan sinua niin kauan kuin kuulut minulle”.
Jos kumppanini tekisi esimerkiksi valinnan päättää suhteemme, kenties lähteä jonkun toisen matkaan, loppuisiko rakkauteni häntä kohtaan ja muuttuisiko se kenties jopa vihaksi?
Tämä kysymys johdattelee sen äärelle, millaisena rakastamisen usein koemme. Se on usein lähempänä riippuvuutta ja omistamista kuin rakkautta. Rakkaus kykenee hengittämään vain täydellisessä vapaudessa. Tilassa, jossa siihen ei kohdisteta vaatimuksia tai edes odotuksia.
Käsi ylös kaikki, ketkä uskovat pystyvänsä tähän? Itse pidän omani visusti alhaalla.
Suhteen eteneminen nostaa esiin ihmisen (ja riippuvuuden)
Useimpien ihmisten kuva itsestään on suhteen alkuvaiheessa keskimääräistä valoisampi. Tällainen olotila vahvistaa sitä tunnetta, että elämme omasta voimastamme käsin. Olemme vihdoinkin oman elämämme ohjaksissa ja hallitsemme demonimme.
Sitten tapahtuu jotain.
Suhde etenee ja syvenee. Ihastuksesta alkaa kuoriutua aito ihminen, jolla on myös ärsyttäviä mielipiteitä sekä oma eletty historia. Tehtyjä virheitä ja päättyneitä parisuhteita. Epämiellyttävät tunteet alkavat kasvaa. Herää pelko siitä, että kaiken saattaa menettää. Mitä jos hän ei haluakaan minua? Voimmeko sittenkään tavoitella yhteistä tulevaisuutta? Estävätkö aiemmat elämänkokemuksemme hyvän suhteen muodostumisen? Onko entiset suhteet todella jo kuopattu?
Tässä vaiheessa tunnemme särön omassa voimassamme.
Mikäli emme ole jo pinkoneet pakoon, tarjoamme onnen avaimet kumppanillemme. Siinä missä juuri äsken olimme vahvoja ja voimakkaita, tuntuu olo nyt yhtäkkiä heikolta ja hauraalta. Näin käy varsinkin silloin, jos ihmisen omanarvontunne ei ole tarpeeksi voimakas.
Harvalla meistä on.
Oman voiman tilalle kasvaa pelko siitä, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin. Ajatus jo tutuksi tulleesta kumppanista ja suhteesta luopumisesta hirvittää.
Kuinka selviän, jos niin käy?
Kaksi vaihtoehtoista polkua kohdata suhteen kipukohdat
Kun pelko hylätyksi tulemisesta valtaa mielen, meillä on valittavana kaksi erilaista polkua.
Suurin osa valitsee polun, jota kulkiessamme alamme muokata omaa käytöstämme. Yritämme siten varmistaa, ettemme tule hylätyksi. Samalla alamme tuunata myös kumppaniamme. Nostamme esiin meitä häiritseviä asioita ja yritämme saada kumppania muuttamaan tapojaan. Saatamme myös voimistaa suhteen ulkoisia puitteita vaikkapa muuttamalla yhteen, varaamalla lomamatkoja tai jopa perustamalla perheen.
Mitä vain, kunhan ei terapeutti Hellstenin peräänkuuluttamaa vapautta. Se kun ei tunnu turvalliselta.
Yhteinen asunto tai perhe eivät tietenkään ole lähtökohtaisesti paheksuttavia asioita, mutta jos ne pohjautuvat epämiellyttävien tunteiden välttämiseen, saattaa valittu polku muodostua pidemmän päälle melkoiseksi kärsimysnäytelmäksi.
On olemassa myös toinen tie, se harvemmin valittu.
Sillä polulla ajatukset ja tunteet suuntautuvat enemmän omaan itseen. Tämä voi kuulostaa itsekkäältä, mutta on päinvastoin epäitsekkäintä, mitä voit tehdä.
Sen sijaan, että etsisit syytä ja parannusta epämiellyttäviin tunteisiin ulkopuoleltasi, omista ne itse. Pysy rehellisenä sille, mitä juuri sinä tunnet ja minkälaisia tarpeita sinulla on. Samoin kuin sille, mitkä ovat sinun velvollisuutesi tässä suhteessa. Yhtä lailla anna kumppanillesi vapaus olla oma itsensä. Silloinkin, kun hänen olemisensa ja tekemisensä synnyttävät sinussa ikäviä tuntemuksia.
Tahallista ja toistuvaa perseilyä ei tarvitse sietää. Kaikissa muissa tapauksissa esiin nousevista tunteista voi ja kannattaa puhua, mutta ei pidä kaataa kurasankoa toisen niskaan. Voit kertoa epävarmuuksista, joita koet kumppanisi harrastuksesta tai vaikka hänen työpaikkansa tai ystäväporukkansa yhteisistä illanvietoista. Voit nostaa esiin sen, jos eletty elämä häiritsee tai tuleva pelottaa.
Tällä tiellä kulkiessasi et silti koskaan vaadi toista ihmistä tekemään sinun valintojasi. Sitä, että kumppanisi sanoisi tai tekisi jotain, mikä veisi tunteesi pois. Hän voi seistä rinnallasi, olla tukenasi ja nähdä kipusi ja epävarmuutesi. Mutta sinä olet ainoa, joka voi valita, mitä tunteillasi teet. Mistä tunteista pidät tiukasti kiinni ja mistä taas päästät irti.
Tässä piilee nähdäkseni Hellstenin kuvaaman vapauden ydin – tietoisuudessa. Ja sellaisesta käsin on mahdollista tulla myös kestävään yhteyteen, joka toivottaa tervetulleeksi myös epätäydellisyyden ja epävarmuuden, mutta ei kohdista niitä jyrkkinä vaatimuksia toisen ihmisen suuntaan.
Lue lisää hankalien tunteiden kohtaamisen hienoudesta Harri-Pekan kirjasta Sattuu ihan helvetisti – Opi sietämään kipeitä tunteita.
