Kontrolloitko ja ylianalysoitko tunteitasi? – Näin opit hyväksymään ikävätkin tunteet ja ottamaan ne vastaan lempeydellä

Tunteet ovat valtavan iso osa meitä. Ne täyttävät vahvimmillaan jokaisen mielen ja sielun sopukan ottaen haltuun sekä sydämen että järjen.

Niitä voidaan kutsua osuvasti kehon kieleksi. Niillä on yhteys siihen, miten hyvin tunnemme itsemme. Kun kipeimpienkin tunteiden kanssa oppii olemaan sovussa, tulee matkastakin kevyempi kulkea ja omaan itseen on helpompi alkaa luottamaan.

Lempeys itseä kohtaan on todella tehokas työkalu vaikeiden tunteiden käsittelyyn: kun olemme myötätuntoisia itseämme ja tunteitamme kohtaan, myös emotionaalinen joustavuus lisääntyy. Tutkimuksetkin osoittavat, että itseensä lempeästi suhtautuvilla on taipumus kokea vähemmän negatiivisia tunteita, kuten pelkoa, ärtyneisyyttä, vihamielisyyttä ja huolestuneisuutta, kuin niillä, joilta puuttuu lempeys itseä kohtaan.

Elin vuosien ajan peläten ja kontrolloiden tunteitani, jotka tuntuivat epämukavilta. Sen sijaan pakonomaisesti tavoittelin hyvän olon tunteita – kuitenkaan niitä aidosti saavuttamatta.

Olen puhunut usein omien terapeuttieni kanssa tunteiden hyväksymisen tärkeydestä ja siitä, miten kontrollin tunteesta on hyvä oppia hellittämään ja päästää irti tarpeesta ratkaista ”ongelma” eli saada heti ikävältä tuntuva tunne katoamaan. Toipuvalle ylisuorittajalle ja valtavan tunne-elämän omaavalle erityisherkälle tämä ei ole ollut kaikkein helpoin askel ottaa.

Jokaisen oivaltavan askeleen myötä matkani tältäkin osalta kuitenkin etenee. Tunteiden ylianalysointi ja asioiden märehtiminen ovat silti luonteelleni tyypillinen tapa toimia. Nämä toimintamallit ovat nimenomaan tapoja vältellä hankalien tunteiden kohtaamista ja yrittää muuttaa tilannetta haluamallaan tavalla.

Lempeys itseä kohtaan on todella tehokas työkalu vaikeiden tunteiden käsittelyyn: kun olemme myötätuntoisia itseämme ja tunteitamme kohtaan, myös emotionaalinen joustavuus lisääntyy.

Miten ikävältä tuntuviin tunteisiin voi suhtautua?

Ensimmäinen askel onkin tunnistaa omat tutut (ehkä jopa kulttuuristamme opitut) toimintamallit, ja vasta sitten niitä voi alkaa vähitellen muuttamaan.

Olen vuosien saatossa virheellisesti oppinut, että tietyt tunteet ovat lähtökohtaisesti aina huonoja ja niiden tunteminen kertoo minusta jotain ikävää. Sen takia niistä on pitänyt päästä nopeasti eroon, enkä ole tahtonut kohdata niitä kunnolla.

Tavallisimmin ongelma ei kuitenkaan ole itse tunteessa, vaan jossain syvemmällä. Tutkimusten mukaan tietoinen pyrkimys tukahduttaa ei-toivottuja ajatuksia ja tunteita näyttäisi päinvastoin vahvistavan niitä.

Nyt olen ymmärtänyt, että eniten itseään auttaa sillä, että ensin vain pysähtyy sekä tunnistaa ja nimeää tuntemansa tunteet ja sitten pyrkii hyväksymään ne, sellaisena kuin ne ovat, vaikka kuinka tuntuisi pahalta. Suhtautuu niihin enemmänkin uteliaisuudella ja myötätunnolla tuomitsemisen sijaan.

Lempeys itseä kohtaan auttaa heikentämään negatiivisten tunteiden otetta, mutta on tärkeää pitää mielessä, että se ei myöskään sysää negatiivisia tunteita vältellen syrjään.

On hyvä kuulostella, mitä tunteet yrittävät kertoa tai mitä ajatuksia ne herättävät, samalla antaen niiden tulla, olla ja mennä, kuten pilvet taivaalla tai ajelehtiva lehti veden pinnalla. Sen enempää pakottamatta tai puskematta niitä suuntaan tai toiseen.

On hyvä kuulostella, mitä tunteet yrittävät kertoa tai mitä ajatuksia ne herättävät, samalla antaen niiden tulla, olla ja mennä, kuten pilvet taivaalla.

Kun olen rehellinen itselleni tunteistani ja heikkouksistani, annan lempeydelle enemmän tilaa kasvaa. Hyväksyn itseni sellaisena kuin kussakin hetkessä olen. Antaa itkun tulla, jos siltä tuntuu. Tunteita saa näyttää ja niistä saa puhua. Aina ei tarvitse esittää reippaampaa kuin on.

Minulle tärkeä oivallus on ollut se, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka olen tunteet sellaisenaan kohdannutkin. Eikä minussa ole mitään vikaa, vaikka tunnen mitä tunnen. Olen opetellut antamaan tunteille tilaa ja samalla hoitamaan niitä. Luomaan turvallisen tilan, jossa kohdata ei-toivotut tunteet myötätunnolla ja rakkaudella.

Miten tunteita voi käsitellä?

Itselläni on viime vuosina ollut pinnalla monenlainen kirjo erilaisia tunteita. On ollut iloa, kiitollisuutta ja ylitsepursuavaa innostusta, mutta myös pettymyksen ja mielipahan tunteita sekä ahdistusta ja pelkoakin. Masennuksen hetkiltäkään ei ole sairauksien keskellä vältytty.

Jokaisella meillä on oma tapamme käsitellä tunteitamme. Itselleni tärkeitä tunnetyöskentelyn muotoja ovat muun muassa kirjoittaminen, jooga, yksinolo ja luonnossa liikkuminen. Lisäksi juttutuokio ja tunteiden reflektointi luottoystävän tai äitini kanssa auttavat selkeyttämään ja jäsentämään tilannetta oman pään sisällä. Terapia on sellainen turvallinen paikka, jossa pääsen käsittelemään tunteitani – etenkin niitä vaikeampia.

Erityisherkkyyteen liittyy vahvasti rikas tunne-elämä ja suuret tunteet. Sen takia elän elämää suurella sydämellä ja jokin tunne tai tunnetila saattaa käsittelemättömänä jäädä vaivaamaan pitkäksikin aikaa. Joskus tekee hyvää vain antaa niiden mennä, joskus niiden kohdalle kannattaa hetkeksi pysähtyä. Toisinaan paras lääke on aika. Muistutan itseäni usein lempeästi siitä, että kaikista tunteista kannattaa olla kiitollinen, sillä ne kertovat, että olen elossa.

Itselleni tärkeitä tunnetyöskentelyn muotoja ovat muun muassa kirjoittaminen, jooga, yksinolo ja luonnossa liikkuminen.

Mitä ovat tunnetaidot?

Tunnetaidot kertovat siitä, miten toimimme tunteidemme kanssa. Kun sinulla on kyky tunnistaa, käsitellä ja ilmaista tunteitasi, sinulle muodostuu sisäinen turvallisuudentunne, terveet rajat ja kunnioittava suhtautuminen itseen ja toisiin.

Tunnetaidot tukevat silloin, kun kohtaat kaiken sen, mitä ympäristössä, itsessäsi ja toisissa tapahtuu. Tunnetaitojen kehittäminen on elämänmittainen oppimatka, johon kannattaa suhtautua uteliaisuudella ja lempeydellä. Jokainen kohtaaminen, ihmissuhde ja tunnetila toimii tämän hetken harjoittelupaikkana.

Jokapäiväisiin tunnetaitoihin kuuluu tunteiden tunnistaminen, niiden hyväksyminen ja niiden kanssa toimiminen. Parhaimmillaan tunteet ovat meille voimavara, jos osaamme toimia niiden kanssa sovussa. Kun opit tuntemaan tunteesi, opit ymmärtämään ja hyväksymään ne paremmin – samoin ymmärrys itsestäsi syvenee.


Lisää tunteiden kohtaamisesta lempeydellä ja tunnetaidoista löydät kirjastani Matka itsesi puolelle.

Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image