Vanha tarina kertoo kolmesta sokeasta miehestä, jotka kohtasivat tiellä kulkiessaan elefantin – heille kaikille entuudestaan oudon eläimen.
”Tässä on jättiläiskäärme”, huudahti sokea mies, joka kosketti norsun kärsää. ”Eikä ole, ei tämä ole edes eläin. Tämähän on selvästi puunrunko”, sanoi toinen sokea mies, joka taputteli norsun jalkaa. ”No ei todellakaan ole puu eikä käärme. Tämähän on ohut ja liikkuu – tämä on valtava viuhka”, kommentoi kolmas sokea mies, joka tunnusteli elefantin korvaa.
Ohikulkija osui paikalle ja kertoi miehille, että heistä jokainen on oikeassa, mutta kukin on kuvaillut vain osaa kokonaisuudesta. Norsulla on sekä pitkä kärsä, tukevat jalat että suuret korvat. Kaikki se on totta. Jokainen havaitsi ja kuvaili palan siitä, mitä on.
Me kaikki olemme omalla tavallamme sokeita ja näemme kukin vain osan todellisuudesta – sen mikä siitä juuri meidän näkökulmastamme näkyy. Ja oma kokemus on meille aina totta.
Jokaisen todellisuus on oman kokemushistorian värittämä. Tulkitsemme kokemuksiamme kukin ihan omalla tavallamme. Tulkitsemme maailmaa ja sen tapahtumia omaan sisäiseen tarinavarastoomme kokemustemme myötä muodostuneiden tarinoiden kautta.
Jotta voisimme ymmärtää kokonaisuuden eri asioista ja tilanteista, on tärkeää, että jokainen voisi kertoa avoimesti sen mitä hänen näkökulmastaan näkyy. Muuten jää jotain piiloon ja kokonaisuus jää vajaaksi. Avaamalla äänensä rikastaa muiden kuvaa maailmasta. Ja puhumalla omaa totuuttaan vahvistaa itselleen oman kokemuksen merkitystä.
Ja yhtä tärkeää kuin kertoa oma näkemyksensä on avata korvat kuulemaan toisten kokemuksia – totuus kun ei ole kenenkään yksityisomaisuutta.
Helposti käy niin, että elämän eri tilanteissa osa meistä sanottaa itselleen tärkeät kokemukset muille ja osa vaikenee – pitää käsityksensä ja kokemuksensa vain itsellään. Aina ei suutansa toki tarvitse avata. Eikä ehkä kannata ottaa kantaa joka asiaan ja toitottaa ulos kaikkia mielipiteitään. Itselle tärkeät asiat sen sijaan on hyvä sanoa ääneen. Avata suu silloin, kun asialla on itselle merkitystä. Jos on aina vaiti, viestii samalla itselleen, etteivät omat kokemukset ja ajatukset ole yhtä mielenkiintoisia ja tärkeitä kuin muiden. Silloin omat käsitykset alkavat hapertua ja haalistua.
”Ajattelin ennen, etteivät ajatukseni ja tunteeni ole kiinnostavia ja tärkeitä. Olen oppinut muista kaikenlaista heidän juttujaan kuuntelemalla, mutta muut eivät ole oppineet mitään minusta, koska en ole tuonut tilanteeseen mitään vastavuoroisesti. Nyt ymmärrän, että minun näkemykseni on osa kokonaisuutta. Vertauskuvallisesti voi ajatella, että jokaisella on kolikoita taskussaan, ja jos vain osa meistä laittaa kolikkonsa pöydälle, osa jää piiloon. On reilua tuoda omat kolikkonsa eli näkökulmansa mukaan keskusteluun. Sitten niitä voi tarkastella yhdessä. Jokainen näkökulma rikastaa keskustelua”, kuvailee kokemuksiaan sanottamaan opetellut Maria Rohkeasti Rehellinen -kirjassa.
Jokaisen ääni ja kokemus on yhtä tärkeä tai yhtä vähäpätöinen. Jos saadaan kaikkien ääni kuuluviin, on kuva todellisuudesta monipuolisempi.
Rohkeasti rehellinen -kirjasta löytyy vinkkejä siihen, miten voi oppia avaamaan suunsa ja viestimään omaa totuuttaan. Kirjaa varten on mallitettu ihmisiä, jotka ovat aiemmin pitäneet kokemuksensa sisällään ja myötäilleet muita ja sitten päättäneet ryhtyä sanottamaan omaa sisintään rohkeasti muillekin. Nämä rohkeasti rehellisiksi ryhtyneet jakavat kirjassa kokemuksiaan ja heidän muutosmatkansa askeleet on mallitettu poluksi, jonka askeleita seuraamalla muut voivat tehdä elämässään samanlaisen muutoksen. Avata oman äänensä maailmalle. Löydät kirjan täältä.
