Hiljaisuus puhuu

”On melkein liian hyvä olla, sylissä hiljaisuuden”, laulaa Johanna Kurkela ja sanoittaa sen, mistä tänään haluan kirjoittaa; omasta tilasta, rajoista ja hiljaisuudesta.

Olen prosessin pyörteissä, en vielä tiedä, mitä se käytännössä tarkoittaa, mutta prosessissa ollaan ja syvässä sellaisessa. Ehkä kirjoitan tästä vähän enemmän kevään aikana. Helppoahan pyörteessä ei aina ole, sen jokainen elämää nähnyt ihminen tietää. Eräänä iltana kuulin mielessäni sanat ”Hiljaisuus puhuu” ja muistin taas – sisäinen meteli pitää hiljentää. Vasta hiljaisuudessa pystyn kuulemaan sitä, mitä korkeimmalla itselläni, sielullani ja Jumalallani on sanottavaa. Viisaat vastaukset ovat meissä valmiina, kunhan avaudumme kuuntelemaan.

Kun olet kriisissä, heikkona ja avuttomana, sielun vetoketju voi olla apposen auki. Sielu sanoo: täytä tyhjyyteni, tee itseeni pesä, jotta en tuntisi kipua ja tuskaa. Kipulääkkeitä on monenlaisia: väistöliikkeitä, pään pensaaseen piilottamista; monta on vaihtoehtoa siihen tuskaan, jota suruksi, epätoivoksi ja psyykkiseksi kivuksi sanotaan. Kun olet kipumatkalla, saat usein seuraksesi ihania ihmisiä, tukijoita, rinnalla kulkijoita, mutta myös tuomion julistajia, neuvonantajia ja niitä, jotka tarvitsevat toisen ihmisen heikkoutta tunteakseen itsensä vahvaksi. Inhimillistä sekin.

Ajattelen elämää mielelläni opintomatkana. Minun opintomatkallani on aika käsitellä omia rajoja. Ehkä aihe on tuttu sinullekin. Sielun rajoja vartioimaan tarvitaan rohkea ritari, sinä itse, siitäkin huolimatta, että joku rajojen koputtelija tai läpiratsastaja kääntää selkänsä, ottaa nokkiinsa, katkaisee välit ja pitää sinua ikävänä ihmisenä. ”Kiltti” ihminen täyttää itsensä toisten palvelemisella, hyvittämisellä, antaa pitää itseään kynnysmattona, jotta välttyy syyllisyydentunteelta eikä joutuu sen uhkakuvan eteen, että joku hylkää. Oli niin tai näin, vastuu on rajojen vartijalla ja niiden asettajalla.

Kauneimmalta matkanteolta tuntuu se, kun lähelläsi olevat ihmiset näkevät tilantarpeesi, rajasi ja kunnioittavat niitä, kun et joudu olemaan varuillasi tai sanomaan, missä raja kulkee. Ihmissuhteissa olisi hyvä olla siinä määrin luottamusta ja kunnioitusta, ettei kukaan pääse yllättämään eikä hiipimään henkilökohtaisimmalle alueellesi, jolle on asiaa vain yhdelle ihmiselle, sinulle itsellesi. Toki rajojen tunnistaminen voi olla vaikeaa ja kolikolla on aina kääntöpuolensa, niinhän se on.

Paradoksi lienee se, että kun saat pitää oman tilasi, pystyt olemaan lähellä muita ihmisiä. Tilan avulla olet omassa voimassasi, juuri maassa ja herkällä korvalla kuulemassa syvimpiä viestejäsi, suunnannäyttäjiäsi. Siksi rajoja tarvitaan. Rajojen asettaminen alkaa kuitenkin omien rajojen tunnistamisesta, tämä tuntuu hyvältä, tämä huonolta – ja tämäkin vaihtelee, on päiviä ja aikoja jolloin sietää enemmän tai vähemmän.

Terveellä tavalla itsekäs ja vastuullinen ihminen ottaa aikaa ja tilaa ja tutkii sisintään. Ja aloittaa sisimmän siivouspäivän: putsaa, puunaa, kiillottaa, heittää pihalle vanhaa, hitaasti kiirehtimättä punnitsee mitä säilyttää ja mitä hävittää. Työ tekijäänsä kiittää: kun on tilaa, ilmaa, happea, voi ottaa itselleen uutta ja raikasta, täyttää elämää ja itseä asioilla, joiden kanssa on hyvä olla; ilon, yhteyden, luovuuden ja rakkauden. Ja mille muulle? Sinä päätät.


Lue kaikki Keskiviikkokolumnit tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: