11 ideaa, miten puhua rakastavasti itsellesi vaikean kokemuksen jälkeen

 

Olet ehkä huomannut, kuinka kohdatessamme elämän eteen heittämiä vaikeita kokemuksia oma sisäinen puhe voi muovautua ankaraksi ja itseä rankaisevaksi.

Itsen vähättely ja soimaaminen voivat jäädä päälle kuin paikoilleen juuttunut vinyylilevy ja jankuttaa samaa soimaavaa lausetta, joka lopulta laskee mielialaa ja voi aiheuttaa myös suurta ahdistusta.

Myös satuttavat suhteet ja toksisen kumppanin loukkaavat sanat saattavat ikään kuin koteloitua meihin ja vaikuttaa kokemukseemme omasta itsestä.

Tälle kaikelle haluan antaa sinulle vastalääkettä näiden seuraavien lempeiden ja itsemyötätuntoa huokuvien lauseiden avulla.

Voit toistaa jotain seuraavista lauseista itsellesi päivittäin, sellaista lausetta, joka juuri silloin koskettaa ja tuntuu tärkeältä.

Suosittelen, että tallennat nuo lauseet nappaamalla vaikka kuvakaappauksen, jotta muistaisit ne tämän jutun lukemisen jälkeenkin ja nuo lauseet tallentuisivat lopulta mieleesi kauniin tatuoinnin lailla.

Poimi siis alla olevista lauseista itsellesi yksi per päivä ja tee siitä rakastava ja voimauttava mantrasi.

  • Minä ansaitsen hyviä asioita, ne kuuluvat myös minulle.
  • Olen arvokas ja minulla, sekä tarpeillani ja toiveillani on merkitystä.
  • Minulla on oikeus osoittaa rakkauttani ja tulla rakastetuksi.
  • Mielipiteilläni on merkitystä ja sanani ovat arvokkaita.
  • Olen ylpeä itsestäni ja arvostan omaa panostani ihmissuhteisiin.
  • Olen vahva ja uskon itseeni, vaikka välillä epäonnistunkin.
  • Minulla on paljon hyvää tarjottavana ja annan sitä ihmisille, jotka kykenevät antamaan samaa myös minulle.
  • Olen herkkä, kiltti ja empaattinen. Ne ovat vahvuuksiani, joita minulla on oikeus suojella.
  • Annan itselleni anteeksi virheitäni, koska kukaan ei ole täydellinen, eikä tarvitsekaan olla.
  • Arvostan ja kunnioitan kehoani, se on kantanut minua läpi vaikeiden aikojen ja tehnyt parhaansa.
  • Aion olla itselleni armollinen ja antaa aikaa toipumiseen, koska välitän itsestäni ja haluan itselleni hyvää.

Muistathan myös, että vaikka nuo sanat eivät tuntuisi vielä todellisilta tai jos niitä on vaikea sisäistää tai uskoa, se ei haittaa.

Rakkauden ja välittämisen kohdistaminen itseen voi alkuun olla haastavaa, mutta kun sinnikkäästi puhut mielesi sisällä kauniisti itsellesi voivat nämä lauseet todella jonain päivänä olla osa ihanaa sinua.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image