On ihan ok, ettei kaikki mennyt niin kuin suunnittelit – Takapakit ja keskeneräisyys kuuluvat elämään

Kesä on taas täällä. Tuumailin aamulenkillä, miten jotkin talvella ottamistani tavoitteista eivät ole edenneet ihan suunnitellusti. Näin on varmasti monella.

Se ei ole paidan alla oleva sikspäkki joka oli kireänä tänä kesäisenä aamuna, vaan talvella ostamani kauluspaita joka pingoittui napeistaan vatsan kohdalta. Luonnoksena ollut kirja, no, se on vieläkin luonnoksena. Espanjan kielen opiskelussa tuli paussi. Vieläkin turistitasolla… mutta mi amigo, se on ihan ok.

On ihan ok, ystäväni, ettei kaikki ole mennyt kuten suunnitteli. Että on tullut kuoppia ja mäkiä matkaan. Että on ottanut välillä askeleen eteen ja kaksi taakse.

On ihan ok, jos ei jaksakaan lähteä tänä kesänä niille festareille joille oli suunnitellut vaan haluaa ottaa enemmän aikaa itselle lomalla.

On ihan ok, jos rajojen asettamisen taito on vielä tänäkin kesänä vähän rajallista.

On ihan ok, ettei kaikki ole ihan ok. On ihan ok olla kesken, koska silloin meillä on vielä täällä tehtävää ja suuntia joihin kulkea, tuntemattomia sivuteitä ja kukkuloita joille kiivetä, joilta laskea, kohtia joissa pysähtyä, levätä, olla.

On ihan ok, vaikkei aina tuntuisikaan siltä. Välillä on ihan ok levätä ja olla vaan.

 

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
Saat -30% alennuksen korttipakoista etukoodilla KORTIT30 
PUOTIIN
close-image