Jos toivot, että toisten tunteet eivät vaikuttaisi sinuun niin kuormittavasti, voi hyvin olla, että menet liikaa mukaan muiden tunteisiin oman jaksamisesi kustannuksella.
Mikäli aistit voimakkaasti toisten tunteita ja otat vastuuta niiden helpottamisesta, toimit mallin mukaan, jonka olen nimennyt överiempatiaksi.
Olet todennäköisesti ollut monta kertaa tilanteessa, josta selviytyminen on vaatinut sinua keskittymään siihen, mitä tunteita muissa nousee ja sopeuttamaan itseäsi niiden mukaisesti.
Jos muovaat itseäsi jatkuvasti toisten tunteiden mukaan, et ennätä tuntea tarpeeksi omia tunteitasi. SIlloin et voi huomata, mitä sinä näissä suhteissa ja tilanteissa tarvitset ja mikä tuntuu sinulle totuudelliselta tavalta toimia.
Tämä johtaa väsymyksen ja turhautumisen kierteeseen, jossa odotat enemmän huomiota tunteillesi ja tarpeillesi ja koet tulevasi jatkuvasti ohitetuksi, kun näin ei tapahdu.
Tunnetason rajat tuovat turvaa suhteisiimme
On inhimillistä ja normaalia haluta turvallisia yhteyksiä, joissa meidänkin tunteemme tulevat tunnustetuiksi ja hyväksytyiksi.
Kun olemme lapsia ja nuoria, turvalliset yhteydet ovat meille jopa välttämättömiä, jotta voimme kasvaa itsestämme ja muista tasapainoisesti huolehtiviksi ja tunnetason rajamme selkeästi tunnistaviksi aikuisiksi.
Jos koitamme saada suhteemme toimimaan keskittymällä aistimaan muiden tunteita ja tarpeita ja vastaamaan niihin niin, että toinen olisi aina tyytyväinen, yritämme usein käsitellä lapsuutemme haastavien suhteiden meihin jättämiä yhteydettömyyden kokemuksia.
Meillä on todennäköisesti ollut elämässämme ihminen tai ihmisiä, joiden kanssa olisimme tarvinneet kokea – ja joiden olisi roolinsa puolesta pitänyt pystyä tarjoamaan meille – turvallisia tunneyhteyksiä, mutta jotka eivät siihen kyenneet.
Siksi olemme kokeneet tulleemme hylätyiksi ja alkaneet uskomaan, että meidän tunnetason tarpeillamme ei ole merkitystä.
Kun vedämme kykymme aistia toisten tunteita yli myös aikuisuuden suhteissamme, toivomme edelleen alitajuisesti saavamme toimivan yhteyden siihen tunnetasolla saavuttamattomaan ihmiseen, jolla oli tärkeä rooli lapsuudessamme.
Uskomme, että jos viimein onnistumme saamaan yhteyden etäiseen henkilöön, jonka energia muistuttaa lapsuutemme haastavaa suhdetta, hankalien kokemustemme jäänteenä meissä oleva kipu helpottaa.
Tästä mahdottoman onnistumisen hakemisesta voi syntyä kierre, jossa kohtaamme tunnetasolla saavuttamattomia, oman hankalan olonsa kanssa kamppailevia henkilöitä kerta toisensa jälkeen.
Yritämme muodostaa heihin vakaita tunneyhteyksiä hinnalla millä hyvänsä. Samalla hylkäämme itsemme ja ohitamme omat tunteemme ja tarpeemme. Haemme tunnustusta tunnekokemuksillemme ihmisiltä, jotka eivät voi sitä meille antaa.
Kunnes opettelemme vetämään selkeät tunnetason rajat sen välille, mikä kuuluu meidän vastuullemme ja mikä ei.
Miltä sinusta tuntuu?
Koska suhteet, joissa vedämme empatian erityisen överiksi, ovat yhtä energeettistä vuoristorataa, on hyvä olla hereillä sille, miltä sinusta tuntuu.
Kun yhteytesi itseesi alkaa kadota, esitä itsellesi ainakin seuraavat kysymykset:
- Olenko virittäytynyt enemmän toisen tunne-energioihin kuin omiini?
- Haenko häneltä tunnustusta omasta arvostani?
- Annanko toiselle energiaani rajattomasti?
- Tunnistanko tunnetason rajani?
- Voinko hidastaa energiani avaamista toiselle ja tarkastella tilannetta rauhassa, olipa kyseessä parisuhde, työkaveri, esihenkilö tai jokin muu tuttavuus?
- Miltä minusta tuntuu? Mitä minä tarvitsen?
Voimakkaasti empaattiselle, jonka selviytymiskeinona on ollut keskittyä ensisijaisesti muihin, tilan tekeminen itselle voi tuntua isolta riskiltä. Silti se kannattaa.
On äärimmäisen vapauttavaa antaa itsensä olla olematta jatkuvasti virittäytyneenä muiden tunteisiin ja ottamatta niiden muuttamista ”paremmiksi” omalle vastuulle.
Kun kasvamme ulos yli vedetystä vastuusta toisten tunteista, voimme muodostaa yhteyksiä ja suhteita uudelta pohjalta, jota eivät enää määrittele lapsuuden kuormittavat kiintymysmallit ja selviytymiskeinot.
Sen sijaan, että kasvu tapahtuisi suhteissa toistuvan kivun ja niistä palautumisen kautta, ne syntyvätkin myönteisemmistä aineksista. Näitä ovat esimerkiksi vastavuoroisen jakamisen ja vapaasti virtaavan rakkauden kulttuuri, jossa kaikki ottavat vastuun tunteistaan ja tarpeistaan ja tukevat toisiaan.
Jotta voimme valita suhteita, joissa tulemme nähdyiksi, kuulluiksi ja hyväksytyiksi kaikkine tunteinemme, tarpeinemme ja ominaisuuksinemme, meidän täytyy sallia itsemme tulla näkyväksi myös itsellemme. Siksi on tärkeää, että ohjaamme valokeilan myös omiin tarpeisiimme ja vastaamme niihin myös itse.
