Nämä 4 asiaa sinun on hyvä tietää, kun aloitat terapian

Jos suunnittelet aloittavasi terapian tai olet jo käynyt pidempään terapiassa, niin nämä neljä seikkaa sinun on hyvä muistaa terapiaprosessin edetessä.

1. Terapian vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä

Terapian vaikutukset eivät näy välittömästi. Anna prosessille aikaa. Vaikka olet luultavasti jo pitkään kamppaillut terapiassa käsiteltävän teeman kanssa, ensimmäisellä kerralla eivät välttämättä aukea yksikään ongelmistasi.

Terapiaistunnolla ei tehdä taikoja vaan vaikutus alkaa jalostua vasta omassa arjessasi ajan kanssa. Joskus terapia alkaa vaikuttaa niin, etteivät tunteet tunnukaan enää samalta tai tunteet monipuolistuvat tai tuntuvat voimakkaammilta. Puhu avoimesti näistä tunteista ja kokemuksista terapeutillesi.

2. Läheisesi eivät välttämättä suhtaudu terapiaprosessiisi yhtä innokkaasti kuin sinä

Joskus tai usein lähipiiri ei pidä vaikutuksista, joita terapia sinussa saa aikaan. Vointisi voi aluksi huonontua tai sinusta voi löytyä puolia, joita kumppanisi, vanhempasi, lapsesi, ystäväsi eivät ole tiennetkään sinussa olevan. Läheisesi voivat arvostella terapeuttia ja/tai sinua ja ehdottaa, että lopetat terapian.

Muutos ei aina miellytä lähelläsi olevia ihmisiä. Silti se ei tarkoita ettei sinun kuuluisi käydä terapiassa tai terapeutti on sinulle vääränlainen. Keskustele näistä ympäristössä nousseista reaktioista avoimesti terapeuttisi kanssa.

3. Terapia tulee muuttamaan sinua

Terapiassa avainasemassa on tietoisuuden lisääntyminen. Se tarkoittaa sitä, että näet terapian avulla selvemmin tapojasi toimia ihmissuhteissa ja menneisyytesi vaikutuksia nykyisyyteen. Tietoisuuden lisääntyminen itsestäsi saattaa muuttaa miten katsot maailmaa, muita ihmisiä, itseäsi, kokemuksiasi, menneisyyttäsi, nykyisyyttäsi.

Aina tiedostaminen ei tarkoita, että kaikki olisi heti onnellisempaa, parempaa, tasaisempaa, helpompaa. Joskus terapiaprosessi voi tuntua hyvinkin voimakkaana ja vaikuttaa siltä, että tunnet ja koet kaiken aiempaa voimakkaammin. Näin luultavasti on käynyt, kun tunneskaalasi laajenee. Kerro tunteistasi ja muuttuneista kokemuksistasi terapeutillesi.

4. Hyväkin terapeutti tulee herättämään sinussa epämiellyttäviä tunteita

Jossain vaiheessa terapeutti alkaa herättämään sinussa kielteisiäkin tunteita, tämäkin kuuluu prosessiin. Se ei ole syy lopettaa terapiaa ja vaihtaa toiseen. Puhu kaikesta mikä sinussa liikkuu mahdollisimman rehellisesti, näin pääsette kiinni sinun elämäsi kannalta tärkeisiin kohtiin. Joskus terapeutin ja sinun kemiat eivät ole yhteensopivat. Kerro siitäkin rohkeasti terapeutillesi ja pyydä häneltä suosituksia löytää juuri sinulle sopiva ammattilainen.

Terapeutti tulee terapiaprosessin edetessä nostamaan sinussa esiin laajan kirjon tunteita, joihin luultavimmin olet törmännyt muissakin läheisissä ihmissuhteissasi. Terapeutti tulee edustamaan sinulle kaikkia elämäsi hyviä ja huonoja ihmisiä. Tämä ei kerro siitä mitään onko terapeutti huono vai hyvä. Se miten terapeutin kanssa voi käsitellä vaikeita tunteita, joita sinussa hänen seurassaan nousee, kertoo terapeutin joko hyvästä tai huonosta ammattitaidosta.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image