Haastattelin kerran naista (ei terapia-asiakkaani) jonka lapsuutta varjosti ja hallitsi kovalla tavalla vahvasti narsistinen äiti.
Kysyessäni miten äidin narsistinen persoonallisuushäiriö ja sen aiheuttamat käyttäytymisen piirteet näkyivät perheessä sain vastaukseksi karun sekä tyypillisen kuvauksen. Tunteet joita pienessä tytössä äidin julman käyttäytymisen myötä heräsi olivat tunteita mitä lapsen ei tarvitsisi kokea.
Narsistisen äidin vaikutukset kasvuun ja kehitykseen, käsitykseen itsestä, sekä oikeastaan kaikesta siitä mitä ympärillä olevassa maailmassa tapahtuu ja kuinka se koetaan ovat usein hyvin pitkäaikaisia. Noiden vaikutuksien työstäminen ei ole mahdotonta, mutta ei kaikista helpointakaan.
Naisen kuvaukset ja kertomukset olivat hyvin koskettavia ja nostivat minussa esiin monenlaisia tunteita, lopulta riemua siitä, että kaikesta huolimatta hän oli selviytynyt.
Hienoa oli myöskin se, että nuo kokemukset olivat saatelleet hänet tehtävään, jossa hän yhä kohdistaa tietonsa ja taitonsa, omat vahvuutensa niiden ihmisten auttamiseksi, joilla on samanlaisia kokemuksia.
Millä tavalla äidin narsismi näyttäytyi lapsuudessasi?
Narsismi näkyi kokonaisvaltasesti perheen dynamiikassa. Perheessä oli jatkuva ahdistunut, jännittynyt, sekä ennalta arvaamattoman väkivallan uhan ilmapiiri.
Isä ja äiti olivat koko ajan riidoissa tai mykkäkoulussa. Isä ei ollut liittoutunut äidin kanssa, onneksi. Koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu, koskaan ei tiennyt millä tuulella äiti oli. Äiti suuttui nollasta sataan hetkessä. Hänen käyttäytymisensä oli erittäin ennalta arvaamatonta.
Äiti oli kova lyömään, löi pienimmistäkin asioista. Lupaa olla oma itsensä ei ollut, omaa persoonaa ei saanut olla.
Myöskin omat mielipiteet ja ajatukset tuntuivat olevan kiellettyjä. Ei saanut puhua, ei saanut sanoa juuri mitään. Jos en puhunut, se oli väärin ja jos puhuin sekin oli väärin. Äiti haukkui minua päivittäin, se näkyi täydellisenä mitätöimisenä, haukkumisena ja jopa sadistisena kiusaamisena. Usein hän joko nauroi minulle pilkallisesti tai yritti ivallisesti pidätellä nauruaan.
Muistan, kun minua kerran kiusattiin koulussa ja palasin kotiin. Halusin kertoa siitä. Kerroin äidilleni, että yksi tyttö oli haukkunut minua hyvin inhottavasti juntiksi. Äitini vastaus tähän oli kylmä tokaisu ”no junttihan sä oletkin”. Tuntui siltä, kuin hän olisi voinut jopa nauttia jos epäonnistuin.
Välillä olin hyvä lapsi ja välillä huono lapsi. Oli täysin päivästä kiinni minkälaisena äiti minua piti.
Onneksi oli faija, joka oli hyvin kouluttautunut. Hän oli hyvä ihminen, oikeudentuntoinen. Hän piti minun puolia. Tiesin, että isä piti minun puolia. Siinä mielessä olin onnekas.
Lopulta äiti lähti perheestä, olin silloin vielä hyvin nuori. Hän lähti, kertoen syyksi sen, että häntä oli kohdeltu niin huonosti, häntä…
Onneksi faija oli hyvätuloinen ja pystyi huolehtimaan sekä antamaan meille sen jälkeen normaalit kasvuolosuhteet.
Miten koit äitisi poislähdön ja minkälaisia tunteita ja ajatuksia se sinussa herätti?
Koin, että en ollut lapsena mitään, en yhtään mitään. Täysi nolla, enemmänkin miinuksen puolella. Kaikki minussa oli rumaa. Ajattelin että oonko jotenkin likanen. Äiti esimerkiksi pesi mua iltasin, oikein hinkkasi, etten mä vaan oo jotenkin ihan tosi likainen. Sekin meni jotenkin niin yli ja överiksi.
Minulla oli turvaton olo. Koskaan äiti ei huolehtinut siitä, että olisin ollut turvassa. Kehoni reagoi siihen ylivireydellä.
Minun piti itse olla valppaana koko ajan, koska kukaan ei huolehtinut minusta.
Faijakin meni passiivis aggressiivikseksi, koska silläkin oli huono olla. Ei ollut hänkään lopulta kovin huolehtivainen.
Kaiken tuon vuoksi olin alisuoriutuja, mulle kelpasi vähäisempi, koska enhän ollut arvokas. En arvostanut itseäni riittävästi.
Muistan turvattomuuden tunteeni ja täydellisen mitättömyyden tunteen. Silloinen vihan tunne ja sen syy oli kaltoinkohtelussani. En silloin tunnistanut sitä. Kohdistin vihan itseeni ja siitä tuli yleinen huono olo joka ei meinannut hellittää.
Itseluottamus oli täysin nolla, ei minkäännäköstä itseluottamusta.
Minulla oli ihmeellisiä syyllisuudentunteita. Olin muka huolimaton ja en muka pystynyt keskittyyn mihinkään. Mitä teinkin, mikään ei riittänyt. Tunne kelvottomuudesta. Vaikka sä teit mitenki päin, aina löyty joku mikä ei ollut hyvin. Koskaan en ollut tarpeeksi, ei tarpeeksi hyvä vaan tarpeeksi.
Millä tavalla äitisi narsismi vaikutti kokemukseesi naiseudesta?
Roolinihan oli se, että mun olis pitänyt syntyä poikana. Äitini halusi poikalapsen ja kun en ollut poika jo äidin saaman ensimmäisen tytön jälkeen, niin olen saanut jollain tapaa kiinni sellaisesta ihmeellisestä fiiliksestä, että ”saatana se olikin tyttö”.
Olen varmaan jo vastasyntyneenä aistinut sen, miten epätervetullut olin tähän maailmaan.
En esimerkiksi saanut kasvattaa pitkiä hiuksia, ennen kuin olin 12 vuotias. Sen jälkeen en enää halunnutkaan hiuksiani leikattavan. Mut vietiin aina kampaajalle ja sanottiin, että ”noniin tukka lyhyeksi nyt!” Kampaaja näki, etten halunnut hiuksiani leikattavan, mutta äidin sana oli laki. Uskon, että kampaaja näki minun kärsivän siitä.
Paljon se on vaikuttanut naiseuteeni. Valtava epävarmuus omasta ulkonäöstäkin, vaikka olin aina kaunis ajattelin kuitenkin, että no enhän mä mitään oo.
Aloitin ensimmäisen seurustelusuhteeni yli 20 vuotiaana. Olin niin epävarma siitä, että olen naisena hyväksytty. Hirveä ristiriita, en osannut ottaa kehuja vastaan. Se aiheutti myös sen, että epäonnistuneiden miesjuttujen jälkeen ajattelin, etten ikinä saa kestävää suhdetta.
Oli pitkä tie siihen, että olen terveessä avioliitossa. Meni tosi pitkään, että sain sen tietynlaisen epävarmuuden pois omasta kehostani ja kokonaisvaltasesti omasta itsestäni. Rakkaus on ollut vaikeinta, koska en ole voinut uskaltaa luottaa siihen, että joku rakastaisi minua aidosti.
Mitkä olivat ne tärkeimmät seikat, jotka auttoivat sinua selviytymään?
Selviytymisessäni isä on ollut yksi erittäin tärkeä henkilö ja mun omat luonteenpiirteet. Oon aika voimakas. Tietty joustavuus minussa ja kestävyys ovat auttaneet mua. En usko, että ilman niitä olisin selvinnyt äitisuhteestani.
Olen käynyt myös oman psykoterapian läpi, mikä opetti minulle että olen arvokas. Sain tavallaan synninpäästön.
Suurin työ mitä olen tehnyt mielessäni on se, että miten mut äitini silmissä kuvattiin. Olen joutunut purkamaan sen pala palalta pois. NLP-koulutuskin on auttanut. Alitajunta harjoitteessa tajusin oman roolini perheessä ja tajusin, että mähän voin tehdä ihan muuta, kuin mikä rooli minulle perhepiirissä annettiin.
Äiti tuntui siirtävän piirteitä, joita ei halunnut itsessään nähdä, muihin. Hän asetti ne lapseensa. Sitä kautta hän tunsi itsensä hyväksi. Lapsi uskoo vanhempaansa, sä oot se mitä vanhempi sulle sanoo. Sen ymmärtäminen on vaikeaa.
Mitä vaikeat kokemukset ovat sinulle opettaneet?
Ainakin sen, että ihminen pystyy muuttumaan, jos on riittävästi tarvetta, halua ja rohkeutta.
Oon ruvennu perehtyyn tähän, kun löysin narsismin, ymmärsin että tässä syy kokemuksiin. Kokemani sai selityksen.
Tärkein mitä voisin ajatella on se, että musta on tullu ihan helvetin terävä sen ansiosta. Oon joutunu käyttään aivojani, että mistä kaikesta oli kysymys. Se on kasvattanut myös paljon omaa ihmistuntemustani. Vieläkin itsessäni on paljon opittavaa, koska lapsuudessa peili oli niin vääristynyt.
Lapsuudessa tarvitsin, jotta selvisin, nokkeluutta ja tervävyyttä, jotta tiesin mitä voin sanoa äidille ja mitä en.
Minulla on myös hyvä tilannetaju ja tarkkanäköisyys useiden asioihin suhteen. Äiti ei pystynyt sitä murtamaan musta, että mä tiesin minkälainen se on, siitähän mulla oli oma kokemus. Äiti ei saanut tapettua minusta terävyyttäni.
Miten kannustaisit ja neuvoisit ihmisiä, jotka ovat kokeneet samaa tai kokevat tälläkin hetkellä? Mihin heidän tulisi kiinnittää huomiota?
Voisin sanoa kaikille henkilöille, jotka ovat esimerkiksi huonossa parisuhteessa, että jos narsisti tietää, että sä tiedät mikä se on, sitä se ei voi ikinä sinusta viedä. Sitä se ei voi sulta koskaan ottaa pois, että sä oikeasti tiedät mikä se on.
Narsistin ”kylvön” itsessään on myös hyvä tunnistaa. Mitkä ovat minun omia ajatuksiani ja tunteitani, mistä esimerkiksi negatiivisuuteni asioita kohtaan juurtaa? Mieti tarkoin mistä negatiivisuutesi tulee. Onko se sinua itseään vai narsisti vanhempasi tai puolisosi ajatuksia, jonka se on koodannut sinuun? Ohjelmoinut, manipuloinut sinut käyttäytymään ja ajattelemaan hänen tavallaan, hänen kieron ja vääristyneen maailmansa mukaisesti.
Kannattaako sinun kantaa narsismia olkapäälläsi, jos olet päässyt jo eroon narsistisesta henkilöstäsi? Kannattaako sitä kantaa mukanaan omassa mielessä, asenteissa, valinnoissa?
Kannattaa pyrkiä osaamaan tiedostamaan sitä mikä on sitä omaa minua? Se löytyy, kun narsistin manipuloimat ajatusvääristymät poistetaan pikkuhiljaa ja annetaan sen syväjäädytetyn lapsen vapaasti avautua omassa itsessä. Sen pitää vaan antaa sulaa sieltä esiin.
”Tutki, tunnustele, käännä ja väännä”, katso kokonaisuus, niin tiedät mistä on kysymys.
Muuttumiseen tarvitaan oma halu, jos ei halua ei pysty. Mulla oli niin huono olo, että oli tarve muuttua.
Nuo kokemukset ovat opettaneet sen, että kunnioitan itseäni. Olen ollut aina sinnikäs. Äitini halusi upottaa mut, mutta en antanut periksi. Ihminen voi selvitä pahoistakin paikoista.
Käänsin vihan voimavarakseni ja lopulta pääsin pois vihasta.
Jenni Kiviniemen Hyvästit narsistille -kirja antaa tukea narsistin uhreille ja tarjoaa lisää tietoa ja ymmärrystä narsismista. Kurkkaa kirja tästä.
