Minulle oli valtava, elämää mullistava oivallus, kun tajusin, että läheisriippuvuus on pohjimmiltaan läheisyyden pelkoa. Että minä, joka niin kovasti olen halunnut läheisyyttä ja pyrkinyt siihen, itse asiassa pelkään sitä helvatusti. Että itse asiassa kaikki se turvattomaan, ristiriitaiseen kiintymystyyliin liittyvä lähelle pyrkiminen (ja välttelevällä kiintymystyylillä etäämmälle liippasteleminen) on juurikin läheisyyttä torppaavaa äksöniä. Pohjimmiltaan turvattomasti kiintyneet pyrkivät samaan, mutta eri keinoin. Olisi tarkoitus päästä turvaan ja saada tarpeensa täytettyä – ja siinä kahden erilaisen kiintymystyylin soppa onkin jo valmis.
Kaikkien läheisriippuvaisten toimintamallien tarkoitus on päästä turvaan. Mutta siinäpä se: turvan ei enää aikuisuudessa kuulu tulla toiselta. Eikä rakkaudellisuuden tai hyväksynnänkään. JA silti niitä todellakin saa ja tarvitsee saada toisilta! Paradoksaalisesti: tarvitsemme turvaa ja rakkaudellisuutta myös toistemme kanssa, mutta aikuisuudessa oman hyvinvoinnin ei ole ajankohtaista olla riippuvaista siitä, että turvaa, hoivaa ja validaatiota tulee aina toisilta.
Läheisyyden pelko on pohjimmiltaan menettämisen, hylätyksi ja torjutuksi tulemisen ja riittämättömyyden pelkoa, jotka kumpuavat turvattomuudesta. Ne ovat leimallisia turvattomasti kiintyneille. Turvallisesti kiintyneet pelkäävät läheisyyttä ja tarvitsevuutta vähemmän – heillä on varhaisista vaiheistaan asti hyviä kokemuksia tarpeiden täyttymisestä.
Läheisyyden pelon tunnistaminen ja siihen pelimerkkien löytäminen on ihan valtavan vapauttavaa. Mutta eihän se reissu toki siihen vielä lopu, vaan siitä läheisyyden taitojen opettelu vasta alkaakin.
Mitä läheisyyden taidot ovat:
-
- Sisäisen turvan ja hoivan eli sisäisen vanhemmuuden opettelua – tähän tarvitsemme toisia (muita halukkaita kanssa-opettelijoita / turvallisia auttajia)
- Turvan opettelua toisten kanssa – saan oppia luottamaan, saan tarvita, saan auttaa toisia täyttämään heidän tarpeitaan
- Tunneyhteyttä itseen ja tunnetaitoja – sitä, että oppii tunnistamaan tunteitaan ja niistä kertovia tarpeita ja kohtaamaan, kannattelemaan, säätelemään ja purkamaan tunteita – tähänkin tarvitaan toisia!
- Näkyväksi tulemisen harjoittelua: himmaavasta häpeästä läpi kulkemista sisäisyytensä jakamisen opetteluun: omien tarpeiden, tunteiden ja rajojen suoraan kommunikoimisen opettelua
- Tarvitsevuuden sallimista itselleen ja toisille – ja sen eheyttävää kokemista
- Läheisyyttä torppaavan toiminnan eli omien selviytymis- ja puolustuskeinojen pikku hiljaa tunnistamista ja toisin toimimisen opettelua
- Vastuullisuutta: sen tiedostamista ja käytännössä harjoittelemista, että olen vastuussa sisäisyydestäni ja hyvinvoinnistani, ja minun on tehtävä valintoja itseni hyväksi eikä odotettava toisten / maailman muuttuvan
- Erillistymistä – olen oma, kokonainen, uniikki itseni – tarpeeni, toiveeni, haluni ja ei-haluni ovat tärkeitä, ja minä itse olen vastuussa niiden validoimisesta (ja saan luopua rakkauden jahtaamisesta sieltä, mistä sitä en toivomallani ja tarvitsemallani tavalla voi saada)
- Oman ja toisten sisäisen maailman kunnioittamista
- Läheisyyden ja erillisyyden tasapainoista säätelyä ilman pelejä ja kontrollia
- …ja huikean palkitsevaahan tämä kaikki alkaa olla, kun OIKEASTI alkaa kokea rakkaudellisuutta, turvaa ja sellaista läheisyyttä, jossa voi levätä. Superolennaista on olla armollinen itselleen (ja toisille): läheisyyden taidot todella kysyvät opettelua ja harjoittelua, eikä siinä tarvitse jotenkin hienosti ”onnistua”
- Läheisyyttä on myös se, että saa tipahtaa haavoihinsa, taantua ja pöljeerata – ja opetella pyytämään anteeksi, korjaamaan yhteyttä ja palaamaan läheisyyteen
Vasta kun hiffasin, että minun tarvitsee alkaa syvästi opetella luomaan itselleni turvaa ja riippumatonta itseni hyväksymistä / tarpeideni tunnistamista ja tunnetaitoja, läheisyys – aito rakkaudellisuus – alkoi mahdollistua uudella tavalla. Tähän olen tarvinnut rakkaudellisten auttajien, hoivaavan parisuhteen ja ystävieni apua. Silti läheisyys pelottaa. Siis se, että olen tässä haavoittuvaisena, rehellisisenä ja avoimena opettelemassa läheisyyden taitoja. Tuon esiin tunteitani, tarpeitani ja rajojani. Ilmineeraan totuudellisesti itseäni. Otan täyden vastuun itsestäni. Olen erillinen. Enkä kannattele muiden tunteita tai tarpeita – lausuttuja tai lausumattomia. Ja muutoinkin opettelen tunnistamaan läheisriippuvaisia mekaniikkojani, ja toimimaan toisin.
Huuuuuuuh…. mitä konsepteja! Eikä niitä tarvitse osata nollasta sataan toteuttaa; avain on siinä, että oppii luomaan itselleen turvaa ja hoivaa (myös toisten kanssa), ja opettelee näitä läheisyyden taitoja itsensä kanssa ja ihmissuhteissaan. Suurimmalle osalle meistä se on uuteen tuntemattomaan tutustumista.
Ja jo valinta lähteä sille tutkimusmatkalle on rakkaudellisuutta.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
