Rajat ovat liikkuvainen ja eläväinen asia, ei mikään sisäinen säännöstö, jota noudattaessasi alat vihdoin voimaan paremmin. Rajaaminen on omasta hyvinvoinnistasi, elämänvoimastasi ja ilostasi huolehtemista. Kun ei rajaa, on vaikeaa tuntea lempeää, voimauttavaa yhteyttä itseen. Usein ankealla fiiliksellä itsestä on yhteys rajattomuuteen; siihen, että ei koe riittävästi turvaa suojata ja huolehtia itsestään. Rajat eivät kuitenkaan ole toisten vastuulla, eivätkä rajat ole muuri ketään “hyväksikäyttäjiä” tai “ylitallojia” vastaan. Opetat itse toisia siitä, kuinka sinua kohdellaan – ja rajaamisen ensimmäinen steppi on alkaa kohdella itseään lempeämmin eli alkaa opetella sisäisen turvan luomista. Sen myötä alkaa saada yhteyttä omaan vihaan (positiiviseen aggressioon), jonka kautta alkaa tunnistaa, mitä haluan ja mitä en ja kuinka toimin sen puolesya.
Rajojen puolesta toimitaan ja tehdään valintoja, niitä ei tarvitse selitellä. Olen itse käynyt tarpeistani kauppaa sen sijaan, että olisin vain sanonut ei ja joo sen mukaan mikä itselle oikealta tuntuu ja ilmaissut suoraan ja rehellisesti, että mä en hei tykkää tästä, tämä ei tunnu hyvältä. Olen ikään kuin kysellyt toisilta, onko mun ajatukset ja tunteet sulle ok. Olen ymmärellyt, selittänyt sisäisyyttäni, joustanut omalla kustannuksellani, antanut toisten purkaa minuun tunteitaan, kannatellut, kuunnellut, miellyttänyt ja kompannut huono-itsetuntoisia saadakseni turvaa ja hyväksyntää. Kaikki tuo on kummunnut omasta, tunnistamattomasta turvattomuudesta ja häpeästä: uskomuksesta, etten ole riittävän arvokas tullakseni rakastetuksi juuri tällaisenani, näine rajoineni, tarpeineni, haluineni, ei-haluineni ja toiveineni.
Selviytymistaktiikkani rajatomuudessa (eli turvattomuudessa) on ollut vetäytyminen ja kontrolloiminen. Olen pitänyt itsepäisesti kiinni siitä mitä minä haluan ja siitä, että minullehan ei tod. tule kukaan kertomaan miten hommelit tehdään. Hyvää siinä on tietysti itsenäisyys ja uskollisuus itselle. Mutta kun rajat falskaavat, ketään ei voi päästää ihan lähelle, ainakaan pitkäksi aikaa.
Rajaaminen on läheisyyden ja etäisyyden tervettä säätelyä
Lähellä oleminen on läheisriippuvuudesta eheytymistä. Läheisriippuvuus syntyy turvattomuuden ja tunteidensa kanssa yksinjäämisen kokemuksissa. Niiden kautta opimme uskomuksia itsestämme ja maailmasta ja luomme selviytymis- ja puolustuskeinoja, joiden kautta yritämme saada tarpeemme täytettyä.
Emotionaalinen intiimiys sekä toisten että itsensä kanssa paradoksaalisesti kysyy sisäistä turvaa ja sen myötä toimivaa suhdetta omaan vihaan, eli omaan neutraaliin elinvoimaan ja erillisyyteen. Erillisyys on sitä, että oppii täyttämään omia tarpeitaan eikä ole enää riippuvainen muista. Samalla se on paradoksi: saamme tarvita myös muita.
Kontrolli on turvattoman tapa yrittää säädellä läheisyyttä ja etäisyyttä, mutta harmihomma siinä on se, että koska se kumpuaa turvattomuudesta, aidosti lähelle ei pääse ennen kuin turvaa on tullut lisää.
Rakentavaa rajojen ilmaisua voi opetella:
- Puhu ITSESTÄSI, älä toisesta: kerro, mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei tunnu hyvältä – harjoittele tätä jonkun luotettavan kanssa, jonka kanssa et pelkää hylätyksi tulemista
- Rajaaminen on OMIEN toiveidesi, tunteidesi ja tarpeidesi ilmaisua
- …ja siksi rajaaminen onkin niin kuumottavaa: se on näkyväksi tulemista, oman himmaavan häpeän läpi kulkemista ja siitä vapautumista – teet omaa sisäisyyttäsi itsellesi tärkeäksi ilmaisemalla sitä toisillekin
- Rajaaminen ei ole nurkassa narisemista eli passiivis-aggerssiivisuutta, toisen päälle hyökkäämistä, olettamista, tulkitsemista, muurin pystyttämistä, vihjailua, itsensä puolustamista terrierinä eikä minkään sisäisten säännösten toteuttamista
- Rajojaan ilmaistessa voi olla jämäkkä ja lyhytsanainenkin, ei tarvitse alkaa selitellä miksi haluaa tai tarvitsee tai ei halua jotakin:
- “Hei mä huomaan, että mua alkaa kuormittaa / väsyttää nyt, kun me puhutaan koko ajan vain sun asioista”
- “Tästä eteenpäin voin tehdä sovitun verran ylitöitä kuukaudessa, ja haluaisin löytää joko takarajan sille, että ylityöt loppuvat tai erillisen korvauksen”
- “Mua ottaa pannuun, kun täällä on aina tällainen kaaos – voitaisiinko tehdä asialle jotain?”
- “Mä huomaan, että nyt mua kiukuttaa / harmittaa tosi paljon, kun mulla on tunne, ettei mua kuunnella olleenkaan”
- Rajaaminen on pohjimmiltaan vastuunottamista omista tunteista ja niiden rehellistä ilmaisua toiselle, ei tulkintojen tekemistä toisen toiminnasta
- Toisen toiminnasta voi puhua oman kokemuksen kautta: “mussa hei herää sellainen tunne, että mä jään vähän jalkoihin, kun me puhutaan koko ajan vain susta”
- Avointa, sydänaukista, haavoittuvaista kommunikaatiota voi harjoitella – ja usein se on myös tapa selvittää, valitseeko toinen osapuoli harjoitella samaa – esimerkiksi ihmissuhteissa se antaa olennaista informaatiota siitä, onko tämä itselle sopiva suhde nyt
- Keskusteluja voi jatkaa – kaikkea ei tarvitse eikä ehkä voikaan saada yhdessä puhelussa / kohtaamisessa / muutaman viestin kautta selväksi – voi sopia, että jatketaan asian tutkimista yhdessä, vaikka tämä tekeekin nyt kipeää
- Jotta voit asettaa rajoja, tarvitset ennen kaikkea turvaa – harjoittele rajaamista pienin askelin ensin luotettavien tyyppien kanssa – ei tarvitse haastaa itseään / todistella mitään puskemalla itseään rajaamiseen, johon ei tunne olevansa valmis
Rajat syntyvät turvasta, ja myös luovat turvaa joka vahvistaa yhteyttä. Rajojen kautta itse asiassa kutsutaan toista läheisyyteen: selvitetäänkö hei tätä asiaa? Tietysti rajaaminen sisältää toiveen, että tulee kuulluksi ja nähdyksi, ja että omat tarpeet voisivat täyttyä.
Rajojen opetteleminen on kenties elämänmittaista matkaa, ei mikään kerralla kuntoon -projekti. Rajamme muuttuvat ja vaihtelevat tilanteiden mukaan; joskus itseään täytyy suojata esimerkiksi kuormittumiselta enemmän, toisinaan aikaa haluaa priorisoida itselle supertärkeään projektiin, joskus voimavarat kuluvat vaikeassa elämänkohdassa räpiköimiseen.
Myös rajojen ilmaisua saa ihan rauhassa harjoitella. Jos ei uskaltanut sanoa ei tai jotenkin vähän epämääräisesti tulikin suostuneeksi johonkin, mikä ei tunnu niin hyvältä, voi palata takaisin ja ottaa asian uudestaan puheeksi. Samoin ihmissuhteissa: jos ei heti tule kuulluksi, ei se tarkoita, että toinen ei halua kuulla. On ihan okei ottaa keskusteluissa uusia kierroksia ja palata selvittämään asiaa. Ja toisaalta: aina kaikki eivät pysty hyväksymään rajojamme ja hepuloivat niistä, vaikka asettaisimme niitä kuinka sydänaukisesti ja myötätuntoisesti. Rajat ovat aika herkkäkin asia; niissä voimaantumisemme tulee näkyväksi, ja joskus peili on liian kipeä toiselle kohdattavaksi.
Voimauttavat kurssini ja terapeuttisen valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
