Äitiyteen liittyy vahvoja uskomuksia: Vanhempia kuuluu kunnioittaa tapahtui mitä tahansa. Ongelmista ei ole lupa puhua. Äidille tulee olla loputtoman kiitollinen – myös silloin, kun kiitollisuuden aiheet hukkuvat haasteiden alle.
Voimakkaiden uskomusten vuoksi meidän ei aina ole helppo nähdä harmaan sävyjä, kuten suhteessa olevia ristiriitoja. Joskus unohtuu se, että läheisissäkään perhesuhteissa ei toiselta tarvitse hyväksyä mitä tahansa.
Äitihaava ilmenee äitien ja tyttärien suhteissa muun muassa arvosteluna, vähättelynä tai häpäisemisenä. Se voi olla hyvinkin hienovaraista, rivien välissä ja äänensävyissä tapahtuvaa kyseenalaistamista tai mitätöintiä.
Oma kokemukseni äitihaavasta on ristiriitainen. Kun olen yrittänyt kuvailla, mikä on äitisuhteeni ongelman ydin, pitäisi kertoa esimerkkejä. Kuitenkaan yksittäiset kokemukset, sanat tai tilanteet eivät välttämättä kuulosta mahdottoman pahoilta. Vaikutan varmasti siltä, että olen itse niuho, vaativa – ja ymmärtänyt väärin.
”Kuka tuollaisesta nyt piittaa?”
”Vanhemmat ihmiset nyt ovat tuollaisia… Älä välitä, anna mennä toisesta korvasta ulos!”
”Sinä varmaan vain kuvittelet.”
Tämä on vain vahvistanut tunnetta, että vika on minussa. Minun pitäisi vain olla toisenlainen, hyväksyä ja ymmärtää – ja toimia itse toisella tavalla, jotta suhde toimisi paremmin.
Mutta aina, kun yritin lähestyä äitiäni, törmäsin jonkinlaiseen vastustukseen. Hienovarainen kyseenalaistaminen ja kokemukseni mitätöinti jatkui. En tullut kuulluksi enkä kohdatuksi.
Kuinka kauan kukaan jaksaa sietää ja antaa anteeksi sanoja, joita toinen täysin suodattamatta heittelee ilmoille vuosi ja vuosikymmen toisensa jälkeen?
Kuinka kauan kukaan jaksaa antaa anteeksi sanoja, joita toinen suodattamatta heittelee ilmoille vuosikymmen toisensa jälkeen?
Äitihaava ei välttämättä ole selkeä käyttäytymiskaava, saati yksittäinen väkivaltakokemus. Minusta tuntui kuin olisin ollut neulatyyny, jota on pikkuisen pistelty vuosikymmeniä. Ensin sitä ei edes tajunnut, pistoilta vain tiedostamattaan piiloutui suojakuorensa taakse.
Mutta kun aloin oikeasti tuntea tunteitani, oli pakko havahtua todellisuuteen. Piikkejä ei enää voinut olla huomaamatta. Me kaikki tiedämme, miten pienellekin kiusalle voi herkistyä, kun se riittävän usein ylittää ärsytyskynnyksen… Jossain kohtaa sitä ei vain enää suostu ottamaan piikkejä vastaan.
Äitihaavan hoitaminen on muun muassa rajojen asettamista. Jokainen voi tehdä sen omalla tavallaan – ei ole yhtä ainoaa oikeaa kohtaa, johon raja kuuluisi asettaa. Voit itse valita, mitä olet valmis ottamaan vastaan ja mitä taas et.
Läheisimmissäkin suhteissa (ja erityisesti niissä) tulee olla tilaa molemminpuoliselle kunnioitukselle.
Jos äitisuhteesi tuntuu ristiriitaiselta, etäiseltä tai selittämättömällä tavalla vaikealta, tutustu Katri Syvärisen uutuuskirjaan Äitihaava – tyttären raskas perintö.
