Murehtiminen on monelle tuttu tapa käyttää aikaansa. Murehtijasta voi tuntua, että hän ei voi ajattelulleen mitään tai hän voi oikeuttaa sen itselleen järkeilemällä sen osoittavan hänen olevan välittävä ihminen. Murehtiminen on kuitenkin omien tunteiden välttelyä, joka johtaa siihen, että murehtiminen vain ajan kanssa lisääntyy.
Tästä ajatuksesta voi tuntua hankalalta ottaa kiinni,, jos ei ole aiemmin pohtinut asiaa. Minulle ainakin oli, kun puhuin siitä ensi kertaa oman terapeuttini kanssa vuosia sitten. Olennaista on oivaltaa, että kun murehdit, et ole läsnä nykyhetkessä. Vietät siis aikaasi menneisyydessä tai pelkäät tulevaisuudessa odottavia asioita. Murehtiminen saa aikaan ahdistusta, siksi murehtimisen vähentämiseen on tärkeää kiinnittää huomiota. Onneksi meillä on siihen keinoja.
Monen vaikeista tunteista kärsivän ihmisen oirehdinnan syy on juuri siinä, että pelot ja katastrofointiajatukset valtaavat liikaa tilaa omassa mielessä. Aika kuluu pohtien asioita, joille ei voi mitään. Mieli etsii ratkaisua asioihin, joihin ei voi enää vaikuttaa tai joista ei voi tietää etukäteen. Mitä enemmän murehtii, sitä enemmän ahdistus kasvaa. Samalla analysointi etäännyttää sinut tärkeämmästä tehtävästä; tässä hetkessä olemisesta.
Kun ajatukset jumiutuvat ja alkavat ahdistaa, voit kokeilla One mind -harjoitusta, joka kuuluu dialektisen käyttäytymisterapian työkalupakkiin. Sen tarkoitus on vahvistaa nykyhetkessä olemisen taitoja:
One thing at the moment (Ota yksi asia kerrallaan)
Now (Pysy nykyhetkessä)
Enviroment (Keskity ympäristön havainnointiin)
Moment (Palaa heti nykyhetkeen, kun mieli alkaa murehtia)
Increase senses (Käytä aistejasi, ole niiden avulla läsnä)
Nonjudgemental (Älä tuomitse tai jaottele asioita hyviin tai huonoihin, näe ne erilaisina)
Descripe (Havainnoi ja kuvaile, älä analysoi)
Kun harjoittelet tätä säännöllisestä, huomaat, ettei mielesi lähde niin helpolla enää laukalle ja opit laskemaan ylivireystilaasi omin avuin. Sinä et ole sama asia kuin ajatuksesi tai tunteesi. Sinä olet paljon enemmän.
Jos huomaat vältteleväsi hankalia tunteita, niin muista että voit toimia niistä huolimatta arvojesi mukaisesti. Välttelemällä ahdistusta annat ahdistukselle vain enemmän valtaa elämässäsi. Muistathan, että vain tehty harjoitus auttaa. Tunnesäätelytaitoja voivat harjoitella ihan kaikki ja niistä on hyötyä meille kaikille elämässämme. Älä siis jää murheidesi vangiksi vaan tartu toimeen harjoittelemalla.
Hyvä uutinen on, että tämä harjoitus vähentää todennäköisesti myös tunnehaavoittuvuuttasi, koska opit paremmin näkemään asiat sellaisina kuin ne ovat, et murheidesi kautta.