Voiko elämässä olla välitilaa, kun jokainen hetki on kuitenkin täyttä elämää? Mutta olisiko välitila yhtään sen vähemmän elämää, vai aivan yhtä täyttä, erilaista vain? Onko matkalla oleminen vähemmän kuin perille saapuminen? Onko määrittämätön vähemmän kuin se, mikä on määritelty?
Elämä taivuttaa minua muotoihinsa, ja minä taivun, kun en muutakaan voi. En voi läheskään niin usein, kuin haluaisin, valita ja päättää, miten elämäni menee. Kun haluaisin jo kiirehtiä, minun pitääkin hidastaa. Kun haluaisin asioiden menevän noin, minun onkin antauduttava tähän.
Minulle välitila on tila, joka ei ole enää jotakin, mikä on ollut, mutta ei vielä mitään uuttakaan. Vähän kuin vuodenaikojen murroskohta. Kun sulavan jään lävitse voin jo nähdä keväisen ruohonvihreän. Kuvan, jossa vanha ja uusi ovat häivähdyksinä läsnä, mutta joista kumpaakaan välitila ei ole. Ei niiden sekoitusta, vaan aivan oma tilansa, oma identiteettinsä. Kuin hämyinen asema, jossa ei tunneta määränpäätä eikä aikatauluja.
Kun tanssin, liike minussa ei pääty silloinkaan, kun näyttää siltä, että hetkeksi pysähdyn. Samoin välitilakaan ei ole minulle staattista, vaan voin aistia, kuinka jossain syvemmällä sykkii näkymätön virta. Välitila voi tuntua kaikessa epävarmuudessaan lohduttomalta, mutta se voi tuntua lohdultakin, kun alkaa liikkua välitilan rytmin myötäisesti. Muotoutua hiljalleen sen ajanjakson muotoiseksi, joka on käsillä.
Välitila tuntuu tuskalliselta niin kauan, kun sitä vastustaa ja alkaa helpottaa, kun suostuu siihen, mitä elämä juuri sillä hetkellä tarjoilee. Antautumisen hetkessä on jotain kaunista. Elämä ei olekaan minua vastaan, vaan puolellani. Silloinkin, kun en ymmärrä sitä, enkä näe tulevaisuuteen. Voin laittaa itseni välitilan virran varaan, vaikka en tiedä, minne olen menossa. Olen menossa kuitenkin, jonnekin.
Ehkä välitila on mahdollisuus olla kevyt. Kevyt ponnistelemisesta, pakottamisesta ja ratkaisemisen kierteestä. Ainutkertainen tilaisuus, suorastaan lupa olla ei-missään. Vaihe, jolloin voi elää pelkästä toivosta ja tuntea sen voiman. Tulevasta ei ole tietoa, mutta samaan aikaan ei tarvitse tietää. Voi olla vain. Kuin pienen hetken ajattomuudessa. Ehkä välitila on jopa pieni lahja kaiken muun elämän sykkeen keskellä. Saa olla ihan kesken, vasta matkalla ja eksyksissä. Pieni ja tietämätön.
Mikään ei kestä ikuisesti. Kaikki hengittää ja muuttaa muotoaan. Joskus lähes näkymättömän hitaasti ja hiljaisesti. Niin myös välitila päättyy, kun sen tehtävä päättyy. Olen kokenut senkin. Sitten on vuorossa jotain muuta. Ehkä nopeampia rytmejä. Vieraita satamia, ihmisiä, ääniä ja värejä. Ehkä silloin voi ajoittain jopa kaivata niitä hetkiä, kun luuli olevansa niin kovin hukassa, mutta saikin kellua elämän kannatuksessa.
Miten suloisesti minua voikaan valmistella tulevaan juuri välitila. Miten lempeä onkaan tuntematon.
Tuntuuko kuin etsisit jotain? Rakkauden etsijän keskustelukorttien avulla voit vahvistaa yhteyttä itseesi tai lähelläsi olevaan ihmiseen. Pakka sisältää yli 120 ajatuksia herättelevää kysymystä ja 60 koskettavaa ajatusta, jotka auttavat oivaltamaan uutta itsestäsi ja toisesta. Tutustu tekemiini kortteihin täältä.
Psst. Voit seurata minua täällä ja kertoa, mitä ajatuksia kirjoitus herätti.
Kuvat: Pexels.com.
