7 tärkeää askelta kohti omaa kirjaa – Anna unelmasi herätä eloon

Ajatus kirjan kirjoittamisesta voi tuntua kiehtovalta ja houkuttelevalta, mutta myös niin suurelta, että aloittaminen on mahdotonta.

Aloita pienestä, aloita siitä kohdasta, joka juuri nyt kutsuu eniten.

Matka pitääkin pilkkoa ison haukkauksen sijaan pieniin palasiin, jolloin ne on helpompi mutustella. Tässä muutamia ideoita ensimmäisiksi askeliksi:

1. Ota uusi muistikirja. Käsin kirjoittaminen auttaa monia kytkeytymään luovaan puoleen itsessään.
2. Listaa tyhjälle aukeamalle satunnaisia idean hippusia. Mistä haluan kirjoittaa? Anna kaiken tulla vapaasti esiin. Mitä mielestäsi löytyy, mikä sinua kiehtoo? Keräile ajatuksia ja tukisanoja rauhassa silloin tällöin pidemmällä aikavälillä: useita päivien, jopa viikkojen ajan.
3. Jäsentele idean hippuset mindmapiksi. Mitkä niistä voisivat kuulua yhteen? Kaikkea ei tarvitse hyödyntää. Muista, että luovuus on yllättävien asioiden yhdistelemistä. Leikittele rohkeasti ajatuksilla.
4. Ihmettele löytöjäsi avoimin mielin. Ideoi: Jos näistä syntyisi kirja, millainen se voisi olla? Mikä tyylilaji sinua kiehtoo? Kenelle se olisi tarkoitettu? Mikä olisi kirjan punainen lanka, ydinviesti?
5. Tee alustava sisältörunko. Millaisia alateemoja ja lukuja kirjasi voisi sisältää? Millainen juoni tarinassa voisi olla?
6. Ala kerätä materiaalia eri otsikoiden ja alateemojen alle. Materiaali voi olla irrallisia ajatuksia, ideoita, tiedonmurusia… viipyile rauhassa tässä vaiheessa: se on ikään kuin aiheessa marinoitumista. Kirjasi teema tulee sinulle koko ajan tutummaksi.
7. Kun materiaalia on tarpeeksi, ala rohkeasti kirjoittaa ensimmäistä versiota. Aloita pienestä, aloita siitä kohdasta, joka juuri nyt kutsuu eniten. Muista: ensimmäinen versio saa olla ihan paska. Editointi on myöhemmin oma askeleensa, kerralla ei tarvitse kirjoittaa valmista (eikä voikaan).

Oho, olet jo pitkällä!

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VIIMEISET KAPPALEET Lukuvuosikalenteria 2023-2024 OUTLETISSA 10€ (norm. 17,90€)
PUOTIIN
close-image