Ei – tuo kuumottelevainen sana, jonka ilmineeraamista niin moni meistä tuskailee työelämässä, ihmissuhteissa, jopa itsensä kanssa. Rajojensa tunnistaminen ja asettaminen on vaikeaa, jos ei ole saanut varhaisissa vaiheissaan tukea omien tunteiden ja tarpeiden tunnistamiselle ja kokemiselle (suurin osa meistä ei ole tällaista luksusta kokenut ja saa ja joutuu opetella hommaa aikuisena). Itseään ei kannata siis kritisoida siitä, että ein sanominen tai itsen suojaaminen tai omien ajatusten ilmaiseminen on vaikeaa.
Yhteys rajoihin syntyy, kun oppii tunnistamaan vihaansa. Viha on monelle pelottava sana – huomaan, että aina kun postaan somessani jotakin vihaan liittyvää, lukijoiden energia vähän supistuu tai vetäytyy (aistin tämän intuitiivisesti). Vihasta on kehkeytynyt aikamoinen tabu: luulemme sen tarkoittavan väkivaltaa, sotaa, räyhäämistä, toisten tallomista ja tuhoamista. Niissä on kyse pelosta, ei vihasta. Viha ja kiukku ovat neutraalia elämänvoimaa – nimen omaan elinvoimaa – ja kun niihin on itseltä lupa ja yhteys, ei tarvitse räyhätä tai tipahtaa kaksivuotiaan tasolle.
Kiukku, ärsytys tai turhautuminen kantaa aina psyykeltä viestiä siitä, kuinka omaa elinvoimaa tarvitsisi nyt suojata. Mille tarvitsisi sanoa ei, mille joo, mistä ottaa etäisyyttä. Voimattomuus, uupumus, toisten loputon kannattelu, ymmärtäminen ja “rakentavuus” sekä jatkuva yritys riittää kertoo siitä, että viha on itseltä vähän hukassa. Eli: vastuullinen yhteys omaan elinvoimaan on vähän katkolla.
Kiukkua voi oppia tunnistamaan, tuntemaan, sietämään ja purkamaan. Kiukku tuntuu usein kuohahduksena kehossa, kuumenee, alkaa ottaa pattiin. Silloin voi opetella hengittämään muutaman kerran syvempään ja nimeämään tunteen itselleen: “nyt mua ottaa pannuun”. Kiukkua ei tarvitse väistää tai selittää pois. Sen sijaan itselleen voi antaa pienen aikalisän, jos meinaa räjähtää (ei räjähtelykään haittaa, se on hyvinvointimme kannalta kenties parempi kuin kiukun ainainen nieleminen ja toisten ymmärtely). Kun kiukkunsa kanssa on hetken, sen piikki yleensä laantuu nopeasti. Kun tunteen saa tuntea kehossaan ja sitä oppii purkamaan esimerkiksi kirjoittamalla, luovalla puuhailulla, liikunnalla tai fyysisellä puuhailulla, sen alla olevaan rajan tarpeeseen saa yhteyden. Silloin pääsee intuitiivisemmin kuulolle sen kanssa, mikä itseä nyt rassaa ja mitä asialle tarvitsisi ITSE tehdä sen sijaan että odottelee toisten tajuavan, muuttuvan tai toimivan toisin. Pääsee siis vetämään rajoja.
Rajat eivät ole muuri sinun ja maailman välissä, jotta saisit edes vähän hengitystilaa ja rauhaa. Rajat ovat elinvoimaasi suojaava, joustava ja muuttuva tsydeemi, joka perustuu siihen miltä kulloinkin tuntuu ja mikä tukee hyvinvointiasi.
Rajojen asettaminen on mahdollista siellä, missä antaa itselleen luvan luottaa omaan tunteeseen: tuntuuko tämä hyvältä vai pahalta? Kukaan toinen ei ole asiantuntija sinun rajoihisi – vain sinä voit tietää, missä ne kulloinkin kulkevat. Ja ne kulkevat siellä, mikä tuntuu hyvinvoinnillesi NYT oikealta.
Rajojen puolesta TOIMITAAN ja tehdään valintoja. Niitä ei puhuta ja selitetä – se ei ole rajan vetämistä (koska ei toinen välttämättä tajua tai “kunnioita” selityksiäsi. Eikä kunniota välttämättä tekojasikaan, mutta ero on siinä että olossasi tulee tilaa jollekin paremmalle, kun et käytä elämänvoimaasi selittelyyn ja pyytelyyn vaan itsesi puolesta toimimiseen).
Rajojen asettaminen on siis itsen kuulostelua ja sen mukaan toimimista, tyyliin: voisin ottaa vähän etäisyyttä tästä ihmissuhteesta ja soitella vähän vähemmän. Tai: nyt mä TARVITSEN sisäisyydelleni enemmän tilaa ja yksinoloa. TAI nyt tarvitsen enemmän yhteyttä ja yhdessäoloa, ja teen sille jotain. Rajat nousevat sisäisestä turvasta, jossa ANNAT ITSE ITSELLESI sitä mitä tarvitset, käymättä tarpeistasi kauppaa.
Rajojen asettamista voi lähteä opettelemaan niin, että alkaa luoda itselleen sisäistä turvaa. Jos turvaa ja yhteyttä itseen ei ole tai se on vähän hapoilla, on vaikeaa suojata elinvoimaansa ja tarpeitaan. Turvaa voi alkaa luomaan niin, että opettelee ottamaan itselleen arjessa vähän enemmän tilaa, asettumaan kuulolle itsensä kanssa. Sen ei tarvitse olla mitään megalomaanista vaan vaikka pieni ilta- tai aamukävely, päiväkirjan kirjoittamista ja hiljaista aikaa itsen kanssa ilman puhelimen pläräämistä. Yleensä aina tunnistamme ilman sen suurempaa kiukkuakin mitä tarvitsisimme, missä haluaisimme sanoa enemmän ei. Kun turvaa ja tilaa tulee arkisesti itselle enemmän, on helpompaa ilmaista itseään rehellisesti ja tehdä valintoja hyvinvointinsa puolesta. Kun ei sivuuta itseään vaan alkaa järjestää itselleen pieniäkin hoivan hetkiä, on helpompi lähteä töistä jäämättä ylitöihin tai sanoa toiselle, että nyt en jaksa tai tarvitsen vähän omaa tilaa. Tai että en ole samaa mieltä tai halua olla mukana tällaisessa. Alkaa tunnistaa, mikä ei tee itselle hyvää, missä ei tule kuulluksi ja ymmärretyksi – ja voi ymmärtää itse itseään ja tehdä itselle hyvän tuntuisia valintoja.
Jos haluat oppia vahvistamaan rajojasi ja sisäistä turvaasi, lämpimästi tervetuloa huippusuositulle Olet parasta mitä sinulle on tapahtunut -lempetymis- ja voimautumisverkkokurssilleni tai vastaanotolleni. Allaolevasta linkistä löydät lisää.
Voimauttavat kurssini ja valmennukseni löydät TÄÄLTÄ.
