”Se tuntuu kuin puukko sydämessä. Se saa ajatukset kiertämään kehää, se saa tarkkailemaan, se saa tuntemaan itsensä pieneksi ja huonommaksi. Se hävettää.”
Mustasukkaisuus on useimmille haastava tunne. Siihen voi liittyä piilottamista, häpeää, ylireagointia, kontrollointia, luhistumisen tunnetta. Eikä ihme. Mustasukkaisuus leimataan tunteena herkästi merkiksi heikosta itsetunnosta ja tuskin olen ainoa joka on kuullut halveksuvia kommentteja mustasukkaisuuden tunteeseen liittyen. Minkään tunteen leimaaminen huonoksi ei tee kovin paljon tilaa tutkia syvemmin mistä tunteessa on omalla kohdalla kyse. Tunne ei itsessään tarkoita, että se johtaisi toimintaan. Itseasiassa päinvastoin, enemmänkin tunteen piilottaminen ja häpeäminen alkaa usein elää epäsuorasti ja reaktiivisesti.
Mustasukkaisuus (kuten muutkin haastavat tunteet) tarvitsisi kuitenkin turvallisen ja tuomitsemattoman tilan tulla tutkituksi ja kuulluksi. Lähes aina, sen taustalla on syvät kysymykset: Olenko sinulle tärkeä? Onko suhteemme uhattu? Mitä enemmän mustasukkaisuuden kokija pystyy ilmaisemaan haavoittuvaisempia kysymyksiään taustalla, syyttämättä tai hyökkäämättä – sen paremmin toinen usein pystyy kuulemaan.
Mustasukkaisuus ei kerro itsestäänselvästi siitä, arvostaako ihminen itseään vai ei, kuten joskus kuulee sanottavan. Se voi olla, mutta on mielestäni vähän heppoista vetää automaattisesti tällainen johtopäätös. Sairaalloinen mustasukkaisuus on oma asiansa, ja tämä kirjoitus ei käsittele sitä.
Jos mustasukkaisuuden kokijalla on taustalla traumaattisia kokemuksia ulkopuolelle jäämisestä, jos on tullut petetyksi tai lapsuuden tärkeiden kehitystehtävien läpikäymisessä on puutteita, on ihminen ymmärrettävästi taipuvaisempi kokemaan pelkoa omasta merkityksellisyydestä kumppanille. Tästä perspektiivistä katsottuna, voi mustasukkaisuuden tunteen tuomitseminen olla uudelleen traumatisoivaa. Menneisyyden haavat eivät tietenkään ole oikeus KÄYTTÄYTYÄ reaktiivisesti ja toisia satuttaen, mutta menneiden haavojen tiedostaminen MYÖTÄTUNNOLLA voi syvästi auttaa käsittelemään arkoja kohtia. Tälle ei tule tilaa, jos jokin tunne leimataan “vääräksi”.
Mustasukkaisuus voi kummuta jostain menneestä tai sitten mustasukkaisuus voi nousta tässä hetkessä tapahtuvien asioiden seurauksena. Varsinkin toistuvat mustasukkaisuuden kokemukset voivat olla oikein validi pointti keskustella suhteen rajoista ja siitä mikä palvelee juuri tätä suhdetta. Tähän ei ole yhtä oikeaa formia tai normia, se on jokaisen suhteen yhteisvastuullinen asia keskustella pelisäännöt selviksi.
Sen sijaan että tuomitsee mustasukkaisuutta (itsessään tai toisissa) , anna sille hyväksyvä ja lempeä huomio, anna sen tulla näkyväksi sinulle. Lähde sen jälkeen purkamaan tunteen taustalla olevia ajatuksia ja pelkoja kirjoittaen. Joskus mustasukkaisuus voi olla myös viesti, että yhteisiä pelisääntöjä on vaikkapa parisuhteessa selkeytettävä.
Mustasukkaisuus on minullekin omakohtaisesti tuttu tunne ja minun kohdallani sen juuret menevät lapsuuden kiintymyssuhde traumoihin, jotka onneksi nykyisin ymmärrän, enkä enää tuomitse itseäni tai häpeä tuota tunnetta kuten aiemmin. Olen opetellut kommunikoimaan tunteen noustessa itsestäni käsin ja koenkin että turvallisessa suhteessa on sille tilaa. Ja toki olen myös kokenut sen, että kumppani kokee mustasukkaisuutta. Koska itselleni mustasukkaisuuden tunne on ollut niin häpeällinen ja vaikea, koen todella tärkeäksi että kumppanilla on turvallinen tila kertoa omista tunteistaan pelkäämättä että tulee tuomituksi. Turvallinen tila kertoa haavoittuvaisista tunteista ja peloistaan voi olla äärimmäisen eheyttävää. Se ei ole toiselle vaatimus, kielto taikka rajoite.
Sinä olet tärkeä, ja sinun vaikeille tunteillekin on tilaa. Hallitsemattoman mustasukkaisuuden käsittelyyn on viisasta hakea tukea, yksin ei tarvitse jäädä.
