Ihmisen käyttäytymiselle on aina looginen syy, silloinkin kun se ei siltä vaikuta

Yksi iso ja lohdullinen oppi elämässäni on löytynyt skeematerapian tausta-ajatuksesta:

Ihmisen käyttäytymiselle on tunnetasolla aina looginen syy, sillonkin kun se ei ole itselle hyväksi taikka se jollain tavoin tuo lähisuhteeseen kitkaa.

Käyttäytymisemme ja reagoimisemme on kuin jäävuoren huippu joka näkyy pinnalle – mutta syvällä veden alla on valtava määrä syvempiä ja haavoittuvaisempia tunteita, tarpeita, haavoittuvaisia alueita, elämän historian vaillejäämisiä ja kipukohtia. Näin ollen se mitä ulospäin näemme itsestämme ja toisista, on vain jäävuoren huippu.

Erilaisia itselle ja muille satuttavia käyttäytymismalleja voi olla esimerkiksi:

  • Ylisuorittaminen
  • Itsensä hylkääminen
  • Alistuminen
  • Rajattomuus
  • Vaativuus
  • Hyväksynnän haku itsensä kustannuksella
  • Tunteiden mitätöinti ja vähättely
  • Uhrautuminen
  • Impulsiivisuus
  • Vastuuttomuus
  • Addiktiot

Kun käyttäytymistä ohjaa alitajuinen suojautuminen, ajaudumme usein sekä suhteissa toisiin että itseemme satuttaviin oravanpyöriin. Tuomitseminen tai häpeä ei kuitenkaan auta, päinvastoin. Ne usein vain lisäävät oireilua. Vastuunotto on omistamista ja vilpitöntä sitoutumista itseensä.

Kun et ymmärrä jotain omassa (tai toisen reagoinnissa) voit kysyä:

✅ Mitä mahdollisesti pyrin välttämään? Toimiiko se?
✅ Mihin pyrin, mikä on aikeeni? Toimiiko se?
✅ Mistä olen omaksunut tällaisen tavan reagoida? Millaisia muita vaihtoehtoisia tapoja on olemassa?
✅ Mikä olisi minulle ja tälle tilanteelle tarpeen – vaikkei ehkä helppoa tai mukavaa?

Kun tunnistamme todelliset syyt käyttäytymisen takana, voimme harjoitella uusia taitoja kohdata taustalla olevia vaativia tunteita sekä löytää uusia keinoja täyttää syvempiä tarpeitamme.

Syvempiä tarpeita, joita taustalla saattaa esimerkiksi olla

💙 Yhteys ja kuuluminen

💙Hyväksytyksi ja arvostetuksi tulo

💙Tila tulla kuulluksi ja nähdyksi

💙Syvempien ja haavoittuvaisten tunteiden validointi

💙Turvallisuus ja selkeys

 

Sinä ihana ❤ Tasan 2 kuukautta jouluaattoon.  Saat ilmaisen toimituksen  (arvo 5,90€) verkkopuodin ostoksesta kun lisäät ostoskoriin  Lempeiden sanojen joulukalenterin . Etu aktivoituu koodilla JOULU24 ja on voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka.
Lempeiden sanojen joulukalenteri!
close-image
Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image