Arki kuljettaa tunnetilasta toiseen – Uskallatko kertoa, miltä sinusta tuntuu?

Ryhmässä joku heittää vitsin, joka kolahtaa arkaan kohtaan sinussa. Ystäväsi puhuu negatiiviseen sävyyn sinulle tärkeästä asiasta ja vaikenet möykyn puristaessa rintaa. Vanhempasi utelevat tulevaisuudestasi olettaen, että se järjestyy, kuten he ovat ajatelleet. Listaa tukalista tilanteista voisi jatkaa loputtomiin, ja jokaisessa tilanteessa olisi enemmän kuin sallittua sekä suotavaa avata suunsa ja sanoa sanat: ”Tuo tuntuu pahalta.”

Tilanteet lipuvat ohi ja samat asetelmat toistuvat, on helpompaa altistua olemaan kiltti; eihän turha konfliktien herättely hyödytä ketään. Hiljalleen tuo möykky rinnassasi alkaa kuitenkin painaa rinnassa yhä enemmän, sanomatta jääneet sanat ja tukahdutetut tunteet tuntuvat pakahduttavan hengityksen.

Totuus on, että ympärillä olevat eivät voi tietää tunteista, joista ei puhuta avoimesti. Avoimuus ei aina tarkoita räväkkää purkautumista, vaan omien tuntemuksien sanoittamista myös toisen näkemyksiä kunnioittaen. Jokaisella on oikeus sanoa, kun tuntuu, että toinen astuu henkisesti varpaille. Harvoin negatiiviset tai muuten vain meissä hämmennyksen tunteita herättävät kommentit on tarkoitettu satuttamaan — toinen ei voi tietää sinun haavojasi, jos et niistä kerro.

Oman pahan olon ja loukkaantumisen pukeminen sanoiksi voi olla hankalaa useista syistä. Osa voi pelätä, että näitä arkoja kohtia käytetään uudelleen myöhemmin tarkoituksenmukaisesti satuttamaan, toinen taas pelkää, että ikävästä kommentista kummunnutta tunnetta ei ymmärretä tai osata ottaa vastaan. Joku pelkää aiheuttavansa turhaa riitaa, toinen taas on oppinut nielemään vaikeat tunteet haluten miellyttää muita. Syitä on lukuisia, mutta varmaa on se, että monille meistä vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen on hyvin, hyvin vaikeaa.

Jos avoin kommunikaatio olisi meille normi, millaistakohan arkemme olisi? Jos vaikeuksista ei olisi opittu vaikenemaan, olisiko elämämme stressittömämpää ja kepeämpää? Ei tarvitsisi miettiä, mitä saan ja voin missäkin tilanteessa sanoa. Jos tarkoitusperät ovat hyviä, miksen voisi kertoa, jos joku satuttaa minua?

Avoin keskustelu vaatii molemminpuolista kunnioitusta ja halua ymmärtää toista

Olen itse opetellut olemaan avoimempi tuntemuksistani, ja olen pyrkinyt myös esittämään ajatukseni niin, etten aiheuttaisi pahennusta tai pahaa mieltä ympärilläni. Tähänastiset kokemukseni ovat vaihtelevia, mutta sen olen ymmärtänyt, että kaikki, oikeastaan suurin osa, eivät ole valmiita ottamaan vastaan sanoja, jossa heidän toimintaansa tai sanojansa asetetaan kyseenalaiseksi. En tiedä, osaanko aina itsekään suhtautua vastaanottavana osapuolena tällaiseen kyseenalaistamiseen, en väitä siis millään tapaa olevani sinut asian kanssa. Haluan kuitenkin oppia.

Ajattelen, että meissä heräävät tunteet sekä niiden tunnistaminen ja sanoiksi pukeminen on omalla vastuullamme — vuorovaikutuksessa ikäviä tunteita tulee heräämään aina ja ikuisesti, mutta jos tunteille ei anna sanoja, ne aiheuttavat yhä syveneviä kolhuja meissä ja vahvistavat toimintamallia, jossa vaikeneminen on kultaa.

Ainakin itselleni tämä toimintamalli aiheuttaa surua, kun taas avoimuus parhaassa tapauksessa lisää avoimuutta ja siten luottamusta, ihmissuhde voi lähentyä sekä saada uusia ulottuvuuksia. Suuri osa pahasta olosta on väärinkäsityksiä ja erilaisia tulkintoja — tätä emme opi ymmärtämään ennen kuin olemme valmiita kuulemaan kaikki tilanteessa heränneet ajatukset ja tunteet perinpohjaisesti.

On todella rikastuttavaa oppia paremmaksi keskustelijaksi ja kuuntelijaksi, mutta tämä ei onnistu, jos emme saa aika ajoin palautetta sekä kevyttä vastakkainasettelua. Uskon, että halu ymmärtää erilaisia ajatuksia on meille jokaiselle hyödyksi. Kun vielä pääsemme keskustelutaajuudelle niin, että molemmilla osapuolilla on halu ymmärtää toista, syntyy jotain suurta.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
Hei ihana 🥰! Oletko jo tilannut Hidasta elämää -klubikirjeen? Tilaa nyt ja saat -10% alennuskoodin puotiin!
Tilaa
close-image