Uskalla pysähtyä epävarmuuden äärelle – “Syvällä sisimmässä sydän tietää eikä sen tarvitse miettiä, riittääkö”

Riittämättömyys on tunne, joka ei katso koulutusta, ammattia, varallisuutta tai ulkoista menestystä. Kuka tahansa voi kärsiä riittämättömyyden tunteesta. Myös se vahvalta menestyjältä näyttävä tyyppi, joka pyyhältää onnistumisesta toiseen. Sillä riittämättömyyden tunne ei aina näy huonona itsetuntona tai itsensä tietoisena vertaamisena muihin. Se voi näkyä myös jatkuvana suorittamisena ja tarpeena ylittää itsensä.

Olen ollut lapsesta asti itseäni kohtaan supervaativa. Sisäinen puheeni ei varsinaisesti ole ollut lyttäävää, mutta sisintäni on kalvanut jatkuva tunne siitä, että voisin aina tehdä paremmin. Voisin olla vähän fiksumpi. Vähän nopeampi. Vähän hoikempi. Vähän tehokkaampi.

Sisäänrakennettu vaativuus itseäni kohtaan on ajanut minut vuodesta toiseen ylisuorittamisen ja väsymisen petolliseen kehään. Se on tsempannut minua eteenpäin tutuilla motivaatiolauseilla:

-”Älä koskaan luovuta!”

-”Sä meet läpi vaikka harmaan kiven”

-”Pure hammasta ja jatka eteenpäin!”

-”Sä pystyt mihin vaan!”

Meni pitkään ennen kuin olin valmis kurkistamaan tuon sisäisen piiskaajani pinnan alle. Niin vahvalta ja kovapintaiselta kuin tuo tyyppi vaikuttikin, sen sisimmästä löytyi pieni epävarma tyttö. Tyttö, joka pelkäsi, ettei riittäisi. Tyttö, joka halusi vain tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. Tyttö, joka toivoi, että olisi hyvä ja ainutlaatuinen juuri sellaisena kuin hän on.

Vasta kun uskalsin raottaa vahvuuden pintaa itsessäni ja katsoa silmiin heikkoa ja haavoittuvaista minääni, opin pikkuhiljaa hellittämään. Aluksi se oli pelottavaa. Liiasta vahvuudesta pois oppiminen tuntui siltä kuin olisin luopumassa minuudestani. Jos en enää ole se vahva selviytyjä, se hammasta pureva supernainen, niin kuka tai mikä oikein olen?

Harjoittelen tervettä heikkoutta edelleen. Harjoittelen laskemaan rimaa, ottamaan iisimmin, tekemään vähemmän ja olemaan enemmän. Ennen kaikkea harjoittelen kohtaamaan oman epävarmuuteni ja haavoittuvaisuuteni yhä uudelleen. Joka kerta kun sisäinen piiskaajaa minussa nostaa päätään, muistutan itseäni pienestä epävarmasta tytöstä sisälläni.

Näen, että itseni jatkuva eteenpäin puskeminen on lopultakin ollut keino välttää kohtaamasta sisälläni olevaa kipeää. Ankara sisäinen puheeni ajoi minut toistuvasti ylittämään omat henkiset ja fyysiset rajani.  Vasta pysähtymisen kautta olen oppinut kuuntelemaan omia tunteitani ja tarpeitani, puhumaan samaa kieltä sydämeni ja kehoni kanssa. Sitä harjoittelen yhä – enkä aio lopettaa, vaikka se tuntuu toisinaan vaikealta.

Kun alkaa elää sisintään kuunnellen, joutuu väistämättä tarkastelemaan aiempia päätöksiään uudessa valossa. Tämä voi liittyä niin ihmissuhteisiin kuin työelämään. Saatat ehkä huomata, että aiemmat tapasi tehdä asioita eivät enää toimi tai jotkin ihmissuhteesi todellisuudessa vievät sinulta enemmän kuin antavat.

Voi olla tuskallisen vaikea myöntää itselleen, että se mitä on vaivalla rakentanut, ei yksinkertaisesti enää tunnu hyvältä. Rehellisyys itseään kohtaan on kuitenkin iso ja tärkeä askel sydämen polulla.

Myös minä jouduin tunnustamaan itselleni, että en oikeastaan elänyt omien arvojeni mukaista elämää. Että sisälläni oli jatkuva ristiriita sen suhteen, miten halusin elää ja toimia ja miten todellisuudessa elin.

Niin kauan kuin omaa tekemistä ja olemista määrittävät jonkun muun tai ympäröivän yhteiskunnan edustamat arvot ja mittarit, on vaikea löytää rauhaa sisältään.

Kun kerran tekee päätöksen kuunnella sisintään ja luottaa sen ääneen, alkaa elämä kuin huomaamatta etsiä uusia uomiaan. Kun annat sydämellesi mahdollisuuden, se tarttuu tilaisuuteen ja alkaa ohjata asioita sisältä käsin. Kuulostaa hullulta ollakseen totta. Silti se on mielestäni ainut järkevä asia, johon elämässä kannattaa luottaa.

Syvällä sisimmässä sydän tietää eikä sen tarvitse miettiä, riittääkö.

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image