Epämukava olo ja vaikeat tunteet auttavat ihmistä kasvamaan – mutta vain jos itse niin haluaa

Tapaus K pisti ihmiset koteihinsa ja pidennetylle retriitille.

Tämä on pakottanut monet katsomaan sisimpäänsä, tavalla tai toisella.

Tämä yleensä nostaa omia kuoniaan esille.

Silloin joutuu kohtaamaan epämiellyttäviä tunteita.

Mikäli tunnetaitoja ei ole koskaan harjoittanut, voi tuntua, että syy on ulkona.

Hallitus, korona, naapuri, kumppani, lapset, Bill, Veikko, Pauli ja ketä näitä nyt on.

Ja toki voi olla, että ulkomaailmassa joku toimiikin eri motiiveilla kuin sinä. Tämä on nyt pelkästään todennäköistä, kun meitä on yli 7 miljardia otusta planeetalla. Mutta tämä ei ota nyt siihen kantaa, vaan enemmänkin siihen, mitä nousee aina retriiteillä – kakkaa sisimmästä, mikäli sitä siellä on.

Vastaus voi löytyä läheltä

Kun tarpeeksi poistaa ärsykkeitä, kuten töitä, jatkuvaa menemistä, harrastuksia, puhelinta, telkkaria, päihteitä, juhlia, radiota, kirjoja, somea ja muita asioita, mihin huomion saa kiinnitettyä itsensä ulkopuolelle, niin alkaa tapahtua. Toki itsessään näin ei aina käy, kun tulee pysähtyminen ulkoapäin ja monesti kyseisten asioiden kulutus vaan kasvaa, kun jotain viedään pois.

Jos työt lähtee, napataan pullo. Jos ei pääse harrastuksiin, avataan netflix tili. Jos ei pääse kahvilaan, avataan virtuaalinen chatti somen kautta. Eikä niissä mitään, kaikki loistavia työkaluja, mutta äärimmäisen huonoja isäntiä. Mutta jossain vaiheessa saattaa tuntua sisällä, että viides kausi tiettyä sarjaa putkeen katsottuna, tai tunti somea pläräillessä tai seitsämäs päivä putkeen tissutellessa, että ehkä tämä ei olekaan se juttu mitä kaipaan.

Saattaa alkaa ärsyttämään, kuormittamaan, jopa vituttamaan. Tuntuu, että nyt on maailma perseellään, kaikki ovat ihan idiootteja. Voi olla, että ovat, mutta voi olla myös, että olisi aika käydä keskusteluja itsensä kanssa. Käydä keskustelua, vaikka ei vielä tietäisikään miten se tehdään.

Kun meitä ahdistaa, pyrimme etsimään ahdistukselle ulospääsyä. Yritämme vimmatusti muuttaa mielentilaamme ottamalla sisään lisää, joko suun, silmien, tai korvien välityksellä. Joskus jopa kaikkien noiden kautta yhtä aikaa. Mikäli se ei auta, kokeilemme verbaalista sarjatulta. Kohteeksi valitsemme sen mikä tuntuu kaikista turvallisimmalta, joko puolison, lapsen tai sitten näkymättömän some hahmon ruudun takaa. On helppoa ampua sinne, mistä ei saa suoraa uhkaa itselleen. On huomattavasti vaikeampaa lähteä huutamaan pihalla seisovalle karhulle rivouksia, koska siinä saattaa jäädä nopeasti kakkoseksi. Kun sylkee sinne, mistä ei joudu heti velvolliseksi, niin saattaa selvitä pelkällä säikähdyksellä.

Mutta se ei koskaan tee tilanteesta helpompaa pitkässä juoksussa. Voi olla, että hetkellisesti tuntuu paremmalta, kun olet saanut ojentaa kaikkia maailman idiotteja. Oli ”vastustaja” sitten kotona tai ruudun toisella puolella. Mutta mikään sisällä ei ole muuttunut. Sisällä oleva käsittelykanava omaa edelleen yhden suunnan ainoastaan – etsiä syyllistä ulkopuolelta. Sisällä oleva jätteenkäsittely on tavallaan siirretty jonkun toisen huoleksi, sen sijaan, että sen hallinnan ottaisi itselleen. Ja kuten luonnossakin, jäte on erikoinen käsite. Jäte voi olla parasta lannoitetta kasvattaa jotain uutta. Jätteen uudelleen määrittely on paikallaan ja sitä on syytä ruveta arvostamaan.

Mitä sinussa herää?

Mikäli tämä aika on nostanut sinussa kiukkua, ärsytystä, huolia, ahdistusta, pelkoa tai sitten iloa, riemua, vapautumista tai jotain muuta, niin olisiko sinulla itsessään siinä joku rooli? En usko sanontaan, jossa kaikki on meistä itsestämme kiinni. Uskon vahvasti siihen, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, myös ihmiset ympärillämme. Sen sijaan, että näen ihmisen täysivoipaisena kaiken keskipisteenä, näen meidät jokaisen yhteydessä olevan luontoon, ihmisiin, kasveihin, eläimiin ja olioihin. Ja myös toisinpäin, kaikki ympärillä oleva vaikuttaa myös meihin. Voin toki olla väärässäkin, mutta näin näen asian.

Toki kaikki mitä koetaan, tapahtuu meissä itsessämme.  Sen takia uskon, että asiat vaikuttavat meihin, eikä sitä voi aina muuttaa, mitä meidän ulkopuolella tapahtuu. Jos aurinko sammuu, tai mehiläiset loppuvat, meille koittaa jännät ajat, ajatteletpa tai koetpa asian sisälläsi miten tahansa.

Mutta mitä voi muuttaa on oma reaktio, sitä mihin keskittyy, sitä mitä päättää toimia tapahtuneen takia. Mikäli sinussa siis herää jotain tunteita, mitä on vaikeaa käsitellä, niin voisiko niissä ottaa omavastuun mukaan? Voisiko myöntää, että muuttunut tilanne on tuonut minulle hankaluuksia, mutta en voi loputtomiin syyttää ulkopuolista, koska se ei vie sisintäni yhtään eteenpäin itse tilanteesta. Lähtikö työ, paska homma. Lähtikö kumppani, harmin paikka (tai saattoihan se olla helpotuskin, mistä minä tiedän). Onko elämä just nyt stressaavaa, sitä se elämä tuppaa aika-ajoin olemaan. Mutta kun ensimmäinen tunne on tullut ja muuttanut käsitystä maailmasta, niin silloin on aika toimia ja tehdä muutoksia tulevaan, jotta se ei olisi pelkkää samassa asiassa rypemistä.

Mutta kukaan ei voi päättää sitä mitä sinä koet ja miten päätät toimia. Ei tämä kirjoituskaan. Jos koet, että et voi mitään, etkä voi myöskään mitään tehdä, niin se sinulle sallittakoon. Mutta niille, jotka kuulevat tämän kutsuna tehdä muutoksia, muuttaa omia rutiineja, näkökulmia ja uskomuksia omasta itsestään, niin tässä on hyvä mahdollisuus siihen. Aika on antanut ekstra näkökulman, jota voi hyödyntää omaan kasvuunkin, niin halutessaan. Ja kasvu ei koskaan tapahdu pelkästään hattaraa syöden, sen eteen usein joutuu vähän hikoilemaan.

Voin olla toki tässäkin väärässä, mutta en näe ihmisten hauiksen kasvavan pelkällä istumisella. En näe yrittäjien onnistuvan pelkällä haaveilulla. En näe kirjoja kirjoitettavan ilman napin painallusta. En näe myöskään ihmissuhdetaitojen karttuvan, ilman että nähdään mitä asioita oikeasti halutaan muuttaa. En näe lapsuuden traumojen häviävän ilman itkuja ja asian kohtaamista, sitä kuinka hankalia asioita joutui kohtaamaan liian aikaisin elämässä. Se vaatii valtavaa hyväksyntää ja läsnäoloa, jotta siihen ei uhriutuisi loppuelämäksi. Aivan myös pienemmissä asioissa, kasvu ja kehitys vaatii pientä nihkeilyä ja ärsyttävien asioiden kohtaamista. Mutta se ”jäte” ei ole aina huono asia, se voi olla juuri tarvittava materiaali uuden rakentamiseen.

Kesä on täällä, toivottavasti se tarkoittaa jonkun uuden kukkaan puhkeamista. Ehkä sinun sisäisen kukan aukeamista elämälle itselleen, joka voi edelleen olla uskomattoman rikas ja laajasti ravitseva. Mutta kukkakin kasvaa, koska sillä on sisäänrakennettu halu tehdä niin. Meillä ihmisillä ei ole aina automaattista, että löydämme sisäsyntyistä haluamme mennä eteenpäin. Meille on annettu mahdollisuus valita.

Mahdollisuus valita kasvu tai kuihtuminen. Minä toivon, että sinä valitset olla yksi niistä avautuvista kukista, joka mahdollistaa koko niityn kukkimisen omassa loistossaan. Meidät kaikki on tarkoitettu kukoistamaan. Se tapahtuu samoin kuin luonnossakin, yhteistyöllä, ei jatkuvalla tappelemisella toisia vastaan. Me kaikki tarvitaan toisia ja me vaikutetaan toisiimme. Jotta me ihmiskuntana kukimme, se vaatii jokaisen yksilön itsehuoltoa, jotta sisäinen kukkasi pääsee loistamaan.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: