Usein puhutaan rauhasta ja hyvästä olosta, kun puhutaan sisäisestä turvasta. Turva on sitä oloa, että elämä kantaa. Turvaa eli luottamusta elämään ja rohkeutta voi oppia ja opetella aikuisena luomaan itselleen – ne eivät synny itsestään. Ei myöskään tarvitse parjata itseään: ”miksi mä oon näin epävarma jahkailija, miksi mulla ei ole itseluottamusta, en mä vaan uskaltais – miten noi toiset osaa?!”
Jossain määrin rohkeus on temperamenttijuttu, mutta sitä voi myös oppia ja omaksua itselleen hyväntuntuisesti
Sisäinen turva syntyy siellä missä ei olla jatkuvasti menossa, eli silloin kun autonomiseen hermostoon kuuluva parasympaattinen hermosto pääsee aktivoitumaan. Kun näin tapahtuu, lihasjännitykset alkavat vapautua, stressihormoni alkaa poistua kehosta ja olo alkaa rentoutua.
Turvan luomisen toimien pointti ei ole viedä pelkoa tai ahdistusta pois. Tämä ei ole pikafiksaus. Turvan luomisen toimet ja itsensä hellästi hoitamisen pointti on tehdä tilaa tunteillesi ja itsesi kuulemiselle.
Myös selkeys, kyky kuulla sydäntään ja toimia sen mukaan sekä ilmaista itseään ja tulla näkyväksi itselleen ja toisille kumpuavat sisäisestä turvasta. Siinä mielessä rohkeus on myytti, ettei se kuulu vain harvoille ja valituille spesiaaliyksilöille. Jokainen voi oppia lempeästi haastamaan itseään, astumaan kasvuun ja uutta kohti vieville epämukavuusalueille ja löytämään itsestään ennekokematonta voimaantuneisuutta, rohkeutta ja paloa. Niihin alkaa päästä käsiksi, kun alkaa tietoisesti luomaan itselleen sisäistä turvaa.
Olo alkaa rauhoittua kun:
– Sisäistää, että kun parasympaattinen hermosto aktivoituu eli rentoudumme, koko systeemimme saa viestin: olen turvassa, ei ole hätää
– Tunnistaa, mikä itseä rentouttaa, rauhoittaa, hoitaa
– Sitoutuu itsensä hoivaamiseen sen sijaan että projisoi hoivatuksi tulemisen tarpeensa toisiin ja jatkuvasti laittaa muut itsensä edelle
– Parasympaattinen hermosto aktivoituu riittävän usein
1. Vaikka ahdistaa, pelottaa tai hämmentää, auta itseäsi pysähtymään
Usein ahdistukseen ja vaikeisiin tunteisiin liittyy hermoston ylivirittyneisyyttä. Jos tuo hermoston tila on peräisin lapsuudesta esimerkiksi kehitystrauman vuoksi (esim. jos hoivan tai sylin/lohdun tarpeemme ovat jääneet vajavaisesti tyydytetyiksi), hermoston uudelleen muokkaaminen sisäisen turvan olotilaan vie aikaa. Tässä hetkessä läsnä olemisen kokemus on yhtä kuin olla kehossaan läsnä. Joillain meistä tuota kokemusta ei ole juuri lainkaan – se kertoo sisäisestä turvattomuudesta ja usein kehitys- tai shokkitraumasta elämän varrelta. Siksi pysähtymisen opettelu voi olla yllättävän haastavaa!
Huomaathan myös, että trauman syntyminen ei edellytä mitään kauheuksia: omien tunteidensa kanssa yksin jääminen voi olla hermostoon syvästi vaikuttanut kokemus, joka näkyy elämässämme rajoittavien uskomusten, epävarmuuden tai toistuvan, syvän ahdistuksen kautta.
Ota itsellesi päivittäin hetki, jolloin et tee juuri mitään
Asetu alas, sulje somet ja luurit, kutsu hengitystä tietoisesti syvemmäksi ja kiinnitä huomiota kehosi tuntemuksiin ja ympäristön yksityiskohtiin. Psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki opettaa, että minuuttikin syvennettyä hengitystä (uloshengitys on hiukan pitempi kuin sisäänhengitys) aktivoi parasympaattisen hermoston. Voit hiljentyä myös kävelyllä – hidasta tahtia, syvennä hengitystä, kuulostele kehon tuntemuksia.
2. Hoivaa itseäsi hellästi – tee itsellesi avuksi vaikka lukujärjestys
Pysähtyminen noin vain voi joskus olla liian raju ensimmäinen steppi. Omien tuntemusten, tunteiden, tarpeiden ja kuulumisten äärelle oppii pysähtymään myös niin, että alkaa tietoisesti tehdä itseä hoivaavia, syvästi ravitsevia ja hoitavia asioita päivittäin. Niissä saa käyttää luovuutta!
Tee itsellesi lista kaikesta, mikä sinua hoivaa ja rentouttaa. Jos tykkäät saunomisesta, kylpemisestä tai lämpimästä vedestä, miten usein tarjoat itsellesi niitä? Jos rakastat juoda aamukahvin parvekkeella, kuulostele, kuinka usein tarjoat itsellesi tällaisen hetken? Kukaan ei tule puolestasi hoivaamaan sinua – ja vaikka elämässäsi olisikin joku ihana, hoivaava henkilö, voimaantuneisuus ja sisäinen turva nousevat vain siellä, missä otat itse koppia tarpeistasi.
Itseä hoivaavia / parasympaattista hermostoa aktivoivia puuhia voivat olla esimerkiksi:
Lempeä, hidas liikunta, luonnossa liikkuminen, päiväkirjan kirjoittaminen, lukeminen, luovat puuhailut, rakkaan lähellä oleminen, saunominen, hieronnassa käyminen, läheisen kanssa puhuminen, terapeuttinen kohtaaminen auttajan kanssa, meditoiminen / mindfulness. Huom: meditaatio- tai mindfulness -harjoitus ei yksistään luo sisäistä turvaa, jos turvattomuutta on paljon, päin vastoin, se saattaa lisätä dissosiatiivista kokemusta eli omasta kehosta alitajuisesti poispäin pyrkimistä. Jos tunnistaa itsessään turvattomuutta kannattaa itselleen tarjota meditaation tai läsnäoloharjoitusten lisäksi muutakin maadoittavaa hoivaa.
Tee vaikka lukujärjestys hoivaavista jutuista ja anna itsellesi tilaa huolehtia itsestäsi päivittäin. Etene lukujärjestyksen mukaan, vaikka miten hupsulta tuntuisi – sisälläsi on pieni, hätääntynyt lapsi. Kun otat sitä kädestä ja kerrot, että nyt tehdään näin ja sitten tehdään noin, teet sille turvallista tilaa. Pointti ei ole elää aikataulutettua elämää tai mennä lukujärjestyksen mukaan tästä hamaan ikuisuuteen – se on työkalu, joka voi auttaa silloin kun olo on ihan pihalla, pelokas tai ahdistunut.
3. Pyydä apua
Moni meistä uskoo huomaamattaan, että jos saisi sellaista mitä kaipaa: parisuhteen, paremman työn, vastavuoroisempia ihmissuhteita, saisi kokea enemmän turvaa. Homma meneekin toisin päin. Mitä enemmän oppii ottamaan koppia tarpeistaan, sitä enemmän niiden tyydyttymistä vetää puoleensa / saa kokea. Kuvio toimii näin, koska ytimiltämme olemme täysin suvereeneja ja voimaantuneita olentoja, ja aina kun luulemme tai uskomme olevamme voimattomia tai riippuvaisia toisista, vedämme puoleemme kokemuksia joissa tuo uskomus toteutuu. Tämä ei ole huonoutta vaan kumpuaa usein traumaattista kokemuksista ja siitä, kuinka olemme oppineet suhtautumaan itseemme.
Kun otamme vastuun itsestämme eli alamme tulla synkkaan suvereenin ytimemme kanssa, elämän paradoksi tupsahtaa taas puskista: vedämmekin puoleemme ihmissuhteita ja tilanteita, jotka vahvistavat tarpeidemme ja toiveidemme täyttymistä.
Moni meistä uskoo huomaamattaan, että jos saisi sellaista mitä kaipaa: parisuhteen, paremman työn, vastavuoroisempia ihmissuhteita, saisi kokea enemmän turvaa
Mitä enemmän alamme irtautua tunteidemme turruttamisesta, lääkitsemisestä tai pakoilusta ja mitä enemmän niille tulee oikeasti tilaa, sitä suoremmin voimme kohdata kaiken kohtaamatta jääneen. Tämä on syy, miksi monelle tekemättömyys on niin vaikea asia. Pintaan voi alkaa nousta riittämättömyyden ja huonommuuden tunteita ja vaikka mitä pelkoja, surua, vihaa ja epävarmuuksia.
Itsestä vastuun ottaminen on myös avun pyytämistä ja vastaanottamista. Koko sisäisen turvan vahvistumisen ja itsensä rakastamisen paradoksi on siinä, että sitä ei voi eikä tarvitse tehdä yksin. Joskus vastaanotolleni saapuvat puhisevat: ”mä oon tehnyt ihan sikana kaikkea itseäni hoitavaa ja ostellut kukkia ja meditoinut ja työstänyt haavojani, mutta en silti voi paremmin! En halua olla enää yksin!”
Usein alla jyllää uskomuksia siitä, että lopulta pitää pärjätä yksin, kenenkään puoleen ei voi kääntyä, toisiin ei voi luottaa tai että kukaan ei voi auttaa minua. Monesti nuo uskomukset ovat syntynyt traumaattisten kokemusten seurauksena ja tuottavat luuloa siitä, että eheytyminen ja itsensä rakastaminen pitäisi oppia yksin.
Vastuun ottaminen itsestä tarkoittaa usein myös terapeuttiseen prosessiin suostumista / uskaltautumista sen sijaan että yrittää olla omavoimainen (joka liittyy aina jollakin tapaa hyläytksi tulemisen tai yksin jäämisen traumaan):
On eri asia ottaa vastuu itsestään kuin luulla, että pitäisi yksin osata eheytyä, selviytyä ja oppia rakastamaan itseään
Sisäisen turvan rakentumisessa kyse ei ole siitä, että pitäisi istua päivittäin tuntikausia metsässä meditoimassa ja rummuttamassa vaan siitä että valitsee itselleen tietoisesti hoitavia hetkiä niissä puitteissa kuin se nyt on mahdollista. Viisi minuuttia päivässä on paljon parempi kuin ei mitään. Turvaa ei voi eikä tarvitse suorittaa! Tarvitaan vain halu opetella uutta ja pikku hiljaa sen sisäistämistä, että turva ei landaa yhtäkkiä meihin jostain vaan sen luominen on tietoinen, voimauttava, vastuullinen valinta.
Huom: vastaanottoni toimii poikkeusaikanakin – valmennukset ja konsultaatiot tehdään toiveesi mukaan joko etänä tai vastaanotollani Lapinlahdessa (kunhan ollaan terveinä).
Lämpimästi tervetuloa Annan valmennukseen tai konsultaatioon Helsingissä tai Skypeitse. Täällä voit tutustua tarkemmin.
Kuva: Unsplash
