Puhdasta vettä – arjen pyhää iloa

Vesi on tullut, vesi on tullut!” ilakoi naapurini puhelimessa. Samalla kylpyhuoneestamme kuului putkien korinaa, kun vessasäiliö täyttyi vauhdilla. Puhdas ja kirkas vuoristovesi virtasi jälleen talomme putkistossa – jee!

Jouluisin sytytämme neljä kynttilää majatalomme pihalla: Yhden kaukana oleville perheenjäsenille, toisen kaukaisille ystäville, kolmannen universumille, voimalle, jumalalle. Neljäs kynttilä sytytetään kunakin vuonna eri asialle. Viime jouluna sytytimme tuon jokerikynttilän vedelle.

Ystävämme Vinka ja Ivana olivat jouluun mennessä olleet ilman juoksevaa vettä jo pari viikkoa, kiitos jäätyneiden putkien. He asuvat kylällämme, ovat osa jatkettua perhettämme ja auttavat myös majatalon töissä. Eivätkä he olleet vesipulmien kanssa yksin.

Niinpä kynttilä vedelle – jotta sitä riittäisi kaikille ja että aikanaan sulavat putket pysyisivät avoinna.

Viime kuussa vedestä oli puutetta koko kylällä, myös meillä majatalolla ja lopulta kotonakin. Yhtäällä putket jäätyivät, toisaalla oli putkirikkoja. Majatalollamme on oma vesisysteemi, mutta pahimpien pakkasten aikaan jäätyivät putket sielläkin. Niinpä elämä talolla, missä kaksi vapaaehtoistyöntekijäämme asuu, keskittyi vedenkäytön suunnitteluun ja lumen sulattamiseen.

Ihminen, nuukakin, kuluttaa hurjat määrät vettä vuorokaudessa. Vesivessaa on vaikea vetää, mikäli vettä ei ole. Ja jos vessaa ei vedä, niin no, arvaatte miten se vaikuttaa yleiseen viihtyvyyteen. Naaman ja hampaiden pesu. Tiskit ja pyykit. Aika pian on pakko pestä muutakin kuin naama. Ja onhan majatalolla myös eläimiä, koirat, kissat ja vuohet.

Juomavettä saamme talon lähellä olevasta lähteestä. Matka lähteelle on kuitenkin talvisin melko hankala, joten aamupesulle ja pyykkäämiseen lumen sulatus oli kuitenkin helpoin vaihtoehto.

Vettä säilöttiin ja pihistettiin. Vedettiin vessa vain joka toinen kerta. Katsottiin peiliin ja todettiin, että tällä tukalla pärjää vielä ihan hyvin. Jätettiin keittiön lattia pesemättä, sillä eipä meillä ollut vieraitakaan: tammikuu onneksi on vuoden hiljaisin kuukausi.

Kotona vesikatko sattui samaan syssyyn mieheni ulkomaanmatkan kanssa, tottakai. Reissun aikana kylää palveleva kunnallinen vesiputki pamahti rikki muutama sata metriä meiltä etelään ja minä ja lapset jäimme vedettä. Kolmen päivän ajan toin lunta vatikaupalla hellalle sulamaan.

Onni onnettomuudessa: uutta lunta satoi tauotta!

Se, ettei käsiä voinut pestä valuvan veden alla, eikä hanasta voinut juoksuttaa raikasta juomavettä lasiin, kävi raskaaksi. Jos katko olisi jatkunut, olisin pian ollut pulassa pyykätessäni lasten vaatteita lumivedellä. Tilanne oli lopulta nopeasti ohi, mutta juokseva vesi tuntui ihmeelliseltä. Kuinka kätevää, kuinka siunattua!

Mieheni palattua kotiin, saatiin järjestettyä vesikuviot myös majatalolle. Huutoilakointia sielläkin siis! Nyt, pari viikkoa tapahtumien jälkeen, olen ehkä jo liiankin tottunut. En enää naura ilosta aivan joka kerta, kun avaan hanan…

Kynttiläperinteemme on eräänlainen rukous, vähintäänkin rakkauden osoitus. Lähetämme ajatuksia ja rakkautta perheelle, ystäville ja universumille. Ja tänä vuonna siis vedelle. Ehkä vesikatkos johtui juuri siitä kynttilästä, tiedä tuota, mutta jälkikäteen ajatellen olen kiitollinen muistutuksesta.

Vaikka elämä vuorella on muuttanut maailmankuvaani ja myllertänyt arvojani, huomaan, että tietyt asiat ovat mielessäni itsestäänselvyyksiä. Puhtaasta vedestä on maailmalla pula, mutta Bosnian vuoristossa se on varma ja luotettava rikkaus. Siinä määrin luotettava, että vettä lorotetaan huoletta silloinkin, kun se ei ole välttämätöntä.

Vesi on pyhä elementti, elämänehto.

Raikas, kirkas, puhdas vesi on käsittämättömän tärkeää. Alkavan kevään kynnyksellä, luonnostaan sulavien lumien aikaan, toivon muistavani kohdella vettä ja vesistöjä aiempaa lempeämmin ja tietoisemmin.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: