Hoitajat, siistijät, kassatyöntekijät ja muut tämän ajan näkymättömät sankarit – kiitos!

Maailmassa ja Suomessa eletään nyt poikkeuksellisia aikoja. Monen työpaikka on uhattuna ja tilanteesta seuraava inhimillinen huoli on suuri ja ymmärrettävä. Haluan nyt kuitenkin kiinnittää huomion heihin, jotka ovat vielä töissä. Heihin, joiden ammatti on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen. Heidän joukossaan on paljon normaalisti näkymättömiä ja aliarvostettuja ammattiryhmiä. 

Siellä on hoitohenkilökuntaa, jätehuollon työntekijöitä ja siistijöitä, jotka riskeeraavat oman hyvinvointinsa muiden hyvinvoinnin eteen. Siellä on ruoantuottajia, kuljettajia ja kassatyöntekijöitä, jotka pitävät huolen siitä, että saamme edelleen ruokaa.

Siellä on poliiseja ja pelastushenkilökuntaa, jotka ovat siellä, kun hätä on suurin. Siellä on opettajia ja varhaiskasvatuksen työntekijöitä, jotka mahdollistavat kriittisten ammattiryhmien työssäkäynnin ja auttavat säilyttämään elämän mahdollisimman normaalina poikkeuksellisessa tilanteessa.

Siellä on virkamiehiä ja päättäjiä, jotka tekevät kaikkensa sen eteen, että olemme turvassa ja pääsemme jatkamaan elämäämme mahdollisimman vähin vaurioin. Siellä on myös lukemattomia muita. 

Siellä on paljon etenkin sellaisia ammattiryhmiä, joita yhdistää se, että emme ole osanneet arvostaa heitä riittävästi.

Nyt on kiitoksen aika.

Supertarjous ❤ Unelmakarttakirja -verkkokurssi nyt -50% alennuksella vain 19,75€.
Synttäriviikon tarjous  on voimassa  sunnuntai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
Tarjous -35% ❤ Eevi Vuoriston verkkokurssi tunnelukoista nyt 44,90€ (norm. 69€) - Voimassa maanantai-iltaan klo 23.59 saakka.
Lue lisää
close-image
KIRJAMESSUJEN AJAN KAIKKI KIRJAT -25% ❤ Tarjoushinnat voimassa Hidasta elämää -puodissa sunnuntai-iltaan klo 23 saakka 📚
TÄSTÄ PUOTIIN
close-image
Kampanjan JATKOAIKA maanantai-aamuun klo 07! Valitse kaksi korttipakkaa niin tarjoamme sinulle kolmannen ilmaiseksi ❤
OSTA TÄSTÄ
close-image
Ystävänpäivä lähestyy ❤ Tilaa puodista tasarahahintaan ihanat lahjat ystävälle, rakkaalle tai itsellesi.
Katso ystävänpäivätarjoukset
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Ymmärrä itseäsi ja suhteitasi -verkkokurssi 49€ (norm. 89€)
Lue lisää
close-image
TÄNÄÄN KLO 23.59 ASTI: Miten lopetat överiempatian -verkkokurssi 49 € (norm. 127 €)
Lue lisää
close-image
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
VAIN 24 tunnin AJAN 25.9. klo 10 asti IHANAT UUTUUDET alennuksessa! Etukoodilla JOULU10 Paremman parisuhteen joulukalenteri ja Sielun sopukoita -joulukalenteri 10€ / kpl (norm. 14,90€) 
PUOTIIN
close-image