Ihmisyyteen on sisäänrakennettu suuri kaipaus. Kaipaamme yhteyttä muihin ihmisiin (kumppania, ystäviä) ja erilaisia asioita, jotka täyttävät sisäistä tyhjyyttä.
Harva viihtyy kaipauksen kanssa, sillä siihen liittyy aina surua, eikä surua välttämättä ole helppo ottaa vastaan. Kaipauksen huomiotta jättäminen aiheuttaa kuitenkin ongelmia: se saa meidät etsimään täyttymystä ulkopuolelta, materiaalisesta maailmasta, muista ihmisistä ja addiktioista.
~
Kaipaus on hyvin arvokas voima. Se on etsimisen ja uteliaisuuden, seikkailun ja elämän lähtökohta. Ilman kaipausta emme koskaan etsisi ja kohtaisi. Kaipaus on eteenpäinvievä voima, joka auttaa tunnistamaan itselle tärkeän suunnan.
Surun sisältämä kaipaus on henkistä pääomaa. Lääkkeet eivät voi parantaa kaipausta, vaan ainoastaan oman polun löytäminen ja oman todellisen viisauden ja kirkkauden ymmärtäminen tuovat siihen helpotusta. Vaikka olisit kuinka lähellä rakastamaasi ihmistä, saatat silti kaivata. Vaikka olisit juuri saanut kauan unelmoimasi työn, talon tai lapsen, sinussa on kaipausta.
~
Elämän ainoa päämäärä on se, mikä tai kuka sinusta tulee. Kaikki muu on välivaihetta, eikä sillä ole merkitystä ilman oman itsesi löytämistä. Ja silti, kaikki tässä elämässä on Luojan luomaa, saman syvän hengen ilmentymää. Jokainen välivaihe on tarpeellinen, vaikkemme sitä juuri sillä hetkellä ymmärtäisi.
Joogit sanovat, että olet maailmassa, et maailmasta. Sinun todellinen, alkuperäinen olemuksesi on tähdistä, Jumalasta tai rakkaudesta – miksi sitä haluatkin nimittää. Tätä on mahdotonta ymmärtää mielellä, mutta voimme tuntea ajatuksen sisältämän vetovoiman ja rauhan. Kaipuu yhdistää meidät pyhyyteen. Kaipaamme takaisin alkulähteeseen, eikä tätä kaipausta pysty kompensoimaan mikään maallinen.
Kaipausta ei voi irrottaa elämästä, sillä kaipaus on elämän alku. Se saa meidät hakeutumaan toistemme luo. Kaipaus toisen ihmisen syliin synnyttää uutta elämää ihan konkreettisestikin.
~
Jos tottelemme kaipauksen puhdasta kutsua, vie se meidät yhteyteen niin itsemme kuin kaikkeuden kanssa. Vain suuren kaipauksemme seuraaminen voi saatella meidät kotiin. Jos et suostu nostamaan kaipausta sydämeesi, eivät maailmankaikkeuden suurimmat salaisuudet voi aueta sinulle.
Vaikka kaipaus näyttäytyisi ulkoisena, kaipaamme siis oikeastaan itsemme luo. Kaipaamme oman sydämen viisautta ja oman polun tunnistamista. Tämän kaipuun täyttäminen ei onnistu muulla kuin oman sydämen voimalla: ihmisinä meillä on mahdollisuus elää todeksi sydämen totuutta ja kaikkia elämän nyansseja.
”Mitä syvemmälle olemukseesi suru kaivertuu, sitä enemmän iloa voit sisältää. Kun katsot syvälle sydämeesi, voit huomata, että vain se mikä on tuonut sinulle surua, voi todella tuoda sinulle myös iloa. Ja kun olet surullinen, katso taas sydämeesi ja huomaa, että todellisuudessa kyynelehdit sitä, mikä on ollut suuri ilahduttajasi”, kirjoittaa runoilija Kahlil Gibran.
Kaipaaminen ei ole vaarallista. Paradoksaalista kyllä, kaipauksen kuunteleminen voi osoittaa, ettei sinulta itse asiassa puutu mitään, vaan elät melkoisen yltäkylläisyyden keskellä. Mikään maallinen ei voi korvata oman sydämen viisauden kuulemista. Tämä ajatus voi olla syvästi rauhoittava ja auttaa muistamaan, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä.
~
Teksti pohjautuu Nooran uutuskirjaan Selviytymisopas elämän kriiseihin. Kirjaan voi tutustua täällä ja sen voi ostaa mm. täältä.
