Ihmissuhteissaan saa pysähtyä kuulostelemaan: tulenko riittävästi nähdyksi tai kohdatuksi?

Kysyy valtavasti rehellisyyttä – eli myötätuntoa ja itsekunnioitusta – uskaltaa kasvaa elämässä omaan suuntaansa. Silloin joutuu usein päästämään irti tai ottamaan etäisyyttä siitä mikä ei tue omaa kasvua.

Vanha, tuttu, rakas on turvallista – mutta joskus myös rajoittavaa. Joskus tuttu ihminen katsoo sinua niin kuin hän on tottunut katsomaan, ja kenties tarvitsee näkemystään sinusta pitääkseen yllä jotakin itsessään. Mutta kun sinä kasvat, et voi itsekään pitää yllä vanhoja kuvaelmia; kasvu on juuri sitä, että jokin uusi on versomassa esiin, ja vanhan on tehtävä tietä.

Ihmissuhteissaan voi toisinaan pysähtyä kuulostelemaan: tulenko nähdyksi ja kohdatuksi riittävästi? Se, mikä kellekin tuntuu oikealta on tietenkin henkilökohtaista ja voi vaihdella eri aikoina.

Olen itse pitänyt ihmissuhteista kiinni pitääkseni toisen avulla yllä tarinoita itsestäni, kuten: ”mun on annettava itsestäni tosi paljon toiselle – esimerkiksi kannattelun ja kannustuksen muodossa – jotta voin tulla rakastetuksi”.

Olen saattanut eläytyä kannustaen vahvasti toisen elämään, mutta se ei olekaan ollut aina vastavuoroista. Ja toisaalta, toisten avulla olen joskus pitänyt itsestäni yllä tarinaa, että tarpeeni eivät voi täysin toteutua. Minähän se olen ollut vastuussa tarpeistani ja odottanut toiselta jotakin sen sijaan, että olisin uskaltautunut kasvun suuntaan itseni kanssa. Joskus olen odottanut, että toinen kutsuu minut avautumaan, enkä ole valinnut avautua itse. Sitten olo on ollut kuulluksi tulematon, vaikka toinen ehkä olisi halunnutkin kuulla.

Olen antanut paljon kuulostelematta, saanko tarpeeksi vastineeksi. Ja sitten olen vuotanut kuiviin. Kehon kärvistelyt muistuttavat nytkin: vastaanotathan, ja valitsethan itsellesi ensin. Vasta ammennuttuasi itse voit antaa toisille. Muuten olet lunastamassa etkä oikeastaan antamassa. Auts!

(Vastaanottaminen on minulle ennen kaikkea kosmokselta / ytimeltäni /  elämältä vastaanottamista. Se voi pitää sisällään toisia ihmisiä, mutta myös kaikkea mikä minua hoitaa ja inspiroi ja on yhteydessä ytimeeni: luontoa, hengitystä, taidetta, olemasssaoloani, itseni hellimistä.)

Kun rakkaus/myötätunto/avaruus itsessä laajenee, huomaakin, että ei hitsi, ei tän näin tarvitse mennä. Voin tulla rakastetuksi ja nähdyksi ja tuetuksi juuri tällaisena, koska olen mitä olen. Se kysyy superisti haavoittuvuutta, vastaanottamista ja herkkään, rehelliseen yhteyteen uskaltautumista. Minun ei tarvitse olla mitään ja silti voin olla toiselle kokonainen universumi, ja toisin päin. 

Sellaisille suhteille – itsen ja toisten kanssa – tulee tilaa kun uskaltaa haluta ja tarvita sitä mitä itselleen haluaa ja tarvitsee, ja irtautua muusta. Suruun, kaipuuseen, kasvun kipuihin uskaltautuen. Ja silti sydäntään kunnioittaen.

Joskus voi ottaa etäisyyttä ja aikalisää; kyllä suhteetkin uudistuvat. Joskus paras lahja, mitä toiselle on antaa on juurikin lakata ”esittämästä vanhaa roolia” – se voi tuoda tullessaan ihanaa, hedelmällistä yhdessä kasvamista. Ja joskus toisen kasvu on toiselle liikaa. Toisesta tulee liian hyvinvoiva, riippumattomampi tai uusi.

Voi kunnioittaa myös toisen osapuolen tarpeita; ei ole kenenkään tehtävä olla minun tyyppini, vaan jokaisen bisnes on olla oma tyyppinsä itselleen. Voi olla todella olennaista kuulla: vastaako minun tarpeeni ja toiveeni sitä, mitä toinen haluaa tai pystyy antamaan? Kun itsestään ja tarpeistaan ottaa vastuun, niitä ei sälytä riippuvaisesti toisen päälle, vaatien ja kitkuuttaen, kun toista kiinnostavat ihan muut jutut – ja minua omat jutskani. Kumpikin pääsee kasvamaan (tai paikalleen) omaan suuntaansa.

Ja jestamandeera mikä lahja onkaan, kun omaksi tyypikseen haluava ihminen haluaa myös jakaa elämää kanssamme, totena itsenään. 

Kuka sinun sydäntäsi ymmärtää nyt? Mitä ymmärrystä/myötätuntoa sydämesi sinulta itseltäsi tarvitsee?

Kuva: Unsplash


Lämpimästi tervetuloa voimauttavaan valmennukseen tai näkijäkonsultaatioon tästä.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: