Parisuhde on parhaimmillaan elävä kasvun paikka – kun perustana on luottamus ja turvallisuuden tunne

Turvallisuuden tunne on kaikkien toimivien ihmissuhteiden perusta. Jos et tunne turvaa sisälläsi etkä luota itseesi, et luota toiseen, etkä uskalla tuntea hänen kanssaan kaikkia tunteitasi. Et uskalla paljastaa todellista itseäsi, jolloin et voi vetää puoleesi sinua täydentäviä ja ymmärtäviä ihmisiä ja suhteesi jäävät pinnallisiksi. Yhteys on small-talkkia, läpänheittoa ja sarkasmia, jotka ovat ihan viimeisiä asioita, joita turvaton kaipaa.

Yksi tärkeimmistä tarpeistamme on tulla nähdyksi. Tarve liittyy häpeän tunteeseen, sillä häpeilevä kääntää katseensa pois yhteydestä muihin ja jää yksin, jolloin tuntee itsensä turvattomaksi ja hylätyksi. Häpeä tekee meistä haavoittuvaisia ja sitoo meidät joko yhteyteen tai erillisyyteen muiden kanssa.

Kun pelko hylätyksi tulemisesta ottaa vallan, emme halua nähdä toista ollenkaan ja näkemistä käytetään lyömäaseena.

“Häivy silmistäni!”

“En pysty edes katsomaan sinua!”

Häpeän tarve on turvata itsensä. Katso, näin pieni ja haavoittuva minä osaan olla, osaatko tuntea empatiaa?

Voinko luottaa siihen, että hätäni hetkellä sinä näet hätäni ja pidät minusta huolta?

Rakkaus on helppoa, mutta se ei tule helpolla, jotta osaisimme arvostaa sen voimaa. Rakkauden perustan pitää olla vahva ja se pitää luoda siksi itsessään, ei voi nojata muiden perustaan. Jos pelkää näkyväksi tulemista, voi yrittää tehdä elämästään, ihmissuhteistaan ja parisuhteestaan mahdollisimman helppoja, mukavia ja turvallisia. Silloin voi jäädä jumiin turvallisuuden ansaan, jossa parisuhde nähdään valmiina turvaa tuovana tilana, eikä elävänä ja muuttuvana kasvun paikkana. Pelosta alkaa kontrolloida ja nalkuttaa aina kun joku asia muuttuu tai kun toinen tekee jotain uutta. Turvattomuuden tunne vain kasvaa ja kasvaa, sillä muutosta ja kasvua ei voi kukaan estää.

Olen pettynyt rakkaudessa useasti ja siitä johtuen tunnen turvattomuutta. Kerroin suhteemme alussa miehelleni, että minun pitää luottaa ennen kuin voin rakastaa. Ajattelen myös, että ensitapaamisestamme lähtien juuri tämä on ollut vetovoimamme salaisuus. Tähän sydämelliseen ja lempeään mieheen voisin oppia luottamaan ja hänen avullaan syventäisin omaa itseluottamustani ja voisin kasvaa ihmisenä.

Alussa menin vanhan kaavan mukaan ja projisoin omaa turvattomuuttani kritisoimalla miestäni. Se oli helppoa, löytyi vaikka mitä nalkutuksen aihetta. Tuhahtelin paljon ja pyörittelin silmiäni ja mieheni vain hymyili. En katsonut häntä silmiin, niin paljon pelkäsin hänen minulle suomaa hyväksyntää ja rakkautta.

Torjuin kaikkea sitä, mitä olin aina halunnut. Että olisi joku, joka miettisi minunkin tarpeitani ja haluaisi täyttää niitä. Oli pelottavaa saada sitä mitä oli aina halunnut, sillä kun saa jotain, se vaatii vastakaikua – osaisinko antaa sitä, uskaltaisinko avata pelästynyttä sydäntäni?

Kun hylätyksi tulemisen pelko kuohahti ja peloissani halusin taas valita helpoimman vaihtoehdon, joka oli mollata miestäni, pysäytin itseni ja katsoin itse itseäni ja käytöstäni. En ollut kovin ylpeä itsestäni. Lapsellinen käytökseni tuhosi luottamusta välillämme, joten päätin vihdoin ottaa vastuun pelostani.

Menin mieheni luo, katsoin häntä silmiin ja halasin häntä. Kuulostanee pikkujutulta, mutta sitä se ei koskaan ollut, se on ollut se vaikeampi valinta. Ne muutamat askeleet ovat tuntuneet maratonilta. Hikeä on pukannut kun perille on päässyt, katse on ollut pelosta lasittunut ja sydän on tykyttänyt tuhatta ja sataa. Näkeekö hän pelkoni ja rakastaako minua edelleen?

Harjoittelun tuloksena osaan nyt jo turvattomuuden hetkellä pyytää läheisyyttä. Sen tuoma yhteys lisää turvallisuuden tunnetta ja luottamustani siitä, että saan olla tarvitseva ja tunteva, keskeneräinen ja silti rakastettava.

Haluan että pelkoni nähdään, ja siihen vastataan. Sanoja ei tarvita, tarvitaan katse ja kosketus.

Mieheni ei ole koskaan torjunut minua. Se on hänen suurin lahjansa minulle. Olen tehnyt paljon töitä sisäisen turvattomuuteni paikkaamiseksi ja mieheni on tehnyt työstä puolet. Siitä tulen olemaan hänelle ikuisesti kiitollinen.

 

Teksti on muunnelma Taran uutuuskirjasta Ilman sinua ei olisi minua.

Kirjassa käydään läpi tärkeimmät tarpeemme parisuhteessa ja ihmissuhteissa. Tutustu kirjaan TÄSTÄ 

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: