Imetkö itseesi muiden tunteet ja pyrit helpottamaan heidän oloaan? – Överiempaattisuuden ja ylivastuullisuuden taakasta voi vapautua

Herkät ja empaattiset ihmiset eivät koe pelkästään omia tunteitaan voimakkaasti, vaan aistivat vahvasti myös toisten tunnetiloja. Niin vahvasti, että ne tuntuvat usein yhtä voimakkailta kuin omat.

Huomaat sen, kun kaupan kassajonossa sinut valtaa yhtäkkiä syvä suru, vaikka olosi oli juuri keveä eikä elämässäsi tai ajatuksissasi ole tapahtunut mitään murhetta aiheuttavaa. Tai kun menet käymään ystäväsi luona ja aistit pinnan alla kuplivan jännitteen hänen ja hänen puolisonsa välillä, vaikka sinä saatkin lämpimän vastaanoton. Lapsuutesi automatkoilta muistat ehkä etupenkiltä hiipineet, ailahtelevat tunne-energiat, vaikka kaiken piti olla hyvin. Tai sukujuhlien tukahduttavan tiheän ilmapiirin, joka saattaa toistua vielä tänäkin päivänä.

Jossain vaiheessa tajusin, että kaikki muut eivät todellakaan koe ympärillä olevia tunne-energioita samalla volyymilla ja hienojakoisuudella kuin minä. Mietin, onko minussa jotain perustavanlaatuista vikaa, kun kaikki tuntuu niin paljon. Ennen kuin aloin puhua asiasta ja löysin muita samankaltaisesti kokevia, tunsin itseni usein ulkopuoliseksi ja pohdin, mitä ihmettä tälle pitäisi tehdä.

Mikäli sinäkin aistit voimakkaasti toisten tunteita, se ei tarkoita, että sinussa olisi mitään vikaa. Päinvastoin, kyky kerätä tietoa pintaa syvemmältä on herkän upeimpia ominaisuuksia. Mikäli sitä käyttää epätasapainoisesti, sen vaikutus omaan oloon kääntyy kuitenkin helposti kuormittavaksi. Silloin se tuntuu enemmän taakalta kuin lahjalta.

Mikä tekee herkkyydestä toisten tunteille raskasta, on se, kun ei pelkästään aisti toisten tunnetiloja, vaan ottaa ne myös vastuulleen. Eli vetää empatian – toisen kokemuksissa myötäelämisen – överiksi.

Vastuun ottaminen toisten tunteista on herkän ja överiempaattisen ydinhaaste. Hän syyllistää itseään toisten tunnetiloista ja kokee, että on hänen vastuullaan helpottaa, ratkaista tai saada toisten vaikeat tunteet häviämään. Tätä tapahtuu niin kotona, työssä kuin muillakin elämän alueilla.

Överiempatian ottaessa vallan toisessa aistimani negatiiviset tunnetilat ovat horjuttaneet tasapainoani voimakkaasti. Ne ovat saaneet minut muokkaamaan sekä sisäistä olotilaani että ulkoista käytöstäni niin, että saisin toisen vaikean tunteen häipymään mahdollisimman nopeasti ja vähin vahingoin.

Jännitteisten tilanteiden jälkeen olen usein vellonut syyllisyydessä ja ajatukseni ovat lähteneet tutulle laukalle:

”Olisiko minun pitänyt tehdä jotain toisin?”

”Toiminko oikein ja teinkö riittävästi, jotta kaikki meni mahdollisimman sujuvasti?”

”Miksi oloni on taas näin raskas? Ja miksi pyrin aina helpottamaan toisten oloa?”

”Pitääkö minun tehdä tätä loppuelämäni, jotta voin olla tekemisissä toisten kanssa?”

”Jos tämä on vain tätä, niin en jaksa olla täällä enää.”

Vaikka ottaisimmekin vastuuta toisten tunteista, ei sekään tarkoita, että meissä olisi jotain perustavanlaatuista vikaa tai että meidän olisi elettävä loppuikämme jatkuvassa ylikuormitustilassa.

Toistettuani uuvuttavaa kaavaa kerta toisensa jälkeen aloin ymmärtää, että kyseessä oli elämäni varhaisvaiheissa oppimani toimintamalli, jonka tarkoitus oli ollut pohjimmiltaan hyvä: turvata oloani ja olemistani. Se oli auttanut minua selviytymään ja luomaan hetkittäistä rauhaa ympäristöissä, joiden tunneilmapiiri oli ollut epävakaa ja ailahteleva ja tuntunut siksi turvattomalta.

Kun herkkä, empaattinen ja intuitiivinen lapsi kasvaa ilmapiirissä, jossa vaikeita tunteita tukahdutetaan, voi hänestä tulla sieni, joka imee muiden kohtaamattomat tunne-energiat itseensä. Hän alkaa säädellä ympärillä aistimiaan tunteita itsensä kautta ja sopeuttaa omaa toimintaansa niiden mukaisesti luodakseen tasapainoisemman ja turvallisemman olon itselleen ja muille.

Siksi toisten tunteista vastuuta kantava kuulostelee vielä aikuisenakin ilmapuntarin lailla muiden tunnetiloja ja sivuuttaa siinä samalla omat tunteensa ja tarpeensa.

Kun tulet näkyväksi itsellesi, ylivastuullisuutesi helpottaa

Onko sitten ylipäätään mahdollista olla herkkä ja empaattinen ja kuormittumatta toisten tunteista? Oma kokemukseni on, että överiksi vedetyn empatian ja ylivastuullisuuden taakasta voi vapautua.

Olen monta kertaa miettinyt, että olenko todellakin tarvinnut kaikki haastavat ihmissuhdekokemukset, jotka ovat kärjistäneet överiempaattisen toimintani, tuoneet pintaan syvimmät arvottomuuden ja häpeän tunteeni ja uuvuttaneet minut kerta toisensa jälkeen? Kaikesta kokemastani kivusta huolimatta olen tullut siihen tulokseen, että ilman niitä en ymmärtäisi itseäni ollenkaan niin hyvin.

Ihmisen – minä mukaan lukien – perustarve on lapsesta asti tulla nähdyksi ja rakastetuksi juuri semmoisena kuin hän on. Kun tarpeeseen tulla nähdyksi ja hyväksytyksi semmoisena kuin on, ei ole vastattu riittävästi, ihminen kokee itsensä arvottomaksi ja kelpaamattomaksi. Samalla hänen käsityksensä rakkaudesta on ehdollistunut. Ehtona on se, että sinun pitää olla jotain muuta kuin mikä olet, jotta sinua voi rakastaa.

Mitä se muu on, kuka tietää. Voimme käyttää koko elämämme siihen, että yritämme kelvata muille – yhtä lailla omien arvottomuuden haavojensa kanssa painiskeleville – ja unohdamme siinä oravanpyörässä katsoa tarkemmin itseämme.

Kun ylivastuullisuuden mallin otetta haluaa höllentää, on keskeistä oppia erottamaan, mitkä tunteet ovat lähtöisin itsestä ja mitkä toisista. Mikäli et pysty löytämään omista sisäisistä liikkeistäsi tai elämäsi tapahtumista alkujuurta kokemallesi tunteelle, on hyvä muistaa, että se voi olla lähtöisin jostain muualta. Erilaiset meditatiiviset ja keholliset harjoitukset, jotka auttavat sinua oppimaan, miltä oma energiasi ja kehosi tuntuvat eri tilanteissa, vahvistavat kykyäsi erotella omia tunne-energioitasi muista.

Kun annat itse itsellesi turvallisen tilan tunnustella energiaasi ja antaa tunteidesi nousta pintaan, voit tulla viimein kunnolla näkyväksi itsellesi. Sen kautta pystyt luomaan vahvemman yhteyden siihen itseesi, joka olet ylivastuullisuuden ja muiden kuormittavien mallien takana.

Kun tajusin, että tätähän minä tarvitsen, turvallista ja hyväksyvää nähdyksi tulemista semmoisena kuin olen, ymmärsin, että sitä samaa tarvitsevat kaikki muutkin. Samalla käsitykseni siitä, mitä empatia on, alkoi muuttua.

Aloin kokea, että tasapainoisesti ilmaistulla empatialla ei ole mitään tekemistä toisten tunteista vastuun kantamisen, niistä syyllistymisen tai niiden ratkaisemisen kanssa. Se on ennemminkin turvallisen tilan tekemistä ja hyväksyvää läsnäoloa vailla vastustusta sille tai puuttumista siihen, mitä ihminen on, mitä hän tuntee ja mitä hänessä tapahtuu. Olinpa kyseessä minä itse tai joku muu.

Kun luovumme ylivastuullisuudesta ja ymmärryksemme empatiasta muuttuu, tajuamme myös, ettei meillä ole velvollisuutta olla toisten käytettävissä aina juuri silloin, kun he sitä haluavat. Siksi pystymme huolehtimaan jaksamisestamme ja palautumisestamme aikaisempaa paremmin, ilman jäytävää syyllisyyttä. Tämä auttaa selkeiden, hyvinvointiamme tukevien rajojen vetämisessä, jotta meille jää voimia iloita herkkyydestämme myös itse.

Sillä sinun herkkyytesi on tarkoitettu sinun nautittavaksesi. Toki se on annettu sinulle myös sitä varten, että voit auttaa muita. Mutta sitäkin enemmän, jotta sinä voisit kokea itseäsi ja maailmaa kaikkinensa, suurista tunteista pienimpiin nyansseihin, niin kuin herkkä ihminen vain voi.

Koska siitä sinun elämässäsi on loppujen lopuksi kyse: sinusta. Kaiken rakkauden ja hyväksynnän, jonka annat aidosti itsellesi, annat myös muille. Ne hehkuvat sinusta ja vaikuttavat jokaiseen, jonka kohtaat, ilman sen kummempaa yrittämistä, suorittamista tai itsesi uhraamista.

Kun todella näet itsesi rakastavin silmin, pystyt näkemään niin myös muut, ilman vaateita olla jotain muuta kuin he ovat. Se on itsessään niin suuri voima, että se saa aikaan muutoksen. Miten se muutos tapahtuu, avautuu jokaisen kohdalla hänen tavallaan ja hänen ajallaan. Siitä sinun ei tarvitse huolehtia.

Se ei kuulu enää sinun vastuullesi.

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: