Oletko joutunut tilanteeseen, jossa ystäväsi loukkaantuu, vaikka sinun tarkoituksesi oli aidosti hyvä? Kun minulle kävi niin, aloin pohtia, mitä väärinkäsitys kertoo ystävyydestämme ja voisinko oppia siitä jotain.
Väärinymmärrystä seuraavana päivänä sommittelin jo sanoja viestiin, miten pahoittelisin eilistä sotkua. Jostain kuitenkin tavoitin eri näkökulmia tilanteeseen. Hetkinen…
Jotta voisin olla itseni todellinen ystävä tässä hankaluudessa ja nähdä itseni rakkaana ystävänäni, mieleen alkoi nousta kysymyksiä, joiden kautta tarkastelin tilannetta. Kysymyksiä, jotka auttoivat ymmärtämään tilanteen paremmin, näkemään tilanteen läheltä ja kaukaa, myös toisen näkökulmasta:
- Millä tavalla ystäväni on vastuussa omista tunteistaan?
- Haluanko ja onko tarkoituksenmukaista olla ikävien tunteiden kaatopaikkana?
- Minkä ja kenen takia olen niin usein ottamassa roolia, jossa ryntään ”pelastamaan tilannetta”, pyydellen anteeksi ja varmistaen että muilla on hyvä mieli?
- Minkä takia muiden hyväksynnän tarve on suurempi kuin omat tarpeeni tilanteissa?
- Minkälaista vastuunkantoa ja käytöstä toivon ystäviltäni vastaavissa tilanteissa?
- Minkälaista vastuunkantoa ja käytöstä he toivovat minulta?
- Miten haluan heidän huomioivan minut ja kokemukseni?
- Miten selvitän ystävien tarpeet ja toiveet rakentavasti jatkossa?
- Missä menee mun rajat ja mihin haluan ne laittaa?
- Miten voin rakentavasti kommunikoida omat tarpeeni ja näkökulmani tilanteissa?
Koska edellinen päivä oli elämän mustan huumorin tapaan ystävänpäivä, tajusin lopulta, että tilanne oli paras ystävänpäivälahja mitä voin saada.
Päädyin siihen, että en tässä kohtaa lähde pyytelemään anteeksi. Halusin vetää rajani nyt tähän. En sano, että tämä olisi paras tai oikea tapa handlata tilanne. Ystävyytemme kuitenkin jatkuu ja tilanteeseen voidaan palata myöhemminkin.
Mun ei tarvitse enkä pysty pelastamaan joka ikistä hankalaa vuorovaikutustilannetta. Ihmiset tulevat pahoittamaan mielensä mun seurassa hamaan tappiin asti, enkä voi saada kaikkia ihmisiä pitämään musta tai tilanteita menemään smoothisti. Mulle isoin oivallus oli, että pystyn elämään tämän kanssa ja pääsen siitä yli, ettei joku pidä musta tai toiminnastani.
Hyväksynnän hakemisen, alistumisen, hylkäämisen, uhrautumisen ja vaativuuden tunnelukot saivat kunnolla sepän moukarista! Olen ystävälleni tosi kiitollinen tästä oivalluksesta, joka vapautti mua toimimaan jatkossa aidommin omana itsenäni sekä tarpeitani sopivalla korvalla kuunnellen. Kiitos.
Ystävänpäivä-gate sai lisäksi pohtimaan kysymyksiä ylipäätänsä ystävyyssuhteisiin liittyen:
- Mitkä ovat riittävät yhteisymmärrykseen pyrkimisen ja toisemme huomioon ottamisen taidot, jotta ystävyys pysyy tasapainossa?
- Minkälainen yhteys meillä on?
- Mistä tunnistamme asiat, joista ei ole tarkoituksenmukaista puhua ja miten toimimme, jos tulee lipsahdus?
- Miten arvostus, kuuntelu, kohtaaminen ja vastavuoroisuus toteutuvat?
- Mitä voin oppia tai tehdä eri tavalla jatkossa ollakseni vielä aidompi oma itseni ystävyyssuhteissa?
- Millä tavalla avoimuus, rehellisyys ja haavoittuvuus elävät ystävyydessämme?
- Mitä tekoja ja käytöstä toivomme ystävyyden vahvistamiseksi?
- Mitkä ovat arvomme ja tavoitteemme ystävyydessä?
- Mistä tunnistan ystävän, jonka eteen vaikka taistelen?
- Mistä tunnistan tilanteen, missä on parasta päästää irti?
Toki kysymyksiä voisi kehittää paljon lisääkin – olisi hienoa kuulla sinun kysymyksesi!
Loppuun varmaan sopii toivotus: ystävällisin terkuin,
Aleksi
