4 merkkiä, milloin pärjääminen on mennyt överiksi – Selviät mieluummin yksin, kun aiheutat kenellekään vaivaa

Pärjääminen on hieno ominaisuus. On ihanaa pystyä luottamaan itseensä ja tietää, että elämästä selviytyy. Toisilla meistä pärjäämisen taito syntyy jo lapsuudessa. Vanhemmat ovat ehkä kasvattaneet sinut itsenäiseksi, reippaaksi ja pärjääväksi. Tai ehkä lapsuudenkodissasi on ollut ilmapiiri, jossa ei ole ollut tilaa tai mahdollisuutta olla heikko.

Haitallista pärjäämisestä tulee silloin, jos ihminen ei enää osaa tunnistaa avun tarvettaan ja tukeutua toiseen. Silloin tulee huomaamatta kannettua yksin isoja asioita ja elämästä tulee tahattoman raskasta.

Tässä neljä tunnusmerkkiä haitalliseksi muuttuneesta pärjäämisestä:

1. Sinun on vaikea tunnistaa, milloin tarvitset apua.

Olet niin tottunut selviämään elämän pienistä ja isoista haasteista yksin, että isonkaan vastoinkäymisen tullessa et välttämättä tunnista tarvitsevasi apua. Vaikka toinen sitä tarjoaisi, saatat vastata ”Kyllä mä pärjään” ja uskot niin itsekin. Olethan pärjännyt ennenkin.

2. Vältät avun pyytämistä, ettet kuormittaisi toista.

Avun pyytäminen tuntuu sinusta vaikealta, koska ajattelet sen kuormittavan toista ihmistä. Selviät mieluummin yksin, kun aiheutat kenellekään vaivaa.

3. Ylität helposti oman jaksamisesi rajat.

Koska olet pärjäämisen mestari ja tiedät selviäväsi lähes mistä vaan, saatat helposti yliarvioida omat voimavarasi. Sinun on vaikea delegoida asioita, minkä johdosta otat helposti myös muiden vastuuta hartioillesi.

4. Tunnet toisinaan syvää yksinäisyyttä.

Muut ovat tottuneet näkemään sinut rohkeana selviytyjänä. Voi olla, että edes läheisimmät ihmiset eivät tiedä, minkälaisia sisäisiä myrskyjä käyt lävitse. Koska jaat harvoin kamppailujasi muiden ihmisten kanssa, saattaa elämäsi näyttää ulospäin helpolta. Usein todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Pärjääjäksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Taustalla saattaa olla hyvinkin rankkoja elämänkokemuksia. Niiden kantaminen yksin voi aiheuttaa toisinaan syvää yksinäisyyden tunnetta.

Liiasta pärjäämisestä pois oppiminen on pitkä, mutta palkitseva prosessi. Jos tunnistat itsesi edellä mainituista kohdista, olet jo askeleen lähempänä kevyempää elämää.

Kun alat pikkuhiljaa hellittää, huomaat, että vähemmälläkin pärjää. Ja että elämä on paljon mukavampaa, kun sitä ei tarvitse kantaa yksin.


Lisää lohturunoja löydät uudesta Sielun sopukoita -runokirjasta: 

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image