Löydä toivo, kun kaikki on menetetty – surun 5 vaihetta

Sanotaan, että suruprosessissa on viisi eri vaihetta – kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyminen. Monilla meistä on aikaa käydä näitä vaiheita läpi jo läheisen sairastamisen aikana, mutta monilla nämä vaiheet tulevat rajummin ja nopeammin, jos tieto läheisen poismenosta tulee yllätyksenä.

Miten sinä olet kokenut nämä surun vaiheet omassa elämässäsi? Mitkä vaiheet ovat olleet helpompia ja kestäneet hetken, mitkä vaikeimpia ja kestäneet kauemmin?

Itse olen joutunut kohtaamaan kuoleman aina äkillisesti ja menetykset ovat olleet suuria shokkeja. Ensimmäiset kolme vaihetta on pitänyt pikakelata ja masennuksessa ja hyväksynnässä on mennyt lopulta jopa vuosia. Luke Allnutin uutuuskirja Taivas on meidän kosketti minua syvältä, sillä sen ansiosta sain viipyillä pitkään surun eri vaiheissa ja todella pohtia niiden merkitystä itselleni sekä niiden vaikutusta ihmissuhteisiini. Kirjan päähenkilö on syöpään sairastuneen pojan isä, jonka rehellisen raaka kerronta ja välillä aika hurjatkin valinnat vievät lukijan mukaan tunnematkalle pohtimaan omia ihmissuhteitaan ja arvojaan. Mikä tässä maailmassa loppujen lopuksi on tärkeintä?

Mitä tarpeita sinulla on silloin kun suru ottaa vallan? Miten muut voisivat auttaa sinua hyväksymään menetyksesi?

1.KIELTÄMINEN et näe, et kuule, et tunne

”Niin, hän on nyt vähän väsynyt”, minä sanoin yrittäen hillitä äänestäni kuultavan ärtymyksen. (Kirjasta Taivas on meidän)

Sairauden pelko on niin kaiken nielevä, että ummistat siltä silmäsi. Et pysty kohtaamaan sitä, joten rakennat ympärillesi suojamuurin. Sinun pitää olla vahva, kun rakastamasi on nyt heikko. Hätistelet sairauden oireet pois silmiltäsi kuin ärsyttävät kärpäset. Totta kai näet ne, ethän ole mikään idiootti, mutta jos sanot ne ääneen, niistä tulee totta, eivätkä ne SAA olla totta. Tämä on niin epäreilua!

Yritimme välttää totisuutta, joten näytimme iloista naamaa, näyttelimme, poikkesimme kotimatkalla jäätelölle. Musertavinta oli kaiken arkipäiväisyys. (Kirjasta Taivas on meidän)

Elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Ruokaa on tehtävä, töissä käytävä, hampaat pestävä. Ei ole aikaa keskittyä siihen, mikä voisi katkaista normaalin tuoman turvan. Arki, joka oli ennen ollut puuduttavan tylsää, on nyt jatkuvuuden köysi, johon tartut entistä tiukemmin. Hääräät tehokkaasti arkisten puuhien parissa, iloisesti ja liioitellun kevyesti. Surun musta ja painava peitto ei voi kaataa sinua, jos liitelet pinnalla ja pysyt aktiivisena.

”En usko, että Jack on rukousten tarpeessa”, minä sanoin. Janet käyttäytyi aivan kuin Jack olisi kuolemaisillaan. ”Se voidaan parantaa. Niin meille sanottiin.” (Kirjasta Taivas on meidän)

Ihmiset ympärilläsi ovat pahoillaan, huolestuneita, järkyttyneitä ja surullisia. He eivät tiedä, miten suhtautua kieltämiseesi – vähättelevätkö hekin sairautta kanssasi, jolloin he voivat vaikuttaa välinpitämättömältä, vai ovatko aidosti pahoillaan, jolloin voivat saavat niskaansa ärtymyksesi ja syytöksesi? Sinusta heidän surunsa tuntuu ylellisyydeltä, johon sinulla ei ole varaa. Heillä on aina mahdollisuus ottaa etäisyyttä ja palata hetken voivottelujen jälkeen omaan täydelliseen elämäänsä. Vihan tuli alkaa jo kyteä.

2.VIHA – kovaa kamppailua surua vastaan

Yleensä ympäröivää elämää ei huomannut – se oli vain kohua, humua taustalla. Siltä voi ummistaa silmänsä, sen voi torjua mielestään. Mutta nyt se oli äkkiä kimeää, kuulosti korvissani koirapilliltä. (Kirjasta Taivas on meidän)

Pian todellisuutta ei kuitenkaan voi enää paeta – se on kohdattava. Sairaus vaatii näkemistä ja kuulemista. Elämä on tässä ja se huutaa TUNNE MINUT, tunne apatia, tunne suru! Vajoa, anna elämän raadollisuuden hukuttaa sinut hetkeksi. Elämä lupaa, että löydät tien pois, kunhan ensin antaudut sille. Mutta sinä et luota enää elämään, et sen kannattavuuteen, et sen oikeudenmukaisuuteen. Maa jalkojesi alla on järkkynyt etkä usko enää mihinkään henkiseen, mihinkään tunteeseen. Nyt on tekojen aika, maa on paikattava, sairaus voitettava!

Hän oli ollut rohkea, he sanoivat, soturi. Taivaaseen oli saatu uusi enkeli. En pystynyt lukemaan enempää. Pelkkää ajanhukkaa, auringonlaskukuvia, toivon torstaita ja kiitoksen keskiviikkoa, mietteitä ”kiitollisuudesta” ja ”tietoisesta läsnäolosta”. Koska kaikki puheet ”urheudesta” ja ”siunauksesta” olivat harhakuvitelmaa, huijausta, sokerikuorrutus sille tympeälle totuudelle, että heidän lapsensa olivat kuolemaisillaan ja etteivät he tehneet mitään pelastaakseen heitä. (Kirjasta Taivas on meidän)

On helpompaa katkeroitua kuin surra, helpompaa vihata ja syyttää muita kuin katsoa peiliin ja nöyrtyä elämän haasteiden edessä. Katkeruus aiheuttaa vihaa. Miksi hän, miksi minä, miksi näin? Viha pitää maan pinnalla, se laittaa toimimaan ja peittää kaikki muut tunteet. Vihasi pelottaa muita ja he ottavat sinusta etäisyyttä. Viha kovettaa sydämesi ja eristää sinut, vie uskon ja toivon. Et voi ymmärtää muiden huolta, muiden tarvetta pysähtyä asian äärelle ja uskoa kaikella olevan tarkoituksensa. Ylemmyydentunne ottaa vallan. Muut ovat antaneet periksi surulle, mutta sinä et!

3.KAUPANKÄYNTI – kohtalon kello tikittää

Silloin kun sai elää rauhassa, kun huolet olivat pieniä ja arkisia, aika oli näkymätön: se vain virtasi, soljui jonnekin kuin taustalla hiljaa pyörivä sovellus. Mutta nyt aikaa oli mahdotonta olla huomaamatta: se oli uhkaava, lähtölaskentaa tikittävän valtavan Orwellin kellon sekuntiviisari. (Kirjasta Taivas on meidän)

Muut ehdottavat, että nauttisit ajastasi rakkaasi kanssa, mutta sinä vietät kaiken aikasi taistelutantereella, etsien, kokeillen, vertaillen, kiivaasti hengittäen, vihan tulta ammentaen. Sinä aiot ratkaista tämän ja sinulla on kiire! Olet valmis tekemään kaikkesi, antamaan vaikka paidan päältäsi. Mutta mitä jos et onnistu? Mitä jos tämä löytämäsi keino, ohut oljenkorsi johon kukaan muu ei usko, ei toimikkaan, mitä sitten? Sankarimainen vastuun viitta alkaa painaa harteillasi.

Mitä minä oikeastaan etsin? Lykkäystä? Erilaista ennustetta? Jotain internetin slummeista löytyvää akateemista tutkimusta, joka osoittaisi, että lääkäri oli väärässä? Täytyi vain kaivaa syvemmältä, seurata johtolankoja, linkkejä, hämäräperäisiä blogeja. (Kirjasta Taivas on meidän)

Huomaat pian, ettei sinulla olekaan enää sitä, millä voisit kauppaa elämän kanssa käydä. Ei uskoa, ei toivoa, ei muiden tukea, ei mitään. Alat vaipua itsesääliin, tiuskia rakkaimmillesi. Voimasi alkavat ehtyä joten luovutat vihdoin taistelun kohtaloa vastaan. Et voinut ylittää sitä, mikä oli tarkoitettu tapahtuvaksi, joten vajoat. Käperryt vierelläsi kärsivällisesti odottaneen surun mustan peiton alle.

4.MASENNUS – kiireen jälkeen on pakko pysähtyä apatiaan

Kaikki peittyi jälleen usvaan, tunsin olevani tässä mutten kuitenkaan, leijuin jossain ja katsoin itseäni. Maailma oli, mutta jossain muualla. Kuin sukeltaisi veden alle, tajuaisi vain hämärästi, mitä pinnalla tapahtuu. (Kirjasta Taivas on meidän)

Surun peitto pitää sinut turvassa muiden katseilta, muiden tunteilta, elämän sietämättömältä jatkumolta. Nyt saat luvan levätä ja kohdata hautaamasi häpeän ja syyllisyyden tunteet. Elät muistoissasi ja kyseenalaistat valintojasi. Olitko ”ollut tarpeeksi” tässä ihmissuhteessa? Annoitko aikaasi, tunsitko todella hänet, osallistuitko riittävästi hänen elämäänsä, kehuitko ja sanoitko rakastavasi? Mitä muistoja kiität, mitä kadut ja mitä niistä opit?

Välillä suru pusertaa niin, että haluat kuolla nykyhetkessä, mutta elämä pyytää sinua jatkamaan. Se haluaa sinut tulevaisuuteensa, se uskoo sinuun ja se pyytää sinua aloittamaan uudenlaisen elämän. Elämän kuoleman jälkeen.

Minunhan olisi pitänyt silmäillä joka ainoa päivä ja hetki hänen kasvojensa piirteitä, vaalean ihon jokaista tuumaa. Ei sitä unohda koskaan, niinhän sitä sanotaan. Ei koskaan. Heidän kosketustaan, sormien sileyttä, herttaista, hellyttävää hymyä, naurua, jonka kuulee äkkiä raikuvan huoneessa tiskatessaan astioita. Ei sitä unohda. Mutta kyllä sen unohtaa ja nopeammin kuin arvaakaan, ja sitten iskee häpeä – häpeä siitä, ettei ole rakastanutkaan tosissaan, että on pelkkä huijari. (Kirjasta Taivas on meidän)

Uusi elämä aloitetaan pohjalta, häpeän ja syyllisyyden mutaisesta suosta. Raskaat tunteet vaativat sinulta aikaa. Läheisesi, jotka surivat jo aikanaan, eivät ehkä ymmärrä, että tämä on nyt sinun aikaasi – irtipäästön aikaa. Sinun on annettava ja tehtävä itsellesi tilaa, tilaa jollekin uudelle. Kuolema muuttaa arvojasi ja sinun on luotava itsesi uudelleen, luotava arvojesi mukainen elämä. Tämä on tehtävä yksin, ilman kenenkään apua, sillä kukaan ei voi ymmärtää häpeääsi, ei poistaa syyllisyyttäsi, eikä surra puolestasi.

”Tämä on kauheaa aikaa, mutta et voi jatkaa noin. Sinun on alettava tehdä jotain. Ehkä voisit aloittaa taas työt, käynnistää jonkin uuden projektin…” (Kirjasta Taivas on meidän)

Kenelläkään muulla ei ole oikeutta päättää, koska on sinun aikasi nousta apatiasta ja osallistua taas elämään. Kuuntele vain itseäsi.

5.HYVÄKSYMINEN – tilaa ja aikaa vanhalle sekä uudelle

Ehkä se johtuu yksinolosta, punaisen kiven tyynnyttävästä vaikutuksesta, mutta täällä on helppo ajatella. Nyt maailmassa on kirpeyttä, se on kuin aamuinen kuura, niin haurasta ja puhtoista, että pelottaa astua askeltakaan. Huomaan ympäriltäni asioita, pikkuseikkoja, joita en ole ennen nähnyt. (Kirjasta Taivas on meidän)

Kun vihdoin alat kurkkia ulos surun peiton alta, näet aivan toisenlaisen maailman. Rakkaimpasi on lähtenyt tästä maailmasta, mutta maailma on täynnä rakkautta. Hän on edelleen täällä, hän elää edelleen. Tunnet hänet vierelläsi, puhut hänelle mielessäsi. Näet hänet läheisissäsi, joita kaipaat jälleen vierellesi. Tarinointinne yhteisistä ajoistanne muistuttavat siitä, miten merkityksellinen rakkaimpasi aika täällä maan päällä on ollut.

Aika menettää merkityksensä, sillä et ole menettänyt mitään, päinvastoin. Olet saanut kokea ja tuntea suurta ja ajatonta rakkautta, etkä vaihtaisi hetkeäkään pois.

Kyynel vierähtää, toinen, kolmaskin, niistä ei tule loppua, mutta en välitä, näkeekö joku itkuni junassa, katson vain, miten onnellisia me olimme auringon helliminä, kun mikään ei vielä tahrannut pientä maailmaamme. Siinä on meidän entisemme. Ihana entinen elämämme. (Kirjasta Taivas on meidän)

Et enää pelkää surua, sillä surusi sitouttaa sinut rakkauteen, herkkyyteen, pelottomuuteen ja vastuuseen. Elämä on nyt, tässä hetkessä.


Taivas on meidän (Otava 2018) on brittiläistaustaisen kirjailijan Luke Allnuttin esikoisromaani. Kirjassa kuvataan kamppailua sairautta vastaan. Mitä jää jäljelle, kun oma lapsi sairastuu parantumattomasti? Syvästi koskettavassa tarinassa toivo löytyy, kun kaikki on jo menetetty.


> Tilaa vuoden riipaisevin romaani tästä <