Milloin viimeksi koit kaipausta?

Milloin viimeksi koit kaipausta? Sitä syvää, riipaisevaa, kaunista ja pyhää tunnetta, jossa on kaihoa ja sielun pakottavuutta mukana.

Kaipauksen kavereita ovat sellaiset yhä käytetyt sanat kuin kauneus, ikävä ja rakastettu. Myös sellaiset unohdetut, vanhat ja epäkäytännölliset sanat kuin tenho ja mielitietty. Ei ole montaakaan vuosikymmentä siitä, kun nämä sanat olivat totta ihmisille. Ne syntyivät kansallisrunoilijoiden muistikirjojen sivuilla ja elivät ihmisten puheessa. Missä ne ovat nyt? Kuka enää myöntää kaipaavansa?

On hienompaa olla löytänyt, perillä ja täysissä voimissa. On itsenäisempää olla aktiivinen ja voimakas – sängyssä, urheillessa ja töissä. Niin voikin olla. Ihmiselämässä moni asia on mahdollista yhtä aikaa.

Ehkä oletkin jo voittanut itsesi. Kävellyt tulisilla hiilillä ja kohdannut pelkosi silmästä silmään. Se on arvokasta. Olet saavuttanut haluamasi, kaatanut raja-aitoja ja uskonut itseesi.

Tai sitten tiedät, ettet aina tiedä. Tunnet, mitä tunnet ja yrität hyväksyä sen. Etsijä ei lupaa tiettyä lopputulosta. Joskus homma menee maaliin, joskus ei. Saattaa mennä vinoon, vaikka kuinka yrittäisi suoraan. Etsijän asenne on silti avoin. Hän pyrkii elämän kanssa sujuvaan yhteistyöhön ja antaa joskus elämänkin viedä. Se ei tarkoita vastuun vierittämistä vaan sitä, että etsijä osaa olla myös laineilla kannateltavana.

Olen minäkin jo melko lailla kotonani minussa, elämässä. Sydämeni kautta virtaa enemmän rakkautta kuin tarvitsen. Silti… Hetkinä jolloin katson tähtiin tai tuttuihin, tuntemattomiin silmiin… Kaipaan kuitenkin.

Kaipauksella on kasvottomat kasvot. Se on sisintä liikuttava tunne, johon mahtuu mukaan koko elämä. Yhteys ja sen puute. Lapsi ja sen kasvu. Muistot, haaveet ja valinnat. Hetket, joita et ole saanut kokea, ja hetket, jotka olet kokenut. Ihmisen elämän väliaikaisuus ja ikiaikaisuus.

Elämä on vuoropuhelua kaipauksen ja täyttymyksen välillä

Jos katsot tarkkaan, näet kaipausta kaikkialla. Yllättäen silmiin tulvahtavissa kyynelissä, kun kukaan ei muka näe. Tai huokauksessa pitkän päivän jälkeen. Kaipaus on piilossa monen oven takana. Paketoituna nätisti tai sotkuisesti sivuun kuin kellariin siirretyt tavarat. Oletko jo avannut niitä ovia?

”Saanko mä lämmittää sulla mua?” kysyy lapsi aamulla kainalossa. Hän on nukkuessa vaeltanut etäämmälle ja on kylmissään.

Tämä on yhteyden hakemista. Etsimme paikkaa jonkun kainalossa, eikä toisen viereen niin vain tulla. Sen ymmärtäminen on kaipausta.

Kaipaus tietää, ettei ihminen voi lopulta kontrolloida elämää. Joskus joku karkaa käsistä, vaikka kaiken piti mennä toisin. Tai se, jonka oletit löytäväsi, ei koskaan saapunutkaan. Ehkä joku siirtyi rajan toiselle puolen ja sinä jäitkin tänne. Ehkä täytyit, täydellistyit, sulauduit, tulit yhdeksi. Ikuisesti?

Kaipaus asuu minussa. Olen ihminen.

Tämä teksti on julkaistu lokakuussa ilmestyneessä kirjassani Etsijän kirja – mitä on olla ihminen? (Otava, 2017). Jos etsiminen, löytäminen ja elämänläheinen henkisyys kiinnostavat, kutsun sinut kirjani sivuille. Löydät sieltä elämän kuiskauksia, tosielämän tarinoita, lasten viisauksia, harjoituksia ja kirjoituksia, jotka voivat luoda lohtua, itsetuntemusta ja toivoa oman ihmisyytesi tutkimusmatkalla. Tapaamisiin, <3 Susanna.

Artikkelikuva: Lari Laasjärvi PhotoGraphy, laasjarvi.lari@gmail.com

Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa:
  • Etsijän kirja – Mitä on olla ihminen?

    27,90  (sis. alv)
    Lisää ostoskoriin