Perfektionismi uuvuttaa. Mikään ei lopulta riitä. Tulee uusia vaatimuksia, aina on jotain kesken tai saavutusten tilalle saapuu menettämisen pelko.
Perfektionismi tuo elämään kireyden tunnetta, jännittyneisyyttä, epäonnistumisen pelkoa potenssiin tuhat ja valtavan paineen pitää kaikki kasassa. Perfektionismista hellittäminen taas tuo elämään sallivuutta, pehmeyttä, joustavuutta, huolettomuutta ja luottamusta siihen, että jos kaikki ei mene niinkuin haluaa, sillä on usein jokin tarkoitus.
Perfektionismiin liittyy yritys kontrolloida elämää. Se miksi elämää taas yritetään kontrolloida, johtuu sisäisestä turvattomuudesta, jonka juuret ovat usein jo kaukana lapsuudessa. Kontrolloimalla yritetään hakea takaisin sitä turvaa, jonka on kokenut menettävänsä. Ymmärrettävää. Mutta mahdotonta.
Perfektionismi ei aina näy ulospäin klassisesti vaikkapa siivousfriikkeytenä tai työn viilaamisena loputtomiin. Perfektionismia voi ilmetä myös hyvin vaikkapa kehoon, liikkumiseen ja syömiseen liittyvissä asioissa. Sitä voi esiintyä ihmissuhteissa ja pyrkimyksenä kontrolloida omaa tunnemaailmaa.
Perfektionismiin liittyy jatkuva paineen tunne, vaikeus ”antaa olla” sekä epärealistiset vaatimukset itseä ja joskus myös muita kohtaan.
Perfektionismin takana on pyrkimys suojautua kivulta. Se uskottelee, että jos olet tai toimit täydellisesti, voisit välttyä vaikkapa arvostelluksi tulolta, epävarmuudelta tai pettymyksiltä.
Perfektionismin pyrkimys on koittaa ottaa vastuulleen kaikki, sellaisetkin asiat joita ei voi oikeasti mitenkään kontrolloida.
Miten voi alkaa hellittämään?
Tiedostamalla, missä vaatii itseltään liikaa. Ymmärtämällä että se ei tapahdu hetkessä, vaan uusien mallien opettelu todella vaatii aikaa ja kysyy myös sisäisen turvallisuuden vahvistamista. Se kysyy armollisuuden ja myötätunnon harjoittelua.
Se kysyy myös kykyä harjoitella kohtaamaan epävarmuuden ja epäonnistumisen tunteita, jotka ovat lopulta vain tunteita, ei jotain joiden tulisi saada sanella maailmamme rajoja.
