Vielä viitisen vuotta sitten, noin kahdeksannen ammatinvaihdoksen kynnyksellä pelästyin olevani jotenkin viallinen. Viisikymmenlukulaisen ehdottomana hyveenähän on pidetty opitun tai opiskellun ammatin pitkäjänteistä ja tunnollista harjoittamista hamaan eläkeikään saakka. Minä en siihen pystynyt. Ammatit, maat ja asuinpaikat vaihtuivat. Ja kyllä, muutama mieskin.
Viallisuusepäilyni keskelle tuli mieleeni hetki parinkymmenen vuoden takaa. Kaunis kesäkuun iltapäivä väliaikaisasuntoni pienellä parvekkeella. Olin juuri ripustanut hammaslääkäritakkini naulaan, muuttanut takaisin Suomeen, eronnut ja päättänyt ryhtyä iskelmälaulajaksi. Tuntui hyvälle, keveälle ja onnelliselle. Niin hyvälle, että kopsautin kenkieni kannat sotilaallisen juhlallisesti yhteen ja lupasin isoon ääneen itselleni, kesälle ja koko parvekkeelta avautuvalle maailmalle, etten koskaan tekisi mitään, mikä kasvattaisi kiviä vatsaan.
Sittemmin olen oivaltanut eläneeni juuri sellaista elämää, kuin minun on pitänytkin. Rohkeaa, itseni näköistä, merkityksellistä ja enimmäkseen hyvältä tuntuvaa. Rikasta.
Rakastan sitä, mitä teen ja teen sitä, mitä rakastan. Olenko siis etuoikeutettu, kun saan niin tehdä?
Näin kuulee usein sanottavan ja näin on tullut itsekin ajateltua. Mitä hittoa! Etuoikeutettu kun SAAN tehdä.
Kuka tai mikä tuon SAA- tai EI SAA -luvan antaa, tai on antamatta? Mitkä ovat perusteet ja kriteerit, joilla kyseinen lupa myönnetään. Ja myönnetäänkö se vain harvoille ja valituille?
Onhan tutkittua, että vain noin viisi prosenttia ihmisistä tekee sitä, mitä haluaisi. Tutkimuksia tukee myös saattohoitaja Bronnie Waronin lista asioista, joita ihmiset kuolinvuoteellaan katuvat eniten. Ylivoimainen listavoittaja on oma elämätön elämä. Se, ettei ihminen ole tehnyt sitä mitä sydämestään olisi halunnut. Surullista.
Onko nyt sitten niin, että kaikista ihmisistä vain viidelle prosentille myönnetään tuo “rakkaustekemisen” lupa? Vai voisiko olla, että lupaviranomainen istuukin meidän jokaisen omien aivojen pääkonttorissa etuoikeutta jakamassa?
Odottaako ihminen koko elämänsä lupaa joltain ja jostain itsensä ulkopuolelta? Kun lupa ei tipahda, niin elämä hurahtaa muiden uskomusten, rajoitusten, odotusten, toiveiden ja miellyttämisen verkoissa. Sätkynukkena. Pääkonttorin virastohyypiö on kukistanut diktatuurisin vallankäytön välinein vaivihkaa ja salakavalasti ihmisen oman sydämen pyhän ja kauniin, elämää arvostavan kutsumuksen.
Vai onko kyse valitsemattomuudesta? Itsen näköisen elämän eläminen vaatii ihmiseltä vastuun ottamista omista valinnoista ja päätöksistä. Itsenjohtamisesta. Pelottavaa. Valitsemattomuuden varjoissa ei tuota vastuuta tarvitse ottaa. Voi antautua ulkoa johdettavaksi. Huonosta ja elämättömästä elämästään voi sitten syyttää sitä “Jotain Muuta”. Valitettavasti valitsemattomuus vasta vaaroja täynnä onkin – pettymistä, kyynistymistä, katkeroitumista, sairastumista…
Rikas elämä on matka, jolle kannattaa lähteä.
Se on matka, jolle lähteminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Matka, joka on jokaisen matkaajan itsensä näköinen. Matka, jonka jokaisella askeleella on tarkoitus.
Matkanteko ei ole edes kovin vaikeaa, kun vain rohkenee tutustua itseensä, tunnistaa itselleen merkitykselliset ja arvokkaat asiat ja miettii, mitä on valmis tekemään, ettei tarvitsisi kohdata katumusta kuolinvuoteellaan. Kun oppii kuuntelemaan itseään ja tiedostamaan, milloin on tekemässä jotain, mikä ei ole lähtöisin omasta itsestä, omasta tahdosta, omasta sydämestä. Mikä ei tunnu hyvälle. Kun on myös kyltymättömän utelias.
Kukaan ei voi kulkea askeltakaan toisen puolesta. Itse pitää.
Mutta ei yksin. Matkalle voi pyytää rinnallakulkijoita, ajatuskumppaneita, oppaita, tukijoukkoja, valmentajia…
Sydänten rohkaisijoita ei voi olla koskaan liikaa. Haluan olla yksi heistä. Haluan auttaa valmennettavaani löytämään itsessään etenkin itseltään vielä piilossa olevia kyteviä kipinöitä – palavia haluja, uskomattomia kykyjä, intohimon roihuja ja väkeviä kutsumuksia. Auttaa häntä elämään kutsumuksensa todeksi. Niin että elämä olisi enemmän.
Mä haluun katsoo, mistä täs mun elämäs on kyse,
etten vain kyde, kyde, kyde,
mä haluun, et mun silmissä palaa,
ja joka ainoo hetki on oikee
ja et rakkaus tekee onnesta soikeen.
