Nämä 10 kysymystä kannattaa kysyä itseltään, vaikka ei edes aikoisi vastata

Jokainen meistä haluaa olla onnellinen, omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan. Viime vuosi oli itselleni käänteentekevä kysymyksessä omasta onnellisuudestani. Tein paljon uusia oivalluksia ja ihan konkreettisia muutoksiakin niiden seurauksena. Yhdestä tärkeästä oivalluksestani kerroin tässä jutussani.

Samalla kuitenkin havahduin onnellisena olemisen monikerroksisuuteen. Kestävä onnellisuuden tunne – vaikka sen löytäisikin – ei kuitenkaan ole tasainen olotila, vaan se on kuin päivästä ja hetkestä toiseen vaihteleva säätila.

Jokainen olotilani ja tietoinen havaintoni on tarkoitettu viemään minua eteenpäin omassa kasvussani, on sitten kyse onnellisuudesta tai mistä tahansa muusta henkilökohtaisesti tärkeästä asiasta. Lopulta havainnoista tekemäni tulkinnat ovat kaikkein ratkaisevin tekijä sen suhteen, miten koen elämässäni onnellisuutta.

Itselle kannattaa tehdä kysymyksiä, vaikka niihin ei olisi edes tarkoitus vastata. Näitä alla olevia kysymyksiä onnellisuudesta tein itselleni  viime vuoden aikana. Joihinkin kysymyksiin sain selkeitä vastauksia, joihinkin en, mutta luotan siihen että vastaukset tulevat kyllä aikanaan sopivassa muodossa, ajassa ja paikassa.

Sinäkin voit virittäytyä näiden kysymysten äärelle. Riittää, että luet kysymyksen, annat itsellesi luvan tuntea kysymyksen voiman ja siihen liittyvä reaktion kehossasi. Sen jälkeen, jos vastauksia alkaa tulla itsestään, anna niiden tulla, ja voit tarvittaessa kirjoittaa niitä itsellesi ylös. Muista, että vastaus voi joskus tulla esiin kehon tuntemuksena tai symbolina, jonka merkityksen vain sinä voit ymmärtää.

10 kysymystä onnellisuudesta

1. Jos en koe olevani onnellinen, mikä minua estää olemasta onnellinen juuri nyt?

2. Miten määrittelen itselleni sen, millaisista asioista onnellisuuteni koostuu?

3. Millaisista pienistä asioista voin olla onnellinen?

4. Millaisista isoista asioista voin olla onnellinen?

5. Kuinka itse arvotan ja suhteutan pienet ja isot onnellisuutta tuottavat asiat elämässäni?

6. Miten suhtaudun sitku- ja mutku -ajatuksiin, kun niitä väistämättä välillä tulee (olenhan ihminen)?

7. Miltä onnen tunne tuntuu kehossani, kun tutkin minulle tyypillistä olotilaa tai tuntemusta onnellisuudesta?

8. Miltä minusta tuntuu, kun antaudun ajatukselle, että olen yhtä aikaa täydellisesti keskeneräinen ja onnellinen?

9. Miltä minusta tuntuu, kun antaudun ajatukselle, että ansaitsen olla onnellinen?

10. Millaista elämäni olisi silloin, kun minun ei enää koskaan tarvitsisi tavoitella onnellisuutta tai juosta sen perässä?

”Kaikkien pelkojesi lähde löytyy yhdestä virheellisestä uskomuksesta: onnellisuutesi löytyy jostakin muualta.” – Robert Holden

Kun haluan vastauksia mihin tahansa kysymykseen, minulla on tapana napata intuition johdattamana jokin kirja hyllystäni. Tämän vuoden ensimmäisenä päivänä kaipasin itselleni uuden vuoden teemaa, joten kaivoin kirjahyllystäni Paulo Coelhon kirjan ”Elämä. Kauneimmat mietelauseet”  ja avasin summittaisesti yhden aukeaman kirjasta. Kuinka ollakaan, sain sieltä osuvan, omaa onnellisuuttani kasvattavan vastauksen, jonka otin uudenvuoden lupauksekseni <3

“Aion katsella tämän vuoden jokaisena päivänä kaikkea ja kaikkia kuin ensimmäistä kertaa – varsinkin pieniä asioita.” – Paulo Coelho

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image