Alistumisen ja hylkäämisen tunnelukot voivat näkyä itsearvostuksen puutteena tai hylätyksi tulemisen pelkona

Tunnelukot eivät ole vikoja tai virheitä, vaan itseasiassa hyvin ymmärrettäviä tapoja reagoida ja muodostaa tulkintoja varhaisten kokemustemme perusteella. Tunnelukot ovat linssi, jonka läpi maailmaa katsomme ja jotenkin kummasti tunnumme vetävän puoleemme juuri sellaisia kokemuksia, jossa lukkomme pääsevät tulemaan näkyville.

Se tekee usein kipeää. Ja silti nämä kokemukset ovat valtavan arvokkaita mahdollisuuksia nähdä lukon taakse ja antaa itselleen mahdollisuus kohdata se herkkä tunne tai kipeä kokemus, minkä suojaksi tunnelukko on syntynyt. Se ei käy tosin viikossa, vaan kysyy toistoja, sitoutumista ja usein myös turvallisia vuorovaikutussuhteita tueksi.

Tutkitusti tunnelukkojen kanssa työskentelyyn on realistista varata 9–12 kk. Tämä on myös oma kokemukseni. Sillä oletuksella, että aidosti on valmis työstämään tilannettaan. On myös ok, jos ei vielä ole. Silloin on kuitenkin oletettavaa, että saman tyyliset kaavat toistuvat elämässä ja ihmissuhteissa.

Itse toistin useammassa parisuhteessa hyvin samoja kaavoja, kunnes vasta kolmannen kierroksen jälkeen oli sanotusti mitta täynnä ja olin oikeasti valmis katsomaan, mikä minua ajaa toistamaan samoja kaavoja yhä uudestaan ja uudestaan.

On hienoa huomata, että työskentely todella helpottaa asioita, jotka olivat aiemmin tulenarkoja. Se, että työstää näitä asioita ei tarkoita, että elämän tulee olla koko ajan yhtä vellomista.

shutterstock_348107705

Hylkäämisen tunnelukko

Hylkäämisen tunnelukko alkaa kehittymään jo ensimmäisten elinvuosien aikana. Tällöin lapsuudenkodin tunnelma on usein ollut ailahteleva, epävakaa, arvaamaton, kylmä ja emotionaalisesti poissaoleva. Ihmisellä, jolla on hylkäämisen tunnelukko on usein vaikea luottaa ja olo on helposti turvaton ja pelokas.

Hylkäämistä pelätään  poikkeuksellisen paljon, ymmärrettävästi. Yleisin seuraus tälle tunnelukolle on masennus. Muita mahdollisia seurauksia ovat läheisriippuvat suhteet tai läheisten suhteiden välttäminen kokonaan. Hylkäämisen tunnelukkoa on turvallista käsitellä tuella ja antaa sille aikaa.

Ihminen kaipaa ja tarvitsee valtavasti turvaa, luotettavuutta sekä hyväksyntää. Jossain määrin jokainen ihminen pelkää hylätyksi tuloa, mutta ihminen, jolla tämä lukko on vahva, tekee melkeinpä mitä hyvänsä, ettei joudu kokemaan hylätyksi tulon kipua. Kurjaa kyllä, tällöin ihminen tietyllä tavalla hylkää itse itseään.

Alistumisen tunnelukko

Alistumisen tunnelukko voi syntyä myöhemmin lapsuudessa ja nuoruudessa, ei välttämättä ensimmäisinä elinvuosina. Tällöin ihminen on kohdannut vähättelevää, rankaisevaa, ylikontrolloivaa ja liian vaativaa kohtelua. Ihminen reagoi tähän vähätellen itseään, alistuen, tunteitaan tukahduttaen.

Tämä näkyy heikkona itsearvostuksena, omien tarpeiden kieltämisenä tai vähättelynä, miellyttämisenä ja vaikeutena vetää rajoja. Voi ilmentyä myös passiivisaggressiivisia purkauksia. Ihminen tuntee olevansa ansassa. Tätä tunnelukkoa työstäessä ihminen tarvitsee sitä, että hänen tunteensa, tarpeensa ja rajansa otetaan tosissaan ja niitä kunnioitetaan. Hän tarvitsee terveen itsekunnioituksen vahvistamista.

Seuraavassa osiossa kirjoitan epäonnistumisen ja häpeällisyyden tunnelukosta ja kolmannessa osiossa siitä, kuinka tunnelukkoja voi lähteä työstämään inhimillisesti ja realistisesti.

Lähteenä on käytetty kirjoittajan omia kokemuksia, kognitiivisen lyhytterapian opintoja sekä Tunne lukkosi -kirjaa.

Tee tunnelukko testi täältä


Kurkkaa myös Eevin kirja Tunne itsesi parisuhteessa:

3 KORTTIPAKKAA yht. 49€!  
PUOTIIN
close-image