Rakastatko herkkää ihmistä, mutta sinun on välillä vaikea ymmärtää häntä? – Poimi tästä vinkit yhteiselämän helpottamiseksi

Saan välillä kyselyjä liittyen erityisherkkyyteen parisuhteessa. Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan ja niin siitä on kirjoitettukin (mm. Elaine Aron, Erityisherkkä ihminen ja parisuhde). Tässä kirjoituksessa tarkastelen muutamia herkkyyteen liittyviä asioita siitä näkökulmasta, miten vähemmän herkkä kumppani voisi paremmin ymmärtää herkkyyttä.  Miten olla herkän ihmisen tukena tietyissä tilanteissa?

Asiakkaitteni kertomusten perusteella tietyt asiat tyypillisesti hiertävät heidän parisuhteissaan. Ihmissuhde on totta kai kahden kauppa, ja joustoa tarvitaan molemmilta osapuolilta. Toisin sanoen, herkkyydestä ei pidä tehdä asiaa, joka määrittää koko suhdetta ja kaventaa toisen osapuolen mahdollisuutta elää itselleen hyvältä tuntuvaa arkea. Kompromisseja tarvitaan puolin ja toisin.

Erityisherkkyys tuo oman vivahteensa romanttiseen kumppanuuteen. Tutkimusten mukaan erityisherkkä ihminen on jonkin verran onnellisempi suhteessa toisen erityisherkän kanssa, mutta voi hyvin olla onnellinen myös suhteessa ei-erityisherkän kanssa. Kahden hyvin erilaisella synnynnäisellä temperamentilla varustetun ihmisen yhteiselo voi olla aika ajoin haastavaa, mutta jos tahtoa, välittämistä ja yhteistyöhalukkuutta löytyy, voi kumppanuus olla molempia osapuolia rikastuttava, sen sijaan, että se olisi hankala.

Muutamia asioita, jotka on hyvä tietää erityisherkästä parisuhteessa

Erityisherkkä ihminen kaipaa aitoa yhteyttä toiseen ja kyllästyy, jos suhteesta puuttuu syvyys. Läsnäolon ja läheisyyden puute ja keskustelujen rajoittuminen arkipäivän asioiden puimiseen puuduttaa herkän ihmisen nopeasti. Hän hakee ihmissuhteiltaan kontaktia, aitoja tunteita ja merkityksellisyyttä. Jäädessään ilman niitä herkkä vetäytyy ja alkaa voida huonosti. Voit pitää parisuhteesi hyvässä kunnossa olemalla läsnä herkälle kumppanillesi, antamalla aikaasi ja hellyyttä, osoittamalla olevasi kiinnostunut hänestä ja juttelemalla rohkeasti sydäntäsi koskettavista asioista. Vaikeistakin asioista täytyy voida puhua, jotta suhteessa säilyy läheisyys.

Herkkä on taipuvainen syvällisiin pohdintoihin ja saattaa olla herkkä myös huolestumaan. Saattaa tuntua siltä, että hän murehtii turhia ja huolehtii asioista, joista vähemmän herkkänä et ole lainkaan huolissasi. Herkän ihmisen mieli on vilkas ja se askartelee jatkuvasti monenlaisten asioiden kanssa. Se saattaa aiheuttaa stressiä. Voit auttaa häntä kuuntelemalla, kannustamalla ja rauhoittelemalla. Hän usein haluaa vain kuulla sanat ”Kyllä kaikki järjestyy. Minä autan sinua.”

Herkkä ihminen aistii tunteet ja ilmapiirin herkästi ja saattaa ahdistua toisten ilmaisemattomista tarpeista ja tunteista, jotka ikään kuin leijuvat ilmassa, mutta joista ei puhuta. Se on se klassinen virtahepo olohuoneessa, jota kukaan ei muka näe. Älä sano, että kaikki on hyvin, jos mieltäsi painaa jokin asia. Kumppanisi tietää, että valehtelet ja se kuormittaa. Toinen kuormittava tekijä on liiallinen tarvitsevuus ja läheisriippuvuus. Aina välillä jokainen meistä tarvitsee kainaloa ja kainalosauvaa, mutta ethän käytä herkän kumppanisi empaattisuutta hyväksesi ja tee hänestä henkilökohtaista palvelijaasi tai terapeuttiasi? Se ei pääty hyvin kummankaan kannalta.

Herkkä tarvitsee runsaasti omaa tilaa ja vapautta olla itsekseen ja itselle tärkeiden asioiden parissa. Paradoksaalisesti, jos haluat pitää herkän lähelläsi, salli hänelle runsaasti vapautta. Nurkkaan ahdistettuna ja muiden ihmisten toiveiden ristitulituksessa herkkä uupuu, ellei saa ottaa omaa aikaa. Herkillä on voimakas tarve miellyttää ja pitää kaikki tyytyväisinä, ja se on väsyttävää liiallisuuksiin mennessään. Voit auttaa tasaamaan paineita usuttamalla häntä menemään hyvällä omallatunnolla omien harrastusten pariin tai sallimalla kumppanisi vetäytyä hetkeksi eri huoneeseen.

Herkkä syyllistyy herkästi ja kantaa usein liiankin paljon vastuuta asioista. Jokin puolitosissaan lausuttu arvostelu saattaa saada aikaiseksi itsesyytösten vyöryn herkän ihmisen mielessä. Olethan lempeä viestinnässäsi? Älä huuda, syytä ja vaadi. Ihmissuhteissa on muutenkin syytä käyttää toista kunnioittavaa tapaa kommunikoida. Voit keventää herkän kumppanisi ylivastuullisuutta ottamalla oma-aloitteisesti yhteisiä asioita hoitaaksesi ja tarjoutumalla auttamaan silloin, kun hän selvästi kaipaisi apua selvitäkseen velvoitteistaan.

Herkälle ihmiselle päätöksenteko voi tuottaa tuskaa, sillä hän haluaa puntaroida eri vaihtoehtoja ja valinnan mahdollisia seurauksia monilta eri kanteilta. Pyri olemaan kärsivällinen. Voit myös ottaa arkisissa päätöstilanteissa ohjat käsiisi, jos haluat helpottaa kumppanisi oloa. Hän todennäköisesti arvostaa suuresti sitä, jos kirjoitat kauppalistan ja teet ruokaostokset tai päätät missä auto katsastetaan, jotta hänellä on edes muutama asia vähemmän mietittävänä. Herkän pää kun on tyypillisesti niin täynnä kaikkea mahdollista muistettavaa.

Näe herkkyyden hyvät puolet

Herkän kanssa elämisessä on monia hyviä asioita. Kun keskitymme ihmissuhteissamme siihen, mikä on hyvin ja mitä toisessa arvostamme, koemme enemmän tyytyväisyyttä. Kumpikin kumppani voi tuoda parhaat ominaisuutensa esille kokiessaan tulevansa hyväksytyksi sellaisena kuin on ja saadessaan kiitosta. Herkkä ihminen voi tuoda suhteeseen monia arvokkaita asioita, kuten

  • merkityksellisyyden tunne ja syvä yhteys
  • aistillisuus ja elämyksellisyys
  • kyky nauttia elämän pienistä asioista
  • luovuus ja kauneudentaju
  • lojaalisuus ja luotettavuus
  • kuuntelukyky ja empatia, halu ymmärtää ja olla tukena
  • hyväntahtoisuus ja lempeys

Tässä vielä tiivistettynä vinkit herkän kumppanin tukemiseksi ja hyvän parisuhteen ylläpitämiseksi:

  • Auta kumppaniasi päätöstilanteissa.
  • Anna hänen ilmaista tunteitaan. Pyri pysymään tyynenä jos toisella on paha olla. Ikävä olo menee kyllä ohi, jos tunteita ei tarvitse tukahduttaa.
  • Kuuntele ja ole läsnä, älä ole neuvonta-automaatti.
  • Salli herkälle omaa aikaa ja tilaa.
  • Rohkaise häntä käyttämään omia kykyjä ja salli eri mielenkiinnon kohteet. Herkät ovat usein luovia monilahjakkuuksia.
  • Anna hellyyttä ja läheisyyttä.
  • Tempaise herkkä mukaan myös uusiin juttuihin ja pois mukavuusalueelta – saatte elämään virikkeitä ja vaihtelua eikä arjesta tule tasaisen harmaata.
  • Ole hänen luottamuksensa arvoinen.
Aiheeseen liittyviä tuotteita Hidasta elämää -puodissa: