Vegaanin keittiössä – Parempaa arkiruokaa kasviksista

RIIKKA_BLOGI

Tietoisuus ruoan alkuperästä ja sen terveysvaikutuksista on nostanut viime vuosina myös veganismin suosiota. Vegaaniksi määritellään henkilö, joka ei syö mitään eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita kuten lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita ja niiden johdannaisia. Veganismin taustalla on myös ajatus eläinten oikeuksien puolustamisesta ja tätä myöten vegaani ei osta tai käytä eläinperäisiä vaatteita, kuten nahkaa ja villaa.

Itse kiinnitin veganismin leviämiseen huomiota erityisesti tänä kesänä matkustellessa muun muassa Berliinissä ja Kööpenhaminassa. Kaupungeissa oli tarjolla enenevässä määrin vegaanivaihtoehtoja niin ravintoloissa, luonnonkosmetiikassa kuin Street Food-tapahtumissa. Myös Mallorcan pääkaupunkiin Palmaan oli vuoden sisällä avattu useita uusia vegaaniravintoloita ja jopa pelkästään vegaanisia tuotteita tarjoava ruokakauppa. Amerikassa aate on tuntunut leviävän ahkerasti jo muutaman vuoden ajan ja se saa jatkuvasti tukijakseen eri julkisuuden henkilöitä.

Kannen kuva: Elina Innanen
Kannen kuva: Elina Innanen

Suosittua Chocochili.net -blogia pitävä Elina Innanen on pitkän linjan vegaani ja pyörittää Turussa vastikään uudistettua Vegekauppa-nimistä kasvisruokien erikoismyymälää. Hänen kirja Vegaanin keittiössä (Readme.fi 2015) julkaistiin alun perin lokakuussa 2014, mutta siitä ilmestyi juuri kesän kynnyksellä jo kolmas painos. Kirjaan on pyritty kokoamaan herkullisia, terveellisiä ja helppoja kasvisruokareseptejä, joiden ainekset on mahdollista löytää lähikaupasta.

Kirjan alussa Elina antaa hyviä vinkkejä siihen, miten ruokabudjetti pysyy aisoissa ja mitkä ovat vegaanin ruokakassin peruspilarit. Lisäksi käydään läpi sesongin mukaan syömistä sekä yrttien kasvattamista, papujen keittämistä ja idätystä.

Kirjassa on yli 100 erilaista reseptiä ja valinnan varaa löytyy erilaisista keitoista, ruokaisista salaateista, pääruoista, täytetyistä leivistä/burgereista ja suolaisista sekä makeista leivonnaisista. Arvioisin, että noin puolet resepteistä on täysin gluteenittomia ja jälkiruoista löytyi muutama herkullinen vaihtoehto gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle. Alla kirjasta löytyvä kesäinen kookospannacotta-ohje, jonka ananashillokkeen tilalla käytin Elinan vinkistä sesongissa olevia tuoreita marjoja.

Kookospannacotta

4 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
2 ½ rkl perunajauhoja
2 rkl sokeria
2tl vaniljasokeria
1 (luomu) limetin raastettu kuori ja mehu

Kaada kookosmaito kattilaan. Huuhtele kookosmaitotölkki vedellä ja kaada sekin kattilaan. Sihtaa sekaan perunajauhot ja lisää vielä sokeri, vaniljasokeri sekä limetin raastettu kuori ja mehu. Pane levy päälle ja kuumenna seosta koko ajan puuharukalla sekoittaen. Kun seos pulpahtaa, nosta kattila levyltä ja annostele se laseihin. Nosta lasit jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi.

Käytin itse valkoisen sokerin sijasta luonnostaan vähemmän makeaa kookossokeria, joten laitoin sitä kolme ruokalusikallista kahden sijaan. Lisäksi käytin vaniljasokerin tilalla vaniljauutetta.

Kookospannacotta
Kookospannacotta
Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image