Mitä vielä odotat?

Tiedätkö ne asiat, joita olet halunnut tehdä jo aikoja sitten, mutta et vain ole jostain syystä saanut aikaiseksi toteuttaa? Kaikki ne mahtavat suunnitelmat ja ideat, joiden toteuttaminen vaatii aina vielä jonkin osasen paikalleen asettumista ennen kuin ne voivat realisoitua.

Suunnitelmista tulee hienompia ja tarkempia, mutta et missään vaiheessa pääse itse toteutusvaiheeseen. Sitten kun on kuin mantra, joka pyörii päässäsi.

sitku
Olen huomannut, että meillä jokaisella on olemassa erilaisia arkkityyppisiä tapoja toimia ja reagoida asioihin. Käyttäytymismalleja, joita toistamme uudestaan ja uudestaan. Pelkoja, jotka estävät meitä tekemästä asioita, joita haluaisimme.

Kutsun näitä egon arkkityypeiksi. Sitku-kuningatar/-kuningas on yksi näistä arkkityypeistä. Perfektionistinakin tunnettu.

Sitku-kuningatar/-kuningas vaatii itseltään aivan hirmuisen paljon. Kaiken pitäisi olla lähes täydellistä ennen kuin hän on tyytyväinen itseensä, jos silloinkaan. Häneltä voi jäädä kokonaan haluamansa asiat tekemättä, koska hän ei voi tehdä mitään ilman, että kaikki palaset ovat täydellisesti paikallaan ennen aloittamista. Hänen korkeita odotuksiaan ei pysty täyttämään kukaan. Etenkään hän itse.

Miksi hän vaatii itseltään niin paljon? Sitku-kuningatar/-kunigas pelkää usein tiedostamattaan, että häntä ei hyväksytä, jollei hän ole täydellinen.

Minä olen entinen Sitku-kuningatar. Enää tällä perfektionismiin pyrkivällä hahmolla ei onneksi ole jatkuvasti ohjaksia elämässäni, mutta aina välillä eteen tulee asioita, joissa edelleen toimin Sitku-kuningattaren tavoin.

Viime kuukausien aikana olen kuvannut ja tehnyt materiaaleja Sydämen Polku –nettikurssiani varten. Kurssin, josta olen aivan todella innoissani ja jonka olen tiennyt tekeväni jo usean vuoden ajan. Siis usean vuoden!

Sitku-kuningatar yritti pitkään keksiä tekosyitä sille, miksi en pystyisi vielä tekemään kurssia. Välillä minulta puuttui visuaalinen ilme, välillä kamera, välillä ei löytynyt sopivaa kurssialustaa ja aikahan oli aina kortilla tähän projektiin. Suunnitelmat kurssin osalta oli ihan selkeät jo pitkään, mutta mitä monisyisemmät syyt tekivät tästä inspiroivasta projektista sitku-projektin.

Eläminen sydämestään käsin vaatii vastuunottoa itsestä ja omasta elämästä. Siitä, että toteuttaa asioita, joita sydämessään tietää oikeiksi.

Minä olin antanut nettikurssin osalta vastuun Sitku-kuningattarelle ja onneksi tulin siitä tietoiseksi. Ilman tietoiseksi tulemista on hyvin vaikea muuttaa asioita. Aloin tietoisesti valita toimia keskikohdastani käsin. Tämä tarkoitti rohkeuden valitsemista.

Rohkeuden valitseminen oli 2-osainen prosessi:

  1. ”Just do it” -mantran käyttöönotto
  2. Sen jakaminen ihmisille, mitä olen toteuttamassa

”Just do it ” -mantra sai minut epäröinnin hetkellä ryhtymään toimeen. Asiasta kertominen laittoi asiat liikkeelle vielä voimakkaammin.

Koko sydämestäni kannustan sinuakin ottamaan elämäsi ohjat itsellesi ja alkaa tekemään sitä, mikä sinua inspiroi. Lähteä liikkeelle ja antaa mennä. Oppia matkan varrella. Nauttia siitä, että sinä teet, luot ja toteutat. Jakaa sitä, missä sinä olet hyvä. Ottaa ensimmäinen askel. Antaa itsesi tehdä virheitä. Kehittyä matkan varrella ja antautua vain nauttimaan matkasta.

MITÄ VIELÄ ODOTAT

Rakkaudella, Laura

Synttärikampanjan viimeinen viikonloppu!
PUOTIIN
close-image
-20% alennusta tarjouspaketeista etukoodilla TARJOUS20 
PUOTIIN
close-image
Korttipakat OSTA 3 MAKSA 2  
PUOTIIN
close-image
Saat kaupan päälle TSEMPPITARRAT kun ostat Perhekalenterin tai Hidasta elämää -kalenterin
PUOTIIN
close-image
24 tunnin ajan -50% etukoodilla TAKATALVI Pipo ja huivi -paketti 
PUOTIIN
close-image